Pieniä piristyksiä sisustukseen

Tämä kuuluu taas tähän ”miksi kotimme on pääosin neutraalin valkoinen ripauksilla mustaa ja harmaata”.
Jotta voisin käyttää kivasti vaihdellen ja ennen kaikkea kotiimme sopivasti monia erivärisiä pieniä piristeitä! Tässä tapauksessa esimerkiksi pöytätabletein ja ruusuin vaihtui kokonaan ruokailutilan ilme. Ja erittäin pienellä rahalla:


Ostin tabletit jo viime vuonna, kun täällä vielä oli Hemtex, ajatellen, että niille tulee varmasti joskus vielä käyttöä. Ja viime viikolla se päivä koitti.
Eli hiukan alle kuudella eurolla muuttui ruokailutilan yleisilme (jos ei ruusuja lasketa mukaan). Pinkkejä tyynyjä mulla oli ennestään, joten muutama sellainen olohuoneen sohvalle ja tilat yhdistyy kivasti toisiinsa samansävyisten väripilkkujen ansiosta.


Pidän enemmän tableteista kuin kaitaliinoista, vaikka nekin kyllä ihan kauniita ovat. Ehkä olen vain tottunut enemmän tabletteihin. Tabletteja meiltä löytyy muutamia erilaisia, tykkään vaihdella niitä useamman kerran vuodessa. Kesällä niitä tarvitaan myös terassin eli kesäkeittiön puolella, joten niitä saakin olla ihan kiva valikoima :P

Näitä pinkkejä tabletteja mulla on kuusi, mutta joskus ostan tabletteja vain neljä. Esim. niitä keväisen limenvihreitä tabletteja ostin vain neljä, ajattelin värin olevan sellainen että neljä riittää ;). Aina pöydässä ei ole kuutta ihmistä, joten ihan turhaan pitää kahta ylimääräistä tablettia kattauksessa. Neljän tabletin kattauksessa pöydän keskelle jää enemmän tilaa jollekin näyttävämmälle maljakolle tai asetelmalle ja valkoinen, tyhjä pöytätilahan on pelkästään kaunista :)


Joskus jos satun löytämään aivan yli-ihanat tabletit, ostan niitä vastaavasti kahdeksan tai enemmänkin! On hyvä olla muutama varalla, vahinkoja aina sattuu, ja on myös kiva, että kesäkeittiössä on samat tabletit kuin sisällä :)

Kuten kuvasta näkyy, ovatkin kesällä lähestulkoon samaa tilaa, vain ”ikkunaseinä” välissä:

Tuosta ruokailutilan seinästä tulikin mieleeni eräs muisto rakennusajalta… Oli todella helteinen kesäpäivä, siivoilin siinä pihaa ja mies, noh mies rakensi taloa :D. Taloon oli vasta pystytetty ulkoseinäpiirat ja se alkoi pikkuhiljaa hahmottua. Tuossa ruokailutilan seinässä oli valtava aukko isolle ikkunalle ja sen vieressä lasiparioville. Mies tokaisi hämmästyneenä siis meillehän tulee tuo seinä lähes kokonaan ikkunaa!
Se oli yksi hauska oivallus niiden satojen raksa-ajan oivallusten joukossa ;)


Olen silloin tällöin saanut kysymyksiä kiiltovalkoisen pöydän naarmuuntumisesta. Sehän on selvä, että pöytä kuin pöytä naarmuuntuu. Ja aina kiiltävästä pinnasta naarmut erottuu paremmin kuin mattapinnasta. Vaikka tabletit jonkun verran pöydän pintaa suojaavatkin, koen aina tuossa maaliskuun tienoilla sen
ääh apua -tunteen, kun kevätaurinko tulee niin kauniisti sisään paljastaen ihan kaiken. Tuolloin pöydän naarmut ihan hyppää silmille. Pari päivää saatan hiukan harmistella, mutta sitten silmä tottuu. Asia on loppujen lopuksi melkoisen pieni ja ehkä turhamainenkin, joten se korjaantuu muuttamalla ajatusmaailmaa :D. Sitten kun meidän pöydän pinta alkaa olla enemmän ja oikeasti häiritsevästi naarmuilla, viemme sen valmistusliikkeeseen hiottavaksi ja uudelleenmaalattavaksi; näin pöytämme on muutamalla kympillä taas kuin uusi.

Puupöydät on mielestäni asia erikseen: niitä naarmut ja kolhut ja elämisen jäljet vain kaunistaa!Ihanaa & aurinkoista lauantaita! :)

Comments

  1. Anonymous
    28.4.2012 / 08:57

    >Eipä jokaisesta naarmusta kannata yöunia menettää ;D SIINÄ OLET NIIN OIKEASSA ;) 4 kisun kanssa sitä on välillä itsekkin ihan naarmuilla :D varsinkin kun 5,4 kg kissa päättää hepulissaan hypätä selkään kun seisot normaalisti :S Mutta ihanaa että pienillä asioilla saa uutta ilmettä kotiin. Olen tässä juuri kohta lähdössä ikeaan, saa nähdä mitä löytyy ;) Hauskaa lauantaita teillekkin!! T:Niina ja 4kisua

  2. Saska
    28.4.2012 / 08:58

    >Tännekin on pinkki löytänyt tiensä, ihanan piristävä väri muuten mustavalkoiseen sisustukseen! Oli muuten kivan näköiset kalusteet ulkona!

  3. Anonymous
    28.4.2012 / 09:23

    >Sommittelun puolesta nuo neljä tablettia pöydällä näyttää koulun aloittavan hampailta ;)

  4. SanMa
    28.4.2012 / 09:26

    >Ihanalta näyttää teillä myös tuo pinkki, lempivärini :)Olen kuullut, että olisi olemassa jotain vahaa, jolla saa korkeakiiltoisesta kalusteesta pintanaarmuja pois..meillä myös ruokapöydän pinnassa näkyy pieniä naarmuja, kun valoa vasten peilaa ja tuntuu, että ne tulevat siihen ihan itsestään :O Mutta ne ovat vain elämää :)

  5. Anonymous
    28.4.2012 / 10:21

    >Ah, ihanan raikkaan näköistä taas teidän keittiössä -ja niin kaunista! Hyvältähän tuo pöytä näyttää neljälläkin tabletilla, pitääkin seuraavaksi kokeilla samaa meilläkin, pöytä kun kun on ulkoisesti lähes identtinen. Jotenkin sitä on silmä aina vaatinut sen kuusi tablettia, vaikka meillä ei arkisin edes käytetä kuin toista puolta pöydästä, kun ahtaahkon tilan takia pidetään pöytää ikkunaseinässä lähes kiinni silloin, kun ei ole vieraita. Ehkä meillä pöydän sijainti huoneessa (lyhyt sivu myös lähellä seinää)on tehnyt sen, etten "osaa" sijoittaa maljakoita ym. keskelle pöytää, vaan aina päähän. Uudessa kodissa pöytä taas tulee olemaan keskellä huonetta, jolloin ei varmaan tule sijoitettua mitään pöydän päähän vaan nimenomaan keskelle.Ja noista naarmuista -huoh, siinä on mulla edelleen karaistumisen varaa. Meillä on mattapinta, eikä onneksi naarmuunnu varmaan ihan niin helposti kuin korkeakiiltoinen. Monissa teeman ja new waven astioissa on suht karhea alapinta ja siitä johtuen meillä on juuri ne tabletit käytössä ja myös tarjoiluastioiden alla tykkään pitää huopa-alusia tai Menu-merkin silikonisia alusia. Tulipas taas pitkä sepustus :)Mukavaa lauantaita!-I-

  6. Inanaa
    28.4.2012 / 10:50

    >Vaikka en pinkin ystävä olekaan, täytyy myöntää, että nuo tabletit ovat kyllä todella kesäiset ja raikkaat ja jopa miellyttävät silmää :)

  7. S
    28.4.2012 / 10:57

    >ei tosiaankaan! oi, mahtavaa ja antoisaa Ikean reissua :))kiitos!

  8. S
    28.4.2012 / 10:58

    >niin on! oikein herkku :)tänään ajateltiinkin et pestään terassi ja kaivetaan kalusteet varastosta esiin myös patiolle :)

  9. S
    28.4.2012 / 11:00

    >näin voi sun mielestä olla, tosin kuvissa asiat on aina hiukan erilaisia kuin luonnossa… ja näin blogin kirjoittajan puolesta tuo sun kommentti saa sut näyttään sanonko miltä ;D

  10. S
    28.4.2012 / 11:02

    >kiitos! :)Fareclalla lähtee naarmut, mut se on aika haasteellinen käyttää et varovainen saa olla!

  11. S
    28.4.2012 / 11:04

    >voi kiitos, sinä oot aina niin ystävällinen <3mua joskus ahdistaa ku pöytä näyttää kuudella tabletilla niiiiin täyteentupatulta ja hassuahan se vähän on jos on kaks tablettia siinä keskellä ilman käyttöä…mäki käytän myös tarjoiluastioiden alla alusia, jos vain muistan :Pkiitos samoin!

  12. S
    28.4.2012 / 11:06

    >kiitos kovasti, mukava kuulla :) ne on kyllä tosi piristävät!

  13. Suvi-Tuuli
    28.4.2012 / 12:22

    >Kaunis maljakko. Mistä olet sen hankkinut? Meillä myös valkoinen korkeakiiltoinen pöytä, mutta en edes enää viitsi varoa naarmuja, kun 3 lasta paukuttaa sitä päivittäin niin olen jo luovuttanut =)

  14. Mia -Willa Oliviasta
    28.4.2012 / 12:23

    >Ihanan hempeää!!!

  15. Tuisku
    28.4.2012 / 14:59

    >No onpas söpöstä ja raikasta, tykkään!!!Ihanaista viikonloppua.ڿڰۣ இtஇڿڰۣ

  16. Torkkuja
    28.4.2012 / 15:02

    >Meillä on tammipöytä ja siihen on tullut rinkuloita kuumista kahvikupeista yms… Aluksi harmitti, mutta aika parantaa haavat. Se pitäisi öljytä jollain, mutta mitään myrkyllisiä aineita en halua käyttää ja ruokaöljy arveluttaa härskiintymisriskin vuoksi. Kaikilla materiaaleilla on omat hyvät ja huonot puolensa.Pinkki tuo mukavasti väriä, meillä puolestaan on limenvärillä höystetyt pöytätabletit Hemtexistä. =)

  17. S
    28.4.2012 / 15:45

    >maljakko on Iskusta. tuo on oikea asenne! :)

  18. S
    28.4.2012 / 15:46

    >kiva että tykkäät :)

  19. S
    28.4.2012 / 22:19

    >mukava kuulla! kiitos samoin sinulle :)

  20. S
    28.4.2012 / 22:21

    >näinhän se on! jos jäljet vielä häiritsee niin varmasti huonekaluliikkeissä osaavat neuvoa hyvän aineen öljyämiseen!mua harmittaa ku meillä ei enää täällä oo Hemtexiä, loppui viime vuonna, se oli kiva liike! :)

  21. Anonymous
    28.4.2012 / 22:34

    >Pöydän päälle voi teettää myös lasin suojaamaan pintaa :)Tosi nättiä teillä!

  22. S
    29.4.2012 / 09:27

    >voi kiitos :) ja lasin teettäisin minäkin, jos ois joku pieni koheltaja pöydän ääressä!

  23. Reetta
    29.4.2012 / 10:19

    >Mahtavat ja pirtsakat nuo pinkit tabletit :)

  24. S
    29.4.2012 / 11:43

    >niin mustakin :))

  25. IidaM
    29.4.2012 / 19:31

    >Voi kun kaunis kokonaisuus, ihanan pirtsakka!:-)http://behappybeee.blogspot.com/

  26. S
    30.4.2012 / 09:19

    >kiitos kiva :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.