Zakinthos – Joonianmeren helmi

 Kuten eilen mainitsin, löysin Menorcan lisäksi erään toisenkin aivan ihanan matkakohteen! Ihania matkakohteitahan nyt ois vaikka ja kuinka, mutta kuitenkin ;). Kuvat nähdessäni pelkäsin tämän olevan jostain kaukomailta, mutta voi miten lentopelkoinen innostui oivaltaessaan, että tämä on vain noin neljän tunnin lentomatkan päässä Helsingistä!
Ihanaa, että Euroopassakin on tällaisia helmiä! Tästä saaresta en ollut aiemmin edes kuullut, joten aina oppii uutta :).

Kyseessä on Kreikalle kuuluva (n. 30 km mantereelta sijaitseva) pieni saari nimeltään Zakinthos. Tämä saari on Joonianmeren saariryhmän eteläisin ja kolmanneksi suurin, sen lähin naapurisaari on Kefalonia. Aurinkomatkojen sivulla kerrotaan, että saaren lukuisat viehättävät pienet kylät, mahtavat kalkkikivikalliot, upeat rannat sekä vehreä luonto sävähdyttävät lomailijaa. Ymmärrettävästi!

Osa saaren rannoista on rauhoitettu merikilpikonnien pesinnän vuoksi. Saari tunnetaankin myös kilpikonnasaarena :).

Zakinthoksen samanniminen pääkaupunki kuului aikoinaan Venetsialle ja yhä edelleen tässä pääkaupungissa, jota myös Zanteksi kutsutaan, on vielä kovinkin italialainen tunnelma.

 Todellinen helmi tämäkin vai mitä sanotte! Onko teistä joku onnekas jo päässyt käymään tuolla? :)

Kuvat lainattu Aurinkomatkat.

Comments

  1. 28.7.2012 / 11:27

    Näyttää suorastaan paratiisilta! Tuonne on kyllä joskus päästävä! Pitääkin heti mennä tutkimaan kuka sinne lentää ja paljonko maksais. Ollaan suunniteltu, että seuraava matkakohteemme on joku biitsi-/aurinkoloma ja toi näyttäis hyvältä =)

    • 28.7.2012 / 11:30

      oon täysin samaa mieltä! Aurinkomatkat tekee matkoja tuonne tällä hetkellä eikä hintakaan mikään paha ollut; alkaen 495 €/hlö :P

      • JP
        14.6.2013 / 18:03

        Ostettiin juuri matkat tuonne Kalamakiin äkkilähtönä 9 päivää ennen reissua. Maksettiin 295e hlö . Oikea hinta oli yli 700e hlö. Tiistaina olis päivällä lähtö tuonne paratiisiin :)))

  2. 28.7.2012 / 11:47

    Katsoinkin, että miten näyttää niin tutuilta maisemilta, mutta katselin kuvia samoista paikoista siskoni koneelta keskiviikkona :) Hän oli reissussa juurikin tuolla samaisella saarella ja tuntui tykkäävän kovasti!

    • 28.7.2012 / 11:49

      oi niinkö! onkohan tuolla saarella muuta tekemistä kuin rannoilla makoilu? :P ja oliko hän siellä vasta, mietin vain kuinkahan kuuma siellä on?

  3. 28.7.2012 / 11:53

    Juu, hän tuli kotiin 19.7. ja oli kuulemma ollut melko kuuma. Mutta sitä lämpöä kai sinne mennään hakemmankin :) Voin vielä haastatella häntä tarkemmin, kun katsoin kuvat silloin vain pikaisesti hänen synttärikahveillaan, eikä olla keritty tarkemmin matkasta vielä höpistä. Mutta ymmärsin kyllä, että ois muutakin aktiviteettia ollut kuin vain rannalla lököily :)

    • 28.7.2012 / 12:53

      joo lämpöä, mutta liiallinen kuumuus on taas asia erikseen :D. Espanjassa asuessani vannoin etten ikinä vapaaehtoisesti maksa siitä kuumuudesta, lähes +50 astetta ja se kosteus oli aika karmaiseva kokemus ja kun sitä kesti kolme kuukautta niin :/. asfaltillakin kävellessä meinas kengänpohjat sulaa ja kuumuuden tunsi jalkapohjassa asti, auts :D.
      ja kun loman ajankohtaa ei voi enää muuttaa, niin…
      joo laita mulle vaikka fb:ssa viestiä sitten, jos tulee vielä lisätietoa :)).

      • 28.7.2012 / 14:20

        Laitoin sulle meiliä :)

        • 28.7.2012 / 14:58

          kiitos paljon, sulle ja siskollesi :)

  4. Hanna
    28.7.2012 / 11:55

    Mehän oltiin Kefaloniassa häämatkalla. :) Eli aika tutunnäköisiä maisemia, vaikka ei tuolla saarella käytykään. :)

    • 28.7.2012 / 12:54

      ne teidän kuvat sieltä onkin aivan upeita! <3

  5. 28.7.2012 / 12:37

    Suunnittelin jo alkukesästä lähteväni tuonne, mutta päädyinkin ensimmäisellä Kreikan reissullani Santorinille (suosittelen, jollet ole siellä vielä käynyt!). Zakinthosille on kyllä myös päästävä, sillä nuo kuvat on ihan uskomattomia. :)

    • 28.7.2012 / 12:56

      en oo käyny Kreikan saarista ku Kreetalla ja sitä en kyllä suosittele: ei juuri mitään kokemisen arvoista, vaan sitä samaa mitä voi kokea missä tahansa. Santorini on mulla ollu mielessä, kaunis paikka ja sun kuvat sieltä oli aivan ihania, oi että! sen lisäksi Kreikan saarista kiinnostaa juurikin tuo Zakinthos :)

  6. Kirsi
    28.7.2012 / 14:33

    Hei !

    Kaikki nuo ihanat maisemat on melko tuoreena myös minun
    kamerassani :) Olimme kesäkuussa kaki viikkoa Tsilivin kylässä.
    lämmintä siellä oli yli 30 ja merivesi myös 25 asteen paikkeilla
    koska ranta Tsilivissä on melko matala. Meillä oli kaksi päivää auto
    jolla kiersimme saarta.Kävimme myös meriretkellä katsomassa kilpikonnia.Salakuljettajan hylky on myös aivan upea paikka, samoin siniset luolat.Tänä vuonna tuonne hylylle ei pääse muuta kuin veneellä koska näköalatasanne on purettu. Minusta kaksi viikkoa oli liian lyhyt aika viettää tuolla paratiisissa. Voin lämpimästi suositella paikkaa kaikille Kreikka faneile.

    • 28.7.2012 / 14:59

      kiva kuulla kokemuksia Kirsi! kuulostaa ihanalta paikalta :). voi kun osaisikin päättää mihin lähteä…

  7. Kirsi A
    28.7.2012 / 18:02

    Tunnistin ekasta kuvasta paikan. :) 2010 elo-syyskuun vaihteessa olimme Tsilivin kylässä. Voin suositella lomakohteeksi kyseistä saarta.

    • 29.7.2012 / 11:36

      kuulostaa ihanalta! kuinka kuuma siellä oli silloin, oliko liian tukalaa? :D

  8. 28.7.2012 / 21:54

    Me ollaan oltu kihlamatkalla naapurisaarella Kefaloniassa….aivan järkky ihana mesta, voisin kuvitella Zakintoksenkin olevan mahtava paikka.

    • 29.7.2012 / 11:36

      siis hyvänen aika! me ei olla varmaan tehty kihlajaismatkaa ollenkaan :O
      :D

  9. 29.7.2012 / 23:36

    Näyttää ihanalle! :) Itse en ole tuolla käynyt, mutta vanhempani ovat ja tykkäsivät. Kreikassa olen käynyt Kreetalla, plaah! ja Samoksella, ihana! Zakinthoksen itsekin varmaan valitsisin seuraavaksi kohteeksi, Thaimaaseen mua ei saa pitkien lentojen vuoksi. Mä en myöskään nauti lentämisestä yhtään.

    • 30.7.2012 / 09:13

      munkin mielestä Kreeta oli ihan plaah :D. ja sama täällä: pitkät lennot on ihan nounou! :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.