Kosmetiikkatäydennyksiä

Tiistaista aamupäivää lukijat!
Tänään pitkästä aikaa kosmetiikka-aiheista juttua :). Sain nimittäin tuossa jokin aika sitten valita Bellan yhteistyökumppanin Yves Rocherin valikoimasta muutamia tuotteita itselleni ja vietinkin yhtenä päivänä mukavan tuokion näitä uusia tuotteitani testaillen!


 Jotenkin tämä kesä on ollut sen verran kiireinen ettei tällaisille hetkille ole ollut aikaa, harmillista. Vasta näihin tuotteisiin uppoutuessani muistin, miten mukavia nämä pienet hetket onkaan; näitä täytyy ehdottomasti järjestää useamminkin! Koska edellisestä kerrasta oli kulunut tosiaan hiukan pitempi aika, oli tämä tuokio sitten entistäkin mukavampi :).

Näistä kaikista valitsemistani tuotteista tästä luonnonmukaista vaniljaa sisältävästä vartalon kuorinta-aineesta taisi muodostua se ehdottomin lempparini! Aivan jumalainen vaniljan tuoksu, oi oi! Tuoksu kesti iholla melko pitkään kuorinnan jälkeenkin ja ihosta tuli myös ihanan pehmeä.

Lisää herkullista vaniljan tuoksua kosteuttavasta huulivoiteesta, jota saa myös kookoksen ja vadelman tuoksuisena:

Valitsin myös kasvoille kuorinta-aineen, sellaista en ole koskaan aiemmin omistanutkaan. Tässä aprikoosinkiveä sisältävässä kuorinta-aineessa oli makea, mutta ei liian voimakas, aprikoosin tuoksu:


Koska kuorinta-aine poistaa iholta kuolleet ihosolut, hajottaa se samalla myös ihon luonnollisen suojan. Tämän vuoksi sitä tulisi käyttää maksimissaan kaksi kertaa viikossa. Itse käytän kuorinta-aineita vain silloin tällöin tarvittaessa.


Myöskin elämäni ensimmäiset aurinkopuuterit pääsi testaukseen; valitsin sekä tumman että vaalean sävyiset kabuki-siveltimen kera. Käyttö vaatii vielä hieman totuttelua ;). Ja minä kun en taida koskaan onnistua tekemään kosmetiikkatilausta ilman huulikiiltoja, niin tässä tämänkertaiset! Herkullisen vaaleanpunainen kiilto, jossa vain aavistus sävyä ja vaihtelun vuoksi rusehtavaa kiiltoa syksyyn:

Niin ja teille lukijoilleni kiva tarjous näin heinäkuun viimeisen päivän kunniaksi: alennuskoodilla BELLA saatte Yves Rocher -tilauksistanne -20 % alennuksen. Koodi on voimassa 15.8.2012 asti.

Rentouttavia hemmotteluhetkiä toivotellen,

Comments

  1. 31.7.2012 / 10:29

    Hih, olin juuri itsekin valmistelemassa kosmetiikkapostausta ;) Hemmotteluhetket on ihan parasta -miksi niitä tulee silti tehtyä niin harvoin?! Kivoja tuotteita näyttää YR:llä olevan.

    • 31.7.2012 / 13:00

      niin… toisaalta jos niitä hetkiä olisi kovinkin usein, ei niitä samalla tavoin arvostaisi :)

  2. 31.7.2012 / 11:20

    Yves Rocherin tuotteet näyttävät kyllä ihanilta! Erityisesti tuo kuorinta on niin suloisessa purkissa! Harmittelen vain Yves Rocherin usein harhaanjohtavia viestejä, koska esimerkiksi tässä ”Organic Vanilla” saattaa merkitä vain sitä että kyseinen vanilja on organic ja muut ainesosat perus kosmetiikkaa, mikä on täysin ok, mutta mielestäni kuluttajaa harhaanjohtava viesti…asia voisi avautua selkeämmin mikäli laittaisivat nettisivuilleen INCI listan näkyville…

    • 31.7.2012 / 13:03

      on kyllä ihana purkki ja hyvä tuotekin! mä käsitin tuon muuten juurikin siten, että se koskee vain vanilja-sanaa. mutta tämä on varmasti arvokas palaute heille! :)

      • 2.8.2012 / 09:39

        Nämpä, mutta valitettavan monet menevät lankaan. Uskon että heillä on muutamia ihan ”turvallisiakin” tuotteita, mutta mistäs sen tietää kun eivät INCIä nettisivuilla esitä :)

        • 2.8.2012 / 14:42

          niin voi olla, vaikea sanoa kun olen asian edessä ensi kertaa :)

  3. 31.7.2012 / 21:46

    Hassua että tämä blogi viehättää minua niin kovasti vaikka moderni tyyli on mahdollisimman kaukana omasta mausta. Teillä on tosi kaunista ja tavallaan ei yhtään kolkkoa vaan kodikasta vaikka onkin vaaleaa ja linjakasta.

    Itse rakastan valkoista mutta kodissa rönsyilee kuitenkin ”hitusen” enemmän romantiikkaa ;) Molempi parempi. Upea blogi ja koti.

    • 1.8.2012 / 12:58

      olipa mukava että jätit viestiä! tosi kiva kuulla, kiitos paljon :)). heh, munkaan mielestä meillä ei oo yhtään kolkkoa vaan nimenomaan kodikasta :D. mutta ymmärrän että makuja on monia eikä kaikki tykkää kaikesta, en itsekään ja hyvä niin :). erilaiset kodit ja ihmiset on rikkaus!
      kiitos sulle vielä lämpimästä kommentistasi :)

  4. Sari
    1.8.2012 / 09:12

    Hei! Itse en yvesistä välitä enää ollenkaan ja yksi syy on siihen se, että joutuivat pois eläinkokeettoman kosmetiikan listalta (Kiinan takia). Lisäksi kun kerran viimeinkin pääsin pois heidän postituslistaltaan niin en siihen lippu-lappurumbaan palaa. Pidan body shopin tuotteista enemmän muutenkin.

    • 1.8.2012 / 12:59

      jaa, voi että. no onneksi on vapaus valita :))

  5. Hennis
    1.8.2012 / 13:51

    Hih, en oikein tiedä miksi (oon varmaan vaan vähän outo), mutta mun mielestä nää kosmetiikkapostaukset on jotenkin vähän hassuja tämmösessä blogissa, missä kirjoittaja ei esiinny kasvoillaan (ei siis sillä, että asialla mitään merkitystä olisi todellakaaan!)… Siis jotenkin kun sähän voit olla oikeesti vaikka joku karvanen äijä. :D

    • 1.8.2012 / 14:37

      ai jaa, oot kyllä vähän outo :D. mä taas lukijan asemassa tykkään kovastikin tämmöisistä postauksista, mun mielestä on kiva katella meikkikuvia (:D) ja lukea vaikka suosituksia/käyttökokemuksia eri tuotteista. ihan sama vaikka joku karvanen äijä niitä suosittelis, jos ne pääasiassa on kuitenkin naisille tarkoitettuja tuotteita ;). ei siis niin yhtään mitään väliä, näänkö tuotteiden käyttäjän vai en.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.