Mattoa mä metsästän…

Meidän kodista on oikeastaan koko ajan puuttunut yksi matto. En ole halunnut hätäisesti ostaa vain jotain, vaan ajattelin rauhassa ajan kanssa miettiä, millainen olisi paras ja panostaa sitten kerralla kunnolliseen ja mahdollisimman pitkäikäiseen hankintaan. Meidän tämänhetkiset matot on oikeastaan lähes kaikki sellaisia, että niitä voi pitää missä huoneessa tahansa. Tosin olohuoneessa mielellään kaksi samanlaista mattoa, huone kun on niin suuri ettei sinne yksi riittäisi.
Nyt mietinkin sellaista vaihtoehtoa, että hankkisin olohuoneeseen kaksi uutta mattoa, jolloin olohuoneen nykyiset matot pääsisi kahteen makuuhuoneeseen…

Ihan mitä tahansa mattoja meille ei voi hankkia, sillä tietynlaisia mattoja kisut rakastavat hiukan liikaa ja osoittavat sen päivittäin mm. raahaamalla itseään mattoa pitkin ja hankkiutumalla eroon vanhoista kynsistään maton avulla ;D. Se matto olisi vuodessa tuhottu loppuunkulutettu, nim. kokemusta on!

Iskussa olen nähnyt erään varteenotettavan vaihtoehdon: matossa on pitkähköjä lankoja ja se on hiukan hohtava, jos tiedätte mitä tarkoitan..? En nyt muista maton nimeä/mallia.
Toinen vaihtoehto voisi olla jokin tämäntyyppinen, minkä näin Houm:n sivuilla:

Forme paperinaru-puuvillamatot ovat kestäviä, helppohoitoisia, miellyttävän tuntuisia ja säilyttävät hyvin muotonsa. Kaikki mallit ovat kaksipuolisia ja ne soveltuvat materiaalinsa ansiosta mainiosti myös allergisiin koteihin.

Tosin tuossa mietityttää maton sävy, se on kuulemma enemmän luonnonvalkoinen kuin vitivalkoinen… Ja tietysti olisi helppoa, jos maton voisi suht vaivattomasti palauttaa suoraan liikkeeseen, jos se ei omaan kotiin istuisikaan. Lisäksi mietin myös sitä, tuhoaisiko kissat tämän kauniin maton; tuo materiaali saattaisi siis olla riski!

Nythän meiltä löytyy lähes ainoastaan nukkamattoja, jotka on paitsi kissaystävällisiä, myös ihanan pehmeitä jalan alla! Aulassa on ollut vuoden verran musta Askosta aikoinaan hankittu nukkamatto, mutta nyt siitä on parin kuukauden ajan lähtenyt lankoja melko reippaasti… Mietinkin ettei se ehkä kestä noin kovaa kulutusta mikä aulaan kohdistuu, joten taidan siirtää sen ”turvaan” johonkin makuuhuoneeseen. Tällöin tarvitsen sitten aulaan uuden maton.


Ääh, mattoviidakko on loputon! Saa antaa neuvoja ja vinkkejä; millaisia mattoja te meidän kodissa näkisitte? 

Comments

  1. 31.8.2012 / 11:01

    Näen harmaan maton eteiseenne. Vaalean harmaa, ei nukkapintainen.
    Joko iso pyöreä tai iso neliö.
    Materiaalia en osaa sanoa, mutta se olisi ohut eikä paksu.

    • 31.8.2012 / 16:28

      kiitos kommentistasi, kiva kuulla mitä muut ajattelee :)

  2. 31.8.2012 / 11:40

    Ihana toi musta tuoli. Meillä on sellainen kylpyhuoneessa. :)

    Vaaleanharmaa passaa minusta hyvin vaalean lattian kans, musta vähän niinkuin jää ”leijumaan” omistan kyllä itse molempia ja käytänkin, mutta jotain raitaa vois olla teillä, kun muuten on niin simppeliä.
    Ihanaa viikonloppua!

    • 31.8.2012 / 16:29

      raitaa oon itekki miettiny ja sit sellaista mustavalkoharmaata neliökuvioilla.. kiitos samoin :)

  3. Paula
    31.8.2012 / 12:11

    Moikka,

    Meillä oli tuollainen kuvan paperinarumatto tai ainakin lähes samanlainen matto olohuoneessa noin kaksi päivää jokunen vuosi sitten. Valitettavasti koiran kynnet alkoivat välittömästi pilaamaan maton pintaa… Voi toki olla, että tuo matto on tiukempaan kudottu kuin meillä käväissyt, mutta tosiaan vikatikki oli täällä suunnalla, vaikka ajattelin, että pitäisi kestää. Tsemppiä mattopohdintaan!

    • 31.8.2012 / 16:31

      no voi höh, olipa kurja ettei teillä toiminut. sehän siinä onkin et usein ne huomaa vasta kun hankinnan on jo tehnyt. kiitti tsempeistä!

  4. Nimetön
    31.8.2012 / 12:31

    Ehkä toi musta minunkin silmään saattaa (ainakin näin kuvien välityksellä) näyttää turhan kontrastiselta, että joku vaalean harmaa voisi olla kiva. Entäs oletkos ajatellut mitään väreillä tai kuvioilla maltillisesti leikittelevää mattoa? Itse olen alkanut vähitellen innostua mustavalkoisesta lehmäntalja ajatuksesta omaan kotiin :) Hyvää viikonloppua. Älä pohdi päätäsi puhki. Ehkäpä se oikea matto vielä ”kävelee” vastaan kun sitä vähiten odottaa

    • 31.8.2012 / 16:38

      joo tuo musta on siirtymässä yhteen makkareista ja sen tilalle taitaa tulla jotain tosi vaaleaa, ehkä valkoista. no mä kiinnostuin yhdestä mustavalkoharmaa-sävytteisestä matosta neliökuvioilla, hintaa tosin oli melkoisesti :/
      en pohdi päätäni puhki, onpa tämä asia ollut mielessä kohta jo pari vuotta :D

  5. Alisa
    31.8.2012 / 12:32

    Hei!
    Miltä kuulostaisi muovimatto? Varmaan sana muovi kuulostaa äklöltä, mutta voi että kuinka hyvännäköisä nämä Pappelinan muovimatot ovat! Ja miten helppohoitoisia!! Meille ei enää muita mattoja tulekaan :D Nämä matot ovat saaneet olla koirilta rauhassa, kun taas muita mm. nukkamattoja on pitänyt raapia ja pissiä :( Nyt ei mitään!

    Meillä ollut kohta 3vuotta eteisessä Pappelinan musta yksivärinen käytävämatto, ja se kestää ja kestää edelleen.. vaikka siis kovalla käytöllä on ja kengillä kuljetaan siinä.. Se on kudottu ”löysästi”, joten on ihanan pehmoinen jalan alla. Lisäksi meillä on Pappelinan Svea matto 140×220 valkoisena olohuoneessa, ja on myöskin semmoinen pehmoinen ja löysempää kudosta. Svea matosta on myös isompi koko 180×230, joka on kudottu tiukempaan. Tämän vuoksi se sopii hyvin esim. ruokailutilaan, koska tiukan kudoksen ansiosta tuolien liikuttelu maton päällä sujuvampaa. Värejähän ja vaihtoehtoja Pappelinasta on vaikka mitä! Yksiväristä, kuviota..

    Aika hyvännäköinen ruokapöydän alla!
    http://www.omakotivalkoinen.fi/search/label/Keitti%C3%B6
    http://www.omakotivalkoinen.fi/2012/05/pappelina-svea-metallic-white.html

    Raitaa.. Mustaa ja valkoista..
    http://parastaaikaa-sanna.blogspot.fi/search?q=pappelina

    Esittelyssä mattoja, Pappelinakin vilahtaa
    http://charandthecity.indiedays.com/2011/11/24/meidan-matot-2/

    Valkoinen.. ja koira taloudessa :)
    http://muotimielessa.blogspot.fi/2011/05/matto.html

    Täällä pientä esittelyä Pappelinasta..
    http://www.divaaniblogit.fi/blogit/dotsandstripes/2012/04/03/pappelina/

    Ja tietysti Pappelinan omat sivut!
    http://www.pappelina.com/

    Kokkolassa näitä taitaa saada Zinnasta, ja Vaasassa Säteestä! Suosittelen :)

    • 31.8.2012 / 16:40

      kuulostaa hyvältä! täytyy käydä paikan päällä niitä kokeilemassa, hinnat näytti vaan olevan melkoiset (ainakin siinä koossa mitä mä tarvisin). kiitos sulle vinkeistä ja linkeistä :)

      • Alisa
        31.8.2012 / 17:13

        Hintaahan noilla kyllä on, mut kerranhan siihen satsaa :)

        • 31.8.2012 / 21:48

          totta tuokin :). täytyy vaan ylipaljon haluta jotain tuolla hinnalla, joten harkita saa jonkun aikaa ;)

  6. m
    31.8.2012 / 14:33

    Voih, matto-ongelmat ovat niin tuttua myös täällä. Mutta paperinarumaton ja kissan kanssa ei kyllä ollut ongelmia, koska hän (super-terottelija) ei kertaakaan kiinnittänyt mattoon mitään huomiota, eikä siis siihen terotellut. Matto kesti tosi hyvin käyttöä käytävämattona, edes koira ei siitä kiinnostunut hampaidenvaihtoaikaankaan! Heitin maton pois, ainoastaan siksi, että kyllästyin sen väriin, eikä se tuntunut sopivan enää meille. Muuten siis matto kesti vuosia kärsimättä eläinperheessä :) Nyt meillä on käytävämattona ihana (ja helppohoitoinen!) muovimatto. Ah rakkautta <3

    • 31.8.2012 / 16:41

      kiva että vaihteeksi tällainen kokemus :)

  7. Niina ja 4kisua
    31.8.2012 / 16:28

    Mulla on keittiössä ja eteisessä (tylsät) buklee matot. Ihan ehdottomasti parhaat neljän hullun eiku SIIS kisun ;D kanssa. Kyllä niissäkin vetävät itseään kynsien kanssa eteenpäin… Pysyvät laminaatilla hyvin paikallaan kun hulluus kohtaus iskee ;D Olkkarissa on isooooooooooo matto , jonka materiaalia en tiedä (pohjassa lukee tweedy…ja extra huippu laatuinen)
    Näkisin teillä melko vaaleahkoja/harmahtavia mattoja.

    • 31.8.2012 / 16:44

      joo jotain vaaleaa/valkoista tai vaaleanharmaata ajattelen itsekin. tosin eräs neliökuviollinenkin on mielessä, siinä on neliöitä mustalla, valkoisella ja harmaalla, kaunis mutta aah, niin niin kallis!

  8. sansai
    31.8.2012 / 21:23

    Meilläkin paperinarumatto on kestänyt koirataloudessa. Veikkaisin, että äitini iskusta ostanut kaaauan aikaa sitten ja kesti siis lapsuudenkodissani koiran ja nyt meillä ollut minun opiskelijaboksissa meidän koiran kanssa. Vielä todella hyvännäköinen ikäisekseen :) Ja toiseksi meillä on muovimatto (Asko) eteisen mattona ja olen kyllä tykännyt! Saatiin valkoinen matto sinnekin, kun on helppo pitää puhtaana ;) Eikä ollut niin tyyris kuin nämä pappelinan yksilöt!

    • 31.8.2012 / 21:49

      luulen et kissojen kans vois olla hiukan eri, he kun tykkää tosiaan kynsiään hiukan testailla jos ne tuntuu materiaaliin oikein kivasti uppoavan :D. mut mistäs sitä ikinä tietää ennen kuin testaa :)

  9. Nimetön
    31.8.2012 / 22:49

    Moi! Älä vaan osta sitä Iskusta ihailemaasi mattoa meillä sellainen lasten olkkarissa. En jaksa yksin puistelle ja mies ei ole juurikaan siivous apuna. On hankala pitää puhtaana kaikista pienistä tavaroista ( leluista/pelinappuloista) joten voi olla hankala myös kissakarvojen kanssa. Itse olen ollut tyytyväinen tiscan mattoihin, toimii koirien ja

    • 1.9.2012 / 11:48

      no voi että, se Iskun matto on niin kaunis… no täytyy vielä miettiä ja käydä katsomassa sitä kymmenennen kerran ;D

  10. Huithapeli
    1.9.2012 / 07:47

    Hei,
    Oletko tutustunut Hanna Korvelan paperinarumattomallistoon? Minun kokemuksen mukaan ne ovat erittäin kestäviä ja kotimaisia.

    t. Huithapeli

    ps. postissa odottaa 10 kg:n paketti Cube valaisimia;-)

    • 1.9.2012 / 11:49

      en oo kovin tarkasti tutustunu. täytyypä laittaa korvan taa! ja toiv. valaisimet sopivat teillekin :))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.