Yksi herkkuruoka

 

Sunnuntaimoi! Tässäpäs viikon takaisen sunnuntain herkkuruoka: uunilohi timjamiperunoiden ja kasvisgratiinin kera. Niin hyvää ruokaa että! Pari vuotta sitten en syönyt kalaa vielä juurikaan, ihan siitä yksinkertaisesta syystä etten pitänyt kalan mausta ja mietin vain että mitä ne kalat syö ja sitten me syödään niitä yms. :D. (Lapsellista, I know…) No, pääsin kuitenkin tuosta ajatuksesta yli ja aloin pikkuhiljaa lisätä kalaa ruokavaliooni, aina silloin tällöin. Mies pitää kovasti varsinkin uunilohesta ja päätimme, että alamme valmistamaan sitä säännöllisesti, nykyään huomattavasti useammin kuin esim. vuosi sitten eli voisi sanoa myös minun tykästyneen ruokaan kovasti (kunhan lohi on ruodoton). Nykyään voisin syödä uunilohta joka viikko, mutta en nyt ihan niin usein sitä kyllästymisen pelossa valmista :). Tälle ruualle myös helposta valmistamisesta plussaa: lohi uuniin ruokakerman ja smetanan kera, vähän suolaa ja sitruunapippuria, loput valmistuu itsestään.

Mausteiset timjamiperunat sopii aika miedon makuisen lohen kanssa mainiosti. Timjamiperunat taisin bongata ensimmäistä kertaa Soilen blogista, jokunen vuosi sitten. Timjamimausteseoksen teen ruokaöljyyn eli sekoitan öljyn joukkoon timjamia, suolaa, perunamaustetta, sipulijauhetta ja vähän milloin mitäkin ja voitelen perunat seoksella. Molemmat vuoat; sekä lohi- että perunavuoka, kypsyvät meillä uunissa lähes tunnin. Perunoista teen mielelläni melko ohuita lohkoja, jotta niiden reunoista tulee kivan rapeita uunissa.

Kasviksina yleensä joko uunikasvikset tai kasvisgratiini, kuten tällä kertaa. Valmiina pakasteena myydään tätä Apetit-merkkistä kasvisgratiinia, hyvää!
Niin ja miehen lautanen on näissä kuvissa tyhjä ihan siitä syystä, että hän ei ollut kotona. Meillä oli eri aikataulut eli olimme kotona eri aikaan = söimme eri aikaan. Katoin hänelle vain valmiiksi ennen töihin lähtöäni :).

Nyt kuppi kahvia ennen kuin miehen äiti hakee mut mökkiraksalle: suunnittelupäivä edessä siis :)). Muistattehan, että kattauskisa on vielä käynnissä! Tuleva tiistai on viimeinen päivä, jolloin otan kisakuvia vastaan.

Comments

    • 10.2.2013 / 18:48

      nam, kiitos vinkistä! täytyy ehdottomasti joskus kokeilla :). tuli heti mieleen kana-teriyaki -subi, mun lemppari :D

  1. Niina ja 4kisua
    10.2.2013 / 13:21

    En ole kalan syöjä minäkään (tomaatti tonnikala kyllä uppoaa)
    Löysin aikoinaan todella hyvän kalasavustamon (samalla matkalla kun menin vanhemmilleni) joka teki maailman parasta savustettua lohta ;) Tykästyin siihen todella paljon, mutta nyt harmikseni kalamyyjä ei ole enään kyseisessä paikassa :( (en tiedä onko lpoettanut vai siirtynyt muualle…) Nyt en sitten syö mitään kalaa :(
    Ps.kokeile Maldon Gourmet sitrus sormisuolaa (luomu) lohen päälle , todella hyvää (ja hollandais kastike sopii kanssa ;D )

    • 10.2.2013 / 18:50

      täytyypä testata tuota joskus! itse vaan käytän suolaa muutenkin niiiiiiin vähän, mies taas liikaakin… mutta ripaus varmasti menee :)

  2. 10.2.2013 / 13:31

    Herrrkullisen näköistä! Uunilohi on hyvää, meillä lapsetkin tykkää kalasta tosi paljon, jopa kalakeitosta :)
    Hih, mua hymyilytti tuo `mitä kalat syö`.. enpä oo aatellu asiaa mut nyt ku sanoit niin… :D
    Mukavaa laskiaissunnuntaita <3

    • 10.2.2013 / 18:52

      kalakeitto on kyllä hyvää, lohikeitto varsinkin!
      hah, parempi ettei ajattelekaan :D mä oon saanu sen ajatuksen joskus kaaaaauan aikaa sitten varmaan jostain dokumentista… ja arvaa: mulla meni ihan ohi et on laskiaissunnuntai ja se täytyi heti korjata kaupan pakastealtaalla! ostin pakastepullia, joista ”teen itse” laskiaispullia :))
      kivaa illanjatkoa sinne! <3

  3. Marika
    10.2.2013 / 16:12

    Näyttääpä todella hyvältä, nams :) Kiva että sinusta on tullut lohen ystävä :) Uunilohi on tosi helppo ja niin maistuva ruoka, meillä on sitä aika usein. Ja timjamiperunat on myös niin hyviä, me kutsutaan niitä veneperunoiksi kun ovat vähän veneenmallisia. Laitetaan niihin mitä yrttejä nyt sattuu löytymään, sopivat mausteet ja monesti menee pihvin lisukkeena.

    Mukavaa päivää sinne! Täällä on ihan hirveästi tullut tänään lunta. Ja eikun taas kolaamaan, ou jee ;)

    • 10.2.2013 / 18:54

      niin totta! noita perunoita voi kyllä muunnella monella tapaa eri yrtein ja maustein :)
      täällä sama: lunta tulee lisää ja lisää…

  4. 10.2.2013 / 20:26

    Näyttää ja kuulostaa herkulliselta! Huomasin, että meillä on juuri nuo samat lautaset ja lasit käytössä :)

    • 11.2.2013 / 10:46

      tuo on kyllä niin hyvää ruokaa! kivat astiat :))

  5. Tipi
    11.2.2013 / 07:50

    Nam miten herkullisia kuvia, nälkä. Ja varmasti oli hyvää!
    Itse olen ollut syömättä lihaa (siis kanaa, possua, nautaa yms.) jo yli 3 vuotta. Ihan näiden eettisten asioiden takia. Olen niin eläinrakas, etten kestä sitä, miten näitä ”ruokia” kasvatetaan.
    Mutta kalaa syön, ajattelen jollain kierolla tavallani, että kalat saavat vielä elää vapaasti. Tai jotain.
    Ruokavinkki! Paista ahvenfileitä voissa, päälle vähän sitruunapippuria. Tarjolle tuotaessa sitruunaa ja ehkä sinappinen kermaviilikastike (sinappia, pippuria, sokeria ja sitruunaa). Ei paha. :)

    • 11.2.2013 / 10:53

      oli kyllä! hmmm… kuulostaa kovin tutulta… mä haluisin kovasti olla kasvissyöjä, mut himoitsen lihaa aina silloin tällöin (pippuripihviä esim.). poden aina joskus huonoa omaatuntoa lihan syönnistä, kun ajattelen niitä eläinparkoja :'(. lisäksi olisi tietysti vaikeaa, kun mies söisi lihaa edelleen… ois helpompaa jos molemmat ois kasvissyöjiä ja opettelis tekemään hyviä kasvisruokia.
      heh, meillä on kerran paistettu pannulla kalaa ja se haju ja käry oli ihan kamala, pari päivää kesti. mulla on niin tarkka hajuaisti et kärsin suunnattomasti, ihan kurkku oli karheana siitä käryn hajusta ja päätä vähän särki :D. semmonen show ettei muutamaan vuoteen, kiitos :D. mutta kiitos vinkistä, ehkä jonain päivänä :)

      • Tipi
        11.2.2013 / 10:56

        En koskaan tuomitse ketään, joka syö lihaa. Oma mieheni syö. Tietysti aluksi (ja vähän vieläkin) rassaa kaksien eri ruokien tekeminen joskus. Mutta onneksi tuo kiltisti syö munkin pöperöitä (paitsi tofua).
        Ahvenfileet voi tehdä myös uunissa. Silloin voi laittaa vaikka kermaviilin jo sinne tai sitten vasta valmiiseen.
        Ymmärrän kyllä tuon haju-jutun, itsellä myös herkkä nenä. Esim. tuoreen ruisleivän tuoksu herättää yöllä, vaikka leipä on pussissa ja keittiön kaapissa. :)

        • 11.2.2013 / 10:59

          niin kyllä siihen varmasti tottuis et ois eri pöperöt… ja varmasti munkin mies söis kasvisruokia, mut itellä vois tehdä tiukkaa nähdä toisen syövän jotain liharuokaa esim. tämän hetken herkkuani karjalanpaistia :P
          täytyy joskus koittaa uunissa tehdä tuota! nauratti tuo ruisleipäjuttu :D ihana!

  6. tuisku
    12.2.2013 / 09:59

    Kiva että löysin taas blogisi, yritin googlata sitä ja luulin jo että tänne pääsee mukaan vain kutsutut, tuota lohta on kokeiltava kunhan flunssani hellittää :)

    • 12.2.2013 / 10:38

      voi mites sä nyt sillai hukkaan jouduit :). pikaista paranemista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.