Pääsisäänkäyntiä ja jännitystä

 

Lukijan toiveesta jonkinmoista kuvaa kotimme pääsisäänkäynnistä. Otin nämä kuvat viime joulukuussa, mutta koska mikään ei ole muuttunut ja sen sijaan, että olisin käynyt tuolla ulkona näin aamutuimaan hytisemässä, käytän näitä vanhoja kuvia. Vasemmalla näkyy keittiön ikkuna, jota valaisemassa pöytämallin tähti. Oikealla on miehen huoneen ikkuna (jep, se huone, josta täällä ollaan nähty vain vilauksia), sitä valaisee tänäkin vuonna tuo samainen tähti. Tuossakin huoneessa molemmat ikkunat on nurkassa; halusin tähden kuitenkin juuri tähän ikkunaan enkä tien puolelle, sillä tästä sitä on mukava ihastella, kun kotipihaan saapuu ja ovelle astelee.

115

Sain toisenkin kysymyksen: miltä näyttää, kun pääovestamme astuu ulos? Suoraan ovea vastapäätä on autokatos. Jos taas katsoo hieman viistosti vasempaan, näkee kotikadullemme, naapuritalon kyseisen tien toisella puolella sekä kauempana taustalla häämöttävää metsikköä.

114

Olisipa yhtä paljon lunta kuin viime vuonna tähän aikaan!

Olin eilen Vesa-Matti Loirin konsertissa, niin kiva kokemus taas! Ja mikä ääni, on siinä Suuri Taiteilija! Kun ilmoille kajahti Varpunen jouluaamuna, alettiin yhdessä jos toisessakin tuolissa kaivaa nenäliinaa taskusta. Itse en ollut ollut yhtä kaukaa viisas ja jouduinkin pärjäämään vesiputouksieni kanssa ilman. Silmiä sain räpytellä myös laulujen Maan korvessa sekä Heinillä härkien aikana, voi niisk. Etenkin tuon jälkimmäisen kohdalla mulla on ollut ihan pienestä asti suuri liikutus; jo pienenä hoin äitille kun hän kyseistä laulua lauloi, että äiti älä laula sitä, etten alkaisi itkemään. Laulu muistuttaa mua kolme vuotta nuoremmasta serkustani, josta tuli vain 16-vuotiaana enkeli lähes koko elämänsä kestäneen vaikean sairauden vuoksi.

107

Konsertissa mielessä oli väkisinkin tämän päivän rakenneultra ja se varmasti osaltaan herkisti entisestäänkin. Jännittää ihan valtavasti! Millaisia rakenneultrakokemuksia teiltä löytyy? Toivon yli kaiken, että vauvalla olisi kaikki hyvin ja olisihan se ihan kiva myöskin nähdä, polskiiko siellä Miina vai Manu :).

 

Comments

  1. 5.12.2013 / 09:56

    Mekin oltiin viime perjantaina Loirin konsertissa, nenälinaa tosiaan piti jälleen kaivaa esiin vähän väliä. Olisin tosin kaivannut viimeiseksi kappaleeksi Maa on niin kaunista – se kun on musta ehkä yksi lempparini Veskun laulamista joululauluista ja siksi vähän petyin, kun hän lähti lavalta eikä sitä kuulunut.:(
    Tsemppiä ultraan, kaikki on varmasti hyvin.<3

    • 5.12.2013 / 09:58

      Mäkin jäin siinä lopussa vähän kaipaamaan jotain lisää. Odotin kovasti Tonttu-laulua, se olisi ollut kiva kuulla livenä Loirin tulkitsemana, mutta ehkä ensi kerralla :).
      Kiitos tsempeistä Alma <3.

  2. Hanna
    5.12.2013 / 10:17

    Juuri mietinkin, että meinaatteko kysyä kumpi tulee, en muista oletko täällä sitä kertonut. Meillä tais olla rakenneultra jossa vahtistui, että tyttö ja poika tulossa. Onnea matkaan, hyvin se menee! Itse uskon siihen, että kun itsellensä toista kaiken olevan hyvin ja kirjoitat vaikka ylös niin silloin niin tulee myös käymään :)

    Meillä on lunta ihan kivasti ja lapsille onkin jo kerääntynyt melko iso pulkkamäki pihalle. Terassia kolasin yksi päivä kun osa siitä ei ole katoksen alla ja siinä oli sellaset 20cm lunta päällä.

    Loirilla oli joskus muutamia vuosia sitten konsertti Vimpelissä, meinasin sinne mennä mutta sitten en kuitenkaan mennyt ja se kyllä jäi niin harmittamaan. Olen odotellut, että tulisi joskus taas vähän lähemmäs. Kokkolakaan ei ole liian kaukana, mutta en yhtään tiennyt, että olisi siellä. Varpunen jouluaamuna on kyllä mun suosikki ja ehdottomasti Loirin esittämänä.

    Ihana päivä teille tulossa kun pääsette kurkkaamaan pikkukaveria :)

    • 5.12.2013 / 11:22

      Kyllä me ajateltiin kysyä, jos näkyis. Mies on halunnut alusta asti, itse olen välillä epäröinyt, mutta kyllä taitaa mullakin uteliaisuus viedä voiton. On se sukupuoli niin suuri osa identiteettiä, et mukavahan se olisi tietää. Hirmuisen jännittävää kyllä sekin! On niin lopullista jotenkin sitten… Tähän asti voinut ajatella hieman molempia, vaikka enemmän toisena sukupuolena vauvaa jostain syystä ajatellut olenkin.
      Mulle on taas elämä opettanut sellaisen jutun, että jos en varaudu pahimpaan, se tapahtuu ja on kamala järkytys. Jos taas varaudun pahimpaan, se harvemmin tapahtuu… En sen vuoksi uskalla ajatella kaiken olevan pelkästään hyvin, vaikka sitä koko sydämestäni toivonkin.
      Täällä oli pari plussapäivää, niin jonkun verran lumet ehti sulaa. On sitä silti vieläkin.
      Kiitos Hanna onnentoivotuksistasi! :)

  3. Jenna
    5.12.2013 / 11:15

    Meillä oli viikko sitten rakenneultra ja vauvalla oli kaikki erinomaisesti <3 Se on niin jännä, miten ultrassa pystyy nähdä kaikki vauvan sisäelimet, luut yms. niin tarkasti! Mekin olisimme mielellämme kuulleet sukupuolen, mutta pikkuinen ei suostunut sitä paljastamaan! Toisaalta ihan kiva, säilyy jännitys kauemmin. Uskon, että teidänkin pienellä on kaikki hyvin ja toivotaan että hän olisi vähän avoimempi sukupuolensa kanssa :D

      • Jenna
        5.12.2013 / 11:27

        Ultra kesti reilun puoli tuntia, vauva oli niin hyvin paikoillaan että kaikki tarvittava saatiin helposti tutkittua :) toki olisi saanut tehdä temppuja niin olisi kestänyt vähän kauemmin!

        • 5.12.2013 / 18:34

          Saman verran kesti meilläkin, vauva oli kätilön mukaan oikein yhteistyöhaluinen, kääntyili aina juuri kuten pitikin :D. Kaikki oli hyvin <3.

  4. Minna
    5.12.2013 / 12:04

    Tsemppiä ultraan! Itselläni on 2 lasta ja molemmista hyvät ultrakokemukset. :) niin ihmeellistä kun näkee mahassa potkutelevan kaverin. Omat tuntemukset sukupuolen suhteen on myös menneet nappiin. :)

    • 5.12.2013 / 18:35

      Kiitos kovasti Minna! Vauva oli niin kasvanut :). Kaikki oli onneksi hyvin. Oma veikkaukseni sukupuolesta meni mönkään :D.

  5. Sara
    5.12.2013 / 12:38

    Pidän peukkuja ja toivon hartaasti, että rakenneultrassa kaikki on kunnossa.

  6. SanMa
    5.12.2013 / 12:56

    Esikoista odottaessa kysyttiin sukupuoli ja se sattuikin näkymään, kaikki ultrassa oli erinomaisesti. Toisen kanssa halusin pitää yllätyksenä loppuun asti ja olen onnellinen, että sain nämä molemmat kokemukset. Itse en ole osannut sukupuolta arvata kummastakaan ja kaki tyttöä meille tuli vaikka ulkopuoliset veikkasivat mahan muodon sun muu perusteella toisin :)

  7. 5.12.2013 / 16:16

    Teillä on näyttävä sisäänkäynti. Tunnelmallinen. Upealta kuulosti myös Loirin konsertti. Pääsispä joskus. Ainakin kirkon kauneimpiin joululauluihin aion pitkästä aikaa mennä laulamaan.

    Toivottavasti ultrassa oli kaikki hyvin. Mulla on molemmista kerroista hyvät kokemukset, mutta sukupuoli ei näkynyt tuosta pikkukakkosesta, kun herra oli koko ajan jalat ristissä. :) Sain siitä sitten oikein päähänpinttymän, että pakko saada sukupuoli selville ja kävimme vielä yksityisellä, mutta sielläkään sukupuoli ei näkynyt kovin selvästi. Eihän sillä muuten väliä ollut, mutta olisin halunnut jo etukäteen ostella sukupuoleen sopivia vaatteita. ;)

  8. 5.12.2013 / 17:29

    Voi miten kauniin lumisen näköistä! Helsingissäkin satoi tänään hieman lunta, mutta tuskin siitä kovin pitkään iloa on. Hiihtämään tahtoisi jo!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.