Pirteänä viikkoon

 

Tai no pirteänä ja pirteänä, kyllä kai nämä maanantaiaamun aikaiset herätykset aina hieman kirpaisee… Mutta se on asennekysymys, miten se päivä siitä jatkuu!

Kyllä voi muuten viidellä eurolla saada moneksi päiväksi hyvän mielen! Näihin tulppaanikimppuihin osui katse monta kertaa viikonlopun aikana ja aina tuli hyvä mieli – täytyy muistaa ostaa kukkia joka viikonlopuksi, sillä voisi sitä rahaa kulua turhempaankin!

046

067

Tuottelias viikonloppu takana: saimme saatettua loppuun monenlaista jo kauan mielessä muhinutta. Autotallissa oli jämäpurkki seinämaaliamme, jota käytimme viimeksi makuuhuoneemme päätyseinän maalaamiseen. Tuli käytettyä sekin loppuun ja paikkamaalailtua kotona vähän siellä sun täällä, niin kätevät nämä maalatut seinäpinnat! Käyttämämme maali on täyshimmeä eikä paikkamaalauksista jäänyt mitään valkoisempina kiiltäviä kohtia, vaan uudet maalaukset sulautuivat vanhan maalin joukkoon täydellisesti. Erityisesti eteisen yksi seinä oli saanut kunnolla osumaa ja mietinkin siinä meikkisienellä maalia töpötellessäni, että kuka ihme nekin viirut sun muut on saanut aikaan, kun ei meistä kumpikaan moista tunnustanut :D.

044-crop

Seuraavan viirujentekijän potkut tunnenkin nahoissani juuri parhaillaan! Olen joskus miettinyt, että nukkuukohan bebe kaikki yöt, kun en koskaan öisin tunne potkuja tai sitten nukun vain tosi sikeästi… Olin parisen viikkoa sitten neuvolassa ja syy aika kovaan väsymykseeni löytyikin hemoglobiinista: se on ollut mulla aina 130-140, vielä joulukuussa 132, mutta nyt oli laskenut ollen enää 116. Saapa nähdä, miltä lukema näyttää ensi viikolla… Taitaa olla rautalisä kohta kova sana!

072

Kovin buukatulta näyttää mun helmikuun kalenterinikin; kalenteri, jota voi kutsua myös pakastimen oveksi :D. Sata lippulappusta – homma hanskassa (mutta tässä syy, jos mua ei jossain tapaamisessa/treffeillä näy…)!

Kokkolassa on muuten kiva, toista kertaa käynnistynyt isäryhmä ensimmäistä kertaa isäksi tuleville. Mies mietti torstaina, mennäkkö ensimmäiseen tapaamiseen, mutta rohkaisustani kiinnostui asiasta ja olikin innoissaan perjantai-iltana sieltä tullessaan! Miesvetäjän johdolla keskustelevat rennolla otteella aiheesta, kuulosti mielenkiintoiselta pienen pintaraapaisun perusteella. Kokoontuvat vielä loppukuusta ja kolmannen kerran sitten, kun vauvat ovat 2-3 kuukauden ikäisiä. Kuulemma vauvatkin saavat sitten osallistua tapaamiseen :). Ryhmässä on vetäjän lisäksi seitsemän miestä, joista viisi saa pojan ja kaksi tyttären. Olisinpa kärpäsenä katossa sitten, kun vauvoineen tapaavat! :D Onko muissa kaupungeissa tällaisia isätapaamisia? En ollut tällaisesta ennen kuullutkaan, tosi hieno ja tärkeä asia!

079

Nyt seuraavan puuhan kimppuun! Värienergiaa helmikuun ensimmäiseen viikkoon näistä ihanista pinkeistä ja keltaisista tulppaaneista!

 

Comments

  1. Linda
    3.2.2014 / 14:14

    Moikka! Löysin siun blogin ihan sattumalta, tässä tylsällä luennolla istun ja aloin selaamaan vaan nettiä.. Ja kuin ihana ja virkistävä olo näistä siun postauksista tuli! Pidän itse ihan saman tyylisestä sisustuksesta kun sinä, ja tän blogin ulkoasu ja kuvat on vaan niin raikkaita ja valosia! Kirjotatkin niin mukaansatempaavasti :) Varmasti jatkan tämän blogin seuraamista, niinh yvä mieli tuli! Kaikkee hyvää! :)

    • 3.2.2014 / 20:32

      Moi Linda ja lämpimästi tervetuloa blogini pariin!
      Mulle puolestaan tuli tosi hyvä mieli tuosta sun ihanasta palautteesta ja viestistä, isot kiitokset! :)

  2. Salla
    3.2.2014 / 22:05

    Mistä nuo tuikku jutut ovat?:)

  3. 4.2.2014 / 00:26

    kukat on ihana piriste varsinkin ku itsellänikin on valkoinen sisustus, mutta niin myös kukatkin joita ostan :D valkoiset ruusut on lemppareita :)

  4. 4.2.2014 / 19:24

    Kuulostaapa lupaavalta jos vauva ei liikoja potki öisin. Meillä masussa olo ajan unirytmit ovat jatkuneet myös syntymän jälkeen eli voisi ajatella että teille tulee hyvin yöt nukkuva vauva :) Tai niin voi ainakin toivoa :)

    • 4.2.2014 / 20:09

      Voi, olisipa ihanaa, jos tämä sama rytmi olisi vauvalla synnyttyäänkin! :) Itse olen nukkunut yöt tosi hyvin jo vauvana, kun taas mies on herättänyt seitsemänkin (!!!) kertaa/yö. Eikä vain satunnaisesti, vaan aika vakiotahti ollut tuo :/.
      Liikutaanko teillä paljon öisin masussa? :)

  5. 5.2.2014 / 09:07

    Kyllä vauvasi varmaan nukkuu yöllä , kun sinäkin nukut :)
    Sehän on hienoa, varmaan tulee sitten olemaan rauhallinen öisin.
    En ole kuullut tuollaisista Isätapaamisista, sehän on mahtava juttu! Kauniita tulpaaneja kuvissa, mukavaa päivää!

    • 5.2.2014 / 10:42

      Toivotaan, että hän tykkää nukkua öisin :). Yleensä nimittäin kun minä liikun, hän nukkuu ja kun minä olen paikoillani, hän herää! Öistä ei kuitenkaan moista havaintoa ole, joten peukut pystyssä ;).
      Kivaa päivää sinullekin Anne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.