Blogiini liittyvät periaatteeni

 

Olette varmaan näitä samaisia aiheita käsitteleviä postauksia jo blogeista lukeneetkin..? Minäkin sain tämän haasteen jo viime vuoden puolella, kiitos suvi m!, mutta se oli hautautunut tuonne postausluonnosten joukkoon. Itse olen mielenkiinnolla lukenut näitä postauksia muiden blogeista: jokaisessa blogissa nämä kun ovat kuitenkin erilaisia. Haaste on alunperin lähtöisin Löytö-blogista: 

”Haluan aloittaa haasteen, jossa kerromme omia periaatteitamme bloggareina. Mikä on sinulle tärkeää? Mitkä asiat saavat sinut harmistumaan blogimaailmassa? Miten suhtaudut kuvien oikeuksiin? Miten hoidat yhteistyöpostaukset? Kerro asioista vapaamuotoisesti ja omalla tyylilläsi. Itse haluan tällä tavoin kertoa omat periaatteeni ja ajatukseni julkisesti, jotta lukijani saavat rehellisesti tietää mitä mieltä olen asioista.”

045-crop

Perusjutut

Blogini syntyi heinäkuun loppupuolen päivänä vuonna 2010. Olimme kuukautta aiemmin muuttaneet tähän kotiimme ja koska kotimme oli aika lailla valmis, tuli lähipiirille tarkoitettu raksablogini tiensä päähän. Ajattelin kokeilla ihan julkista ja kaikille avointa blogia, joka painottuisi sisustamiseen. Mukaan eksyi pian muitakin aiheita, sillä pelkkä sisustaminen aiheena alkoi tuntua turhan tylsältä ja tasapaksulta. Blogiin alkoi siis pikkuhiljaa päätyä muitakin mielenkiinnon kohteitani aina kissamaisista sydänkäpysistäni matkailuun ja arkipäiväisiin pieniin hetkiin. Olin jo pienenä päiväkirjatyttöjä, joten tämä taisi ajan myötä alkaa saamaan sellaisia päiväkirjamaisia piirteitä. Tykkään kovasti siitä, miten voin blogissani yhdistää monta minulle mieluisaa asiaa aina blogin aihepiireistä valokuvaamiseen ja kirjoittamiseen sekä samanhenkisten ihmisten ”tapaamiseen”.

Teksti ja ulkoasu

Pyrin käyttämään blogissa selkeää ja helposti luettavaa kieltä, koska sellaisen lukemisesta nautin itsekin. Aina teksti ei välttämättä ole kieliopillisesti täysin virheetöntä ja väliin mahtuu myös rentoa puhekieltä – tämä on minulle se luonnollisin tapa. Kirjoitusvirheitä pyrin toki välttämään, mutta joskus niitäkin joukkoon eksyy: omalle tekstilleen sokeutuu eikä aikani riitä kuin yhteen oikolukukertaan.
Postaukseni koostuvat sekä tekstistä että kuvista, joskus paino on enemmän toisessa ja joskus taas toisessa. Tekstin jaottelen mielelläni kuvien väliin ja pyrin pitämään kappaleet suht lyhyinä, sillä itse koen usein raskaana pitkien kappaleiden lukemisen. On mukavaa, että välillä on tekstiä ja välillä voi katsella kuvia. Pidän siitä, että lukeminen tapahtuu jouhevasti. Toivottavasti näin on oman blogini kohdalla.

Blogini ulkoasu muuttuu aika ajoin, ei kuitenkaan liian usein. Mielestäni on lukijana nimittäin aika ärsyttävää, jos blogi näyttää joka toinen viikko erilaiselta. Erityisesti bannerin tiuha vaihtumistahti on näkyvin muutos. Ehkä sitä voi verrata lempisarjan tunnusmusiikkiin? On kivaa, että se on tuttu ja tunnistettava. Olen jo pitkään makustellut muutoksia blogini ulkoasuun ja olenkin jo maininnut, että niitä on luvassa tämän vuoden aikana. Ei mitään turhan tiukkaa aikataulua ;).

157

Kuvat

Kuvaan blogini kuvat Canon EOS 550D -kameralla. Omistan myös Canon Powershot S95:n, mutta se on nykyään erittäin vähäisellä käytöllä. Joskus teen blogiin kollaaseja myös Instagram-kuvistani, joita näpsin iPhone 4S -puhelimellani. Valokuvaamisessa nälkä kasvaa syödessä ja sitä mukaa myös omat vaatimukset kuvien tasolle. Tuntuu, että olen löytänyt oman tapani valokuvata ja siitä on ehkä hieman vaikea kovasti poiketa. Yritän kuitenkin välillä opetella uutta ja kehittää taitojani; parantamisen varaa tulee varmasti olemaan aina.
En juurikaan käsittele kuviani, vaan pyrin ottamaan ne sellaisilla asetuksilla, että ne olisivat heti suhteellisen mukiinmeneviä. Kuvaan oikeastaan aina kameran täysmanuaalilla eli säädän kaikki asetukset käsin. Jonkin verran kuvia tulee kuitenkin muokattua: pienennän aina kuvakokoa, lisään tarvittaessa terävyyttä, kontrastia ja/tai valoisuutta sekä mahdollisesti rajaan kuvaa, jos joukkoon on eksynyt jotain ylimääräistä.
Suurimmaksi osaksi blogini koostuu omista kuvistani. Vaihtelun vuoksi käytän kuitenkin joskus myös lainattuja kuvia, esimerkkinä mainittakoon verkkokauppojen tuotekuvat. Lainaamieni inspiraatiokuvien lähteistä olen tarkka ja lainaan kuvia ainoastaan sivustoilta, joihin olen henkilökohtaisesti pyytänyt luvan. Merkitsen lainaamieni kuvien lähteen aina linkkinä postauksen loppuun.

Linkit

Jos postauksesta löytyy lainattuja kuvia, löytyy postauksen lopusta kuvan/kuvien alkuperäinen lähde linkin kera. Joskus linkittelen myös muiden blogeihin sekä omiin vanhoihin postauksiini. Mielestäni tuo on lukijaystävällinen tapa, sillä blogiin eksyy usein ihan uusiakin lukijoita, joita mahdollisesti ne vanhatkin postaukset kiinnostavat. Linkit näkyvät teksteissäni vaaleanharmaina.

Postaustahti

Postailen pääasiassa päivittäin. En kuitenkaan ota stressiä asiasta, jos joskus tuleekin välipäiviä. Lähes kaikki postaukset syntyvät nykyään hetken mielijohteesta ja fiiliksen pohjalta: en useinkaan aamulla tiedä, mikä on päivän postausaihe. Toki poikkeuksiakin on. Vauvan syntymän myötä postaustahti mahdollisesti harvenee, ainakin joksikin aikaa, mutta oletan kaikkien ymmärtävän tämän. Perhe ei kuitenkaan koskaan kilpaile blogin kanssa.

044-crop

Yhteistyö ja mainonta

Olen koko blogihistoriani ajan tehnyt yritysyhteistöitä ja suhtaudun niihin avoimin mielin sekä bloggaajana että muiden blogien lukijana. Yhteistyöt/mainonta eivät häiritse minua millään tapaa. Ainoastaan silloin koen sen hieman negatiivisena, jos blogin postauksista yhteistyöpostaukset muodostavat suurimman osan ja ne muut postaukset jäävät täysin toiselle sijalle. Silloin blogista katoaa se punainen lanka ja mielenkiinto blogia kohtaan loppuu. Tätä yritän välttää omassa blogissani ja mielestäni olen siinä myös onnistunut. Olen asettanut tietyn lukumäärän yhteistöitä kohtuulliseksi/kuukausi ja sitä pyrin noudattamaan. Aina toteutusajankohtiin ei kuitenkaan voi itse vaikuttaa eivätkä läheskään kaikki yhteistyötarjoukset syystä tai toisesta sovi blogiini, mutta mielestäni yhteistyöjutut tuovat blogiin uutta mielenkiintoa, etenkin näin bloggaajan näkökulmasta. Aina on tietysti myös mukavaa, jos niistä lukijatkin saavat jonkinmoista lisäarvoa.

Päätän blogiyhteistöistäni itse ja valitsen blogiyhteistyökumppanini itse. Vaikka bloggaan portaalissa, en ole velvollinen tekemään yhteistöitä. Blogissani näkyviin bannerimainoksiin en voi kuitenkaan vaikuttaa. Ilmoitan aina postauksen yhteydessä, jos kyseessä on yhteistyöpostaus. Ilmoitan myöskin, jos olen saanut jonkin postauksessa näkyvän tuotteen osana blogiyhteistyötä. Toivottavasti koette tämän tapani selkeänä.

Ikävät kommentit

Ikäviä kommentteja saan todella harvoin. Ikäviksi kommenteiksi lasken kommentit, joista jollain tapaa paistaa läpi ilkeys, kateus tai muu vastaava ikävämpi ominaisuus/tarkoitusperä. Eriävät mielipiteet on täysin eri asia, mutta niidenkin ilmaisemiseen on niin monta eri tapaa. Sekin on eräänlainen taitolaji, samoin kuin hyvät käytöstavat kasvottomina internetin syövereissä.

Työhöni liittyvät asiat

Jäävät blogini ulkopuolelle. Tällä hetkellä olen äitiyslomalla, joten blogin ulkopuolisia töitä ei sen kummemmin tarvitse hetkeen edes miettiä.

0771

Liitännäiset 

Blogini seurantakanavat löytyvät oikeasta sivupalkista. Blogiltani löytyy Facebook-sivut ja viime kesänä liityin myös Instagramiin, josta löydyn nimellä allyouneediswhite. Blogiani voi seurata myös Blogilistan sekä Bloglovinin kautta. Niin ja löytyyhän toki myös Pinterest-tili, joka on kyllä alkuinnostuksen jälkeen jäänyt hieman retuperälle… Toivoisitteko mahdollisesti jotain lisää?

Vinkit bloggaamiseen

Hmm… Minkähänlaisia vinkkejä osaisin antaa… Joillekin bloggaaminen sopii ja joillekin ei, tärkeää on löytää se väylä, joka sopii itselleen parhaiten ja josta itse saa hyvää mieltä. Mitään pakkopullaa tämä ei voi olla ja silloin, jos se alkaa sellaiseksi muuttua, on jotain tehtävä. Tähän täytyy olla tietynlainen kipinä kuitenkin koko ajan. Joskus saattaa olla päiviä, kun inspiraatio on hieman kadoksissa ja silloin onkin paras pitää blogivapaata.

Blogi kannattaa heti alussa lisätä eri seurantapalveluihin, jotta lukijat löytävät sen. Kannattaa myös ahkerasti kommentoida muiden blogeihin ja jättää näin jälki itsestään/blogistaan. Säännöllinen postaustahti on mielestäni myös tärkeä seikka. Lisäksi pidän tärkeänä sitä, että omaan blogiinsa tulleisiin kommentteihin vastataan – mielestäni se on kohteliasta ja kuuluu peruskäytöstapoihin. Poikkeuksena tietysti blogit, jotka saavat kymmeniä/satoja kommentteja päivittäin. Tärkeintä ja yksinkertaisinta on kuitenkin nauttia hommasta eikä miettiä asiaa liikaa; löytää se oma tapa ja tyyli, sillä niiden kautta bloggaamisesta nauttiminen välittyy väistämättä lukijoillekin!

003

Mutta nyt aurinko, ulos, kaupungille, lounaalle, ystävän seuraa – aurinkoista tiistaita teillekin! 

 

Comments

  1. 25.3.2014 / 12:36

    Luin oikein nyökytellen, oon tosi monessa jutussa täysin samaa mieltä sun kanssa. Taitaa olla itselläkin luonnoksissa tämä haaste, sä muotoilitkin hyvin valmiiksi sanoiksi mun ajatukset :)
    Aurinkoista tiistaita! <3

  2. 25.3.2014 / 17:03

    Tämä postaus oli oikein kivaa luettavaa! Sinulla on mukavat ajatukset ja hyvät periaatteet, olin monessa kohdassa täysin samaa mieltä. Blogisi on ensimmäinen, jota aloin seuraamaan ja tästä innostuneena olen alkanut seuraamaan todella monia blogeja ja myöhemmin perustin omankin. Olet siis alkulähde tälle kovin tärkeälle harrastukselleni <3

    Minusta blogissasi parasta, sisällön lisäksi, on laadukkaat ja hienot valokuvat sekä helppo luettavuus. Olet siis onnistunut tavoitteessasi hyvin. Kiitos mukavasta blogistasi!

  3. Rags
    26.3.2014 / 19:28

    Kiva postaus! Sun blogiasi tykkaan lukea aina vaan vaikka muita tippuukin matkan varella pois. :-)

    Aivan ihastuttava ja kaunis kuva sinusta ja kisusta!! Voi suloisuus. <3

    Olen ollut vahan hiljainen viime aikoina, matkavasymysta ja migreenia… Rastissa monta postausta, mutta saanpa sitten kunnolla nauttia kerralla :-)

    • 26.3.2014 / 19:36

      Ihana että tykkäsit! Kiitos paljon kivoista sanoistasi <3.
      Huomaan sellaisen jutun, että joskus kun ei olla hetkeen sun kanssa oltu "puheissa", niin mietin mitä sulle kuuluu ja sitten samana päivänä jätätkin kommenttia - juuri tällä tavalla kävi tänäänkin, heh! :)
      Mukavia lukuhetkiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.