Juhannusaaton tervehdys! Hieman äsken vettä ripotteli, mutta ei sen väliä, kun on varustautunut kaikilla muilla tavoin. Pesin ja puunasin eilen jääkaapin, joka oli sitten mukava täyttää ja nyt hyllyt notkuvat! Vähän väliä täytyy käydä nappaamassa jotain pientä, mutta eikö juhannus olekin tuon suhteen hieman kuin joulu? Ainakin näillä keleillä!

1298c9f9a8dec8f3c709c47085fc84d3

47bc47d5f66f8053de8bb45affecdd99

En tosiaan halunnut eilen ottaa vauvaa mukaan täysiin kauppoihin, joten hän jäi vanhempieni hoiviin. Nukkui lähes koko ajan, heräsi vain viitisen minuuttia ennen saapumistani. Hassua, miten reilussa tunnissakin ehti tulla karmaiseva ikävä ja näin lähes koko ajan kaupassa mielessäni vauvan söpöt kasvot :D.

Kävin tekemässä suurimman osan juhannusostoksista päivällä, mies kävi vielä työpäivänsä päätteeksi hankkimassa grillattavat lihat ja jotain muuta puuttuvaa. Hän hoiti myöskin kissojen ruokaostokset ja ihanasti muisti heitäkin herkuilla <3. Mies on ruokakaupassa yleensä sellainen, että ostaa vain sen, mitä kauppalistassa lukee. Itse taas rönsyilen ja teen heräteostoksia, ne on parhaita! Harvemmin edes katson kauppalistaa, se on yleensä päässäni. Nuo heräteostokset on syy, miksi itsekin ehdottomasti kauppaan halusin: mitä olisikaan juhannus ilman niitä! Nyt sattuikin sitten niin, että mieskin oli ollut heräteostostuulella, heh-heh… Taitaa olla koko ensi viikonkin murkinapuoli hanskassa!

0f957bfc9ab293c272fa31fd38fe7e66

0008f947c3449768e0793648068ee987

Monenlaisten herkkujen valmistamisen ja itse nautiskelun lisäksi aion käyttää juhannuksen ajan hyödyksi myös toisella tavoin: järjestelemällä kotona pikkujuttuja. Se on niin paljon helpompaa nyt, kun mies on kotona aamusta iltaan! Arki-illat kun hurahtavat ohi sellaista vauhtia että…
Eilen pääsin jo hyvälle alulle erään keittiön kaapin myötä; se on sekaisuudellaan vaivannut mieltä jo muutaman viikon, ja nyt aamupäivällä sain kodinhoitohuoneen tasoilla olevat korit sisältöjensä suhteen järjestykseen. Nyt siellä on vauvanhoitoon liittyvät asiat tiptop, hänen tämänhetkisiä vaatteitaan myöten! Saapa nähdä mahtuuko nuo 50-senttiset vaatteet enää päälle… Ehkä pari bodya vielä menee, mutta onneksi en tuota kokoa kovin paljoa hankkinutkaan.

5d645de8e2c52d46aedb2d26cd7b95c0

Tänään suuntaamme mökille juhannusaaton viettoon ja huomenna vietämme juhannuspäivää minun vanhempieni sekä veljeni ja hänen tyttöystävänsä kera. Veljeni täyttää huomenna myös vuosia, joten juhannukseemme kuuluu lähes aina myös yhdet synttärit :).

86e6cc222ed02b55213349316360486e

Ajattelin villisti ensimmäistä kertaa vauvan syntymän jälkeen lakata kynnet – saapa nähdä ehtivätkö kuivua! Mies lähti hakemaan hieman koivuntuoksua illan saunaa varten, itse taidan napata muutaman palasen leipäjuustoa lakkahillolla ja vain nautiskella olostani. On ensimmäinen juhannuksemme yhdessä <3. Onnellista juhannusta teille kaikille! 

(Kuvat lainattu Ikea Livet Hemma. Photographer Ragnar Ómarsson.)

 

 

Myös monia teistä näytti ihastuttavan Vaalea unelma – messusuosikkini -postauksessani näkyneet sulkakuvioiset pussilakanasetit. Googlettelin hieman ja melko pian löysinkin ne Kodin Ykkösen Anno-sarjan valikoimista. Tässä suora linkki tuotteeseen.
Tämän makuuhuoneen petauksessa on noiden kyseisten pussilakanasettien lisäksi käytetty vielä paria pienempää sulkakuvioista tyynyä petausta täydentämään:

171

Käviköhän tässä nyt niin, että olin itsekin niin sanotusti oman ”mainontani” uhri ja joudun vielä ostoskoria pärisyttämään… ;)

Mutta sitä ennen juhannuksen ostoslistan kimppuun! Vauva taitaa mennä tänään ensimmäistä kertaa isovanhemmille hoitoon, jotta häntä ei tarvitse täpötäysiin kauppoihin viedä. Hän on tänään kuusiviikkoinen! <3

Mukavaa juhannuksen aloitusta teille!

 

 

027

Heti messukierroksemme alkumetreiltä löytyi se oma suosikkini sisustuksen suhteen. Alussa kävelimme tämän kohteen ohi; otin vain pikaisesti muutaman ulkokuvan ja sen jälkeen harpoimme niitä suurimpia loma-asuntoja kohti, jotta ne eivät vain jäisi näkemättä ennen kuin vauva herää… Takaisin tullessamme piipahdin sitten tämän sisällekin ja hyvä niin, sellainen kaunotar näiden seinien uumenista löytyi!

028

Tässä muuten näkyy hieman tätä messualueen pihatyyliä: hiekkaa ja kiviä, ei kovin vihreää, mutta kuitenkin hyvin alueelle (meren läheisyyteen) sopivaa. Voin näyttää muutaman pihakuvan vielä erikseen omana postauksenaankin!

031

Mutta sitten sisätiloihin! Tämä kohde on numero 21, 87-neliöinen Villa Meriharakka.

188

Heti villaan sisäänastuessani ihastuin sen seesteiseen värimaailmaan, niin rauhallinen vaikutelma! Sisustuksen pohja oli täysin valkoinen kattoa, seiniä ja lattiaa myöten. En muistakaan, olenko aiemmin nähnyt livenä sisustusta, jossa myös lattia olisi valkoinen.

158

cats

159

Muistattekohan vielä kolmen vuoden takaisen Messuhelmi-postaukseni, jossa esittelin Kokkolan asuntomessujen lempparini? Se tuli itselleni heti mieleen tätä kohdetta valkoisuudellaan muistuttavana. Kyllä tuo valkoinen vain uppoaa tähän osoitteeseen, ei mahda mitään! Todennäköisesti nämäkin sisustukset saisivat enemmän väriä joukkoonsa, jos itse niissä asustelisin, mutta eipä sitä kaikkea tarvitse miettiä aina oman kodin lähtökohdasta :).

160

Sisustuksesta löytyi monia kauniita yksityiskohtia. Esimerkkeinä nämä lyhdyt, takka, polttopuusäilytin sekä nuo kauniit valkoharmaaraitaiset matot, jotka sopivat mainiosti valkoiselle lattialle:

cats

177

170

Makuuhuone on mielestäni aivan valloittava, mitäs mieltä te olette?

171

Kiinnitin heti huomiota siihen, miten kotoisalta näytti, kun valaisimissa paloi valo. Ja nyt ensimmäistä kertaa ihastelin myös tuollaisia sulkalakanoita, tosi kivat!

173

Muun asunnon tyylin mukaisesti myös kylpyhuone ja sauna olivat kauniin vaalean värimaailman mukaiset:

181

cats

Vaaleat lauteet eivät vaan oman kokemukseni mukaan pysy kauniin vaaleina pitkään, vaikka kuinka suoja-aineita käyttäisi…

Väriäkin kohteesta löytyi toisesta makuuhuoneesta:

178

179

Lasitettu terassi löytyy tien puolelta ilta-auringon puolelta:

191

164

Ja toinen terassi takapihan puolelta, kylpyhuoneen läheisyydestä:

185

Kaunis sekä päältä että sisältä! Terassi kiertää koko talon, jotta istuskeluryhmiäkin voi hyödyntää siellä täällä. Mitäs sanotte, oliko teidän mieleenne tämä kohde?

193