Torstaiterkut

 

008

Moi vaan! Kiva päivä ollut tänään, toivottavasti teilläkin! Pääsin päivällä rauhassa asioille, kun äitini tuli vauvan seuraksi. Kävin samalla ystäväni kanssa kahvittelemassa, olipas mukavaa! Tuollaiset pienetkin irtiotot silloin tällöin piristävät kyllä kummasti mieltä. Silti, vaikka kuinka puhuisin muita asioita, jotenkin vauva on jatkuvasti mielen päällä ja näen hänen kasvonsa mielessäni tämän tästä. On se hassua!

Täällä on tiedossa kotipainotteinen loppuviikko. Suunnitelmissa on joitain sellaisia kotipuuhasteluja, joille ei ole muka aiemmin ollut aikaa. Nyt vain tuumasta toimeen, jotta asiat menevät eteenpäin! Mm. Ellokselta tilaamani ihana marmorivalaisin* tulee tänään löytämään paikkansa; katsotaan nyt alkuun, miltä se näyttää olohuoneen ikkunassa.

020

Tauluhylly on löytänyt paikkansa olohuoneesta ja tällä hetkellä erinäiset taulut seilaavat siellä täällä paikkaansa etsien. Vauvan huoneeseen hankimme viime viikonloppuna Ikeasta erään hyllykön, sekin odottaa vielä kokoamistaan tuolla aulan lattialla…

Kuvissa näkyvä oksa on kastanja, jonka ostin neljä viikkoa sitten. On hieman saanut odotella kukintaa, heh! Nyt ei enää näytä noin epätoivoiselta kuin kuvissa, vaan vihertää jo kivasti. Jännä nähdä, millaiset kukat siihen tulee!

Olen aiemminkin maininnut tuosta seinänpätkästä keittiön ja ruokailutilan rajalla, että siihen olisi kiva keksiä jotain. Nyt olen pähkäilyissäni seinähyllyvaiheessa. Nyt tasoille kertyy monenlaista pikkutavaraa, jotka olisi kiva nostaa siististi hyllylle. Olisiko hyllyjä kaksi vai yksi ja millaiset ne olisivat, siinäpäs miettimistä! Hyllyn/hyllyjen tulisi kuitenkin sijaita aika lähellä keittiön yläkaapistoa, jotta niihin ylettyisi vaivatta tuosta kokkausnurkkauksesta. Visuaalisesti kauniimpi olisi kuitenkin tuossa baaritason kohdalla…

cats

037

Oli mulla teille pari muistutustakin: huomiseen klo 21 saakka voitte osallistua kivaan kilpailuun täällä! Ja sitten vielä voimassaoleva alennuskoodi Sisustus Delfinon ihanuuksiin liittyen: koodilla TALVI15 saat -15 % kaikista liikkeen normaalihintaisista tuotteista ensi maanantaihin saakka.

Mutta nyt tämän päivän loput puuhastelut, sillä illalla klo 21.30 (kun vauva näkee toivon mukaan onnellisia yöunia), minä oikaisen sohvalle ja aion uppoutua digiboxille tallennettujen kivojen ohjelmien maailmaan. Leppoisaa iltaa teillekin!

*Sisältää mainoslinkin.

 

Comments

  1. 26.2.2015 / 19:37

    Minäkin pääsin eilen ystävän luo kahville kun poitsu oli kerhossa ja neiti tursotti päikkyjä koko sen ajan, wuhuu! Oli kyllä mukava rupatella ihan rauhassa! Viimeyönä tais käydä niin että neiti veti pisimmän unipätkän tähän mennessä, kuusi tuntia! En nimittäin muista kuin yhden herätyksen =D

  2. taikku
    26.2.2015 / 20:20

    iltaa ,edellekin yhdyn siihen samaa on teilla kaunis koti….. sitä aina niin ihana ihailla …tv mummo

  3. Ellen
    27.2.2015 / 13:13

    Ihania kuvia,tarjoiluvaunu on vaan niin söpö,pääsi omalle haaveilulistalle :) silmiin pisti leipälaatikko? täällä on muistaakseni ennen pohdittu asiaa,mihin alliin päädyit? Ihanaa viikonloppua :)

  4. Tiina
    13.4.2015 / 11:51

    Hei , olen miettinyt ruokailutilaan uusia tuoleja, pöytä on melko samantyylinen kuin teillä, tahtoisinkin tietää mistä teidän nykyiset ruokailutilan tuolit ovat? :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.