Kaksi vuotta sitten

Selailin tuossa yhtenä päivänä blogini olohuonekuvia taaksepäin ja törmäsin tähän lähes päivälleen kaksi vuotta vanhaan kuvaan. (Mulla ei todellakaan ole niin paljon ylimääräistä aikaa, että ehtisin selailla omaa blogiani :D, mutta toissapäivänä poikkeuksellisesti oli: poika nukkui kahden tunnin päiväunet, w-a-u! Enkä edes kertaakaan niiden aikana käynyt kurkkimassa, onko kaikki OK…) Noita vanhoja kuviani selatessani mietin, miten erilaista elämäni kaksi vuotta sitten olikaan! Tuon kuvan jälkeen on muuttunut paljon ja vain ja ainoastaan parempaan suuntaan; sekä työ- että perhe-elämässä. Olemme  saaneet tuon tiheään tahtiin hekottelevan pikkumiehen iloksemme, ei voisi parempaa ollakaan ♥

0501

Kuvassa huomion kiinnitti luonnollisesti tuo hauska miuskuni, mutta myös tuo korallinpunainen tyynyni! Se täytyikin heti kaivaa kaapista esiin, nyt on tuollaisen sävyn aika! Tuumailin, että se sopii kivasti yhteen noiden Missonin tyynyjeni kanssa. Noista siksak-raidoista onkin helppo napata aina jokin väri, jota haluaa korostaa.

139

Missonin tyyny näyttää kauniilta myös Sisustus Delfinosta saamani tyynyn parina. Näissäkin yhdistävä sävy: ruskea/beige. Yksivärinen tyyny on Himlan Mira Stitch -tyyny, jonka päällinen on tiheästi kudottua puhdasta pellavaa. Tyynyjä on saatavilla Sisustus Delfinosta viidessä eri sävyssä. Hibiskuksenroosa ja laguuninvihreäkin olisivat kauniit, valkoisesta nyt puhumattakaan! Katselin tuota pellavansävyistä tyynyä ja huomasin, miten se näyttää aina ikään kuin eri sävyiseltä riippuen siitä, mitä väriä sen vieressä on. Joskus näyttää enemmän ruskealta, joskus harmahtavan ruskealta (eli greigeltä).

090

088

Meiltä löytyy kotoa jo vappuherkkuja: äitini tekemää simaa ja munkkeja, slurps! Vappuviikonlopun kauppareissu hoidettiin jo eilen alta pois; ei kummoisempia ruuhkia. Nyt on monenlaista herkkua käsien ulottuvilla. Ensimmäiset grillattavatkin jääkaapissa odottelevat.

107

101

Täällä vappuaatto on niin upean aurinkoinen että! Jospa kävisi niin hyvä tuuri, että säästyisimme lumelta (toivotaan sitä runsaasti sitten taas lokakuuksi…). Hieman alkoi tuon auringonpaisteen myötä harmittamaan, että emme ole pesseet paljua; kyllä kelpaisi pulahtaa sinne pojan mentyä yöunille! Paljulla tai ilman, vappuaatto on kuitenkin täällä! Hauskaa vappua jokaiselle!

113

 

Comments

  1. 30.4.2015 / 22:26

    Aivan ihana tuo kissan ilme! Niin ikävä tulee edesmennyttä kisuliani, joka oli tosi paljon samannäköinen ♥
    Iloista vappua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.