Tänä tiistaina

päivänvarjo

Tänään olen alkanut odottamaan viikonloppua ja juhannusta. Voimakkaasti. Viime viikonloppuna väliin jääneet lepohetket tuntuvat kropassa nyt. Nyt huvittaa nukkua. Poika porskuttaa toista tuntia unta onnellisena omassa sängyssään, minulla ei tällä kertaa ollut aikaa oikaista sohvalle. Eilen päivällä sen sijaan oli ja voi miten sikeäunisen tunnin siinä vietinkin! Heräsin pojan huhuiluihin ja olin aivan tööt: noustessani kiireesti sohvalta ylös luulin, että joku nainen oli poikaa hoitamassa ja mun piti mennä päästämään hänet makkarista kotiinsa; olin muka nukkunut pommiin. Ei yhtään pallo hukassa, juuei! :D

Tänään klo 19.30 mennessä olen saanut isoimmat työhommat pakettiin ja sitten alan himmailemaan kohti juhannusta. Huomenna voisi tehdä suurimman kauppareissun, sillä torstaina ostoksilla taitaa olla eniten ihmisiä. Tällä kertaa ajattelin, että ostamme ruokaa ihan hillitysti, sillä kyseessä on kuitenkin vain pidennetty viikonloppu ja aina sitä ruokaa jää kuitenkin yli… Torstaina voisi sitten kipaista hakemassa lähikaupasta loput puuttuvat pikkujutut, jos niitä edes on, ja pestä sekä täyttää palju valmiiksi. Ajattelimme pitää paljuveden lämpimänä läpi juhannuksen, jotta sinne voi pulahtaa joka ilta ja miksei vaikka aamuisinkin! Paljun ansiosta mahdollinen kolea sääkään ei häiritsisi pyhien viettoa. Mutta nyt tähän väliin ruokaa ja ehkä aivan lyhyt terassipötköttely!

Comments

  1. eräs
    17.6.2015 / 11:57

    Pitkästä aikaa täällä ja mitä alkoholimainontaa onkaan heti ekalla sivulla. Noloa! Onko noin kova rahan puute?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.