Aulan muutos käyntiin

117

Meidän aula on aina ollut jotenkin keskeneräinen tai siltä minusta itsestäni on ainakin tuntunut. Välillä olen saanut sen kivan näköiseksi, mutta sitten taas hetken päästä olen ajatellut vain että plääh. Säännöllisin väliajoin olen ollut tyytymätön aulaan, se on aina ollut liian jotain. Vaihtelevasti liian sekava, liian romanttishenkinen tai liian täynnä. Kotimme tiloista selvästi haasteellisin sisustaa ja kalustaa, se kun on lähinnä läpikulkutila. Silti haluan sen näyttävän kivalta, sillä se ja eteinen ovat ensimmäisinä kotiin tultaessa vastassa. 

Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että olen ratkaissut aulan ongelman ja kalusteet ovat löytäneet omille paikoilleen. Toivottavasti tämä fiilis nyt säilyy! Kaikki lähti oikeastaan liikkeelle siitä, kun löysin kivan blogiyhteistyön kautta aulaan uudet seinävalaisimet (postausta tulossa myöhemmin, kuvissa näkyy näistä kuitenkin jo yksi); olin ihan kyllästynyt entisiin, sillä ne olivat alkaneet näyttämään niin kovin maalaisromanttisilta. Tämä tervetullut muutos lähti siis liikkeelle valaisimista. Ne toimivat voimakkaana töytäisynä siihen oikeaan, kaipaamaani suuntaan! Aulan kokonaisesittelyä on luvassa tässä syksymmällä, kunhan saamme tilan valmiiksi asti.

133

Aulaprojekti muodostui entistä haasteellisemmaksi, kun en millään saanut Covon Latva-seinänaulakkoa sinne istumaan: monelle seinälle sitä yritimme, mutta ei! Jouduin erittäin harmistuneena myöntämään, että olin tehnyt virheostoksen. Joku, jota olin pitkään haaveillut ja ihastelen monessa paikassa edelleen, ei istunutkaan meidän omaan kotiimme. Ajattelin, että jos saan sen myytyä, voin miettiä jotain muuta ratkaisua. Niinpä lähetin naulakon uuteen kotiinsa ja aloin miettimään naulakkoratkaisua Muuton Dotsien ympärille; niitä kun löytyi pari kipaletta jo valmiina. Tilasin niitä muutaman lisää ja tänään ne pääsevät paikoilleen. Kolme siellä seinällä asti jo onkin, mutta pojan nälkä keskeytti puuhastelut :).

146

Ihanaa, kun huvittaa taas puuhastella sisällä jotain muutakin kuin niitä ainaisia kotitöitä! Se on lähestyvän syksyn ansiota. Sillä vaikka kuinka hokee, että nyt on vasta elokuun ensimmäinen päivä, ei luonto kuuntele. Puiden lehdet ovat jo kovasti kellastumaan päin. Kaikista näistä asioista innostuneena ajattelinkin, että tänään meillä vietetään tunnelmallista koti-iltaa. Luvassa on terassilla istuskelua, saunomista sekä Kadonnut-sarjan jännittävä, viimeinen jakso. Näiden kaikkien kruununa luonnollisesti paljon kynttilöitä! Tunnelmallista lauantai-iltaa teillekin!

aula

Comments

  1. Laura
    1.8.2015 / 21:42

    Eteinen näyttää todella kivalta :)! Itsekin eteisen sisustusta pähkäillyt jo pidemmän aikaa niin tästä saikin taas uutta ideaa meillekin! Pakko kysyä mistä tuo taulu on? :)

  2. 2.8.2015 / 08:26

    Läpikulkutilat on kyllä niitä vaikeimpia sisustettavia – nyt nuo valaisimet näyttää kyllä ainakin tosi hyviltä. <3

  3. kissatäti
    2.8.2015 / 11:48

    Hei Satu kivalta näyttää:) Kirjoittelen täältä vähän kuulumisia. Minusta tuli eilen pikkuprinsessan mummi :). Hurja oli synnytys, mutta onneksi kaikki on nyt hyvin. Kyllä elämä on ihmeellistä, herkäksi vetää. Kaikki on valmiina elämän alkuun. Kissat voivat hyvin, koiranryäkäle on villi oikein kauhukakara:) Hyvää kesää teille kaikille, vaikka välillä palellaan ja vesisateessa rämmitään :).

    • 2.8.2015 / 13:52

      Kiva kuulla kuulumisiasi! Sylin täydeltä onnea mummille ja koko perheellenne sekä ihania, vauvantuoksuisia ja vaaleanpunaisia päiviä ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.