Rentoutumista poreissa

012

Joskus joku pieni tuokio kotona herättää sellaisen tunteen kuin olisi jossain lomalla. Vaikka hotellilomalla! Tuollainen fiilis tuli eilen, kun aloin valmistelemaan kylpyhetkeäni. Menin kynttiläkaapilleni katsomaan, mitä tuoksukynttilää haluaisin kylpyhetkeni aikana nuuskutella. Mukaan valitsin toisenkin kynttilälyhdyn ja sen sisälle sytytin lämpökynttilän. Tuollainen kuparinsävyinen kynttilälyhty näytti kauniilta hämärässä kylpyhuoneessa ja vielä puisen jakkaran päällä. Tuoksukynttiläksi valikoitui PartyLiten Valkolumimarja.

015

Laitan aina ammeen täyttymään sillä välin, kun valikoin kynttilöitä ja sytyttelen niitä. Joskus tuona aikana haen keittiöstä jotain naposteltavaakin mukaan, joskus myös jonkin juoman. Sitten kun ammeessa on vettä tarpeeksi tai lähes tarpeeksi, lorautan joukkoon kylpyvaahtoa. Useimmiten käytän Palmoliven Shower Milkiä Honey & Milk -tuoksuisena. Vaikka se ei kylpyvaahto varsinaisesti olekaan, niin se kuitenkin vaahtoaa aika mukavastikin poreiden voimasta (kuten kuvista näkyy).

Rönsylilja Bonnie on asustellut kylpyhuoneessamme jo kuukauden päivät. Laitoin sen silloin alkuun tuohon koriin, mutta en oikein tykkääkään lopputuloksesta, joten täytyy siirtää se ruukkuineen korista pois.

bathroom

Nyt alkaa taas poreammeilun sesonkiaika! Kesäisin emme juurikaan poreammetta käytä, mutta syksyisin ja talvisin on toisin. Lämpimään veteen on niin ihana pujahtaa, jos ulkona on koleaa tai pakkasta tai myrskyää… Ulkoillessa reidet on joskus ihan jääkylmät ja vielä pitkään ulkoilun jälkeenkin. Poreissa jalat lämpenee aivan ihanasti ja olosta tulee muutenkin tosi rentoutunut. Taidan tykätä poreammeesta vielä enemmän kuin saunasta. Saunassa tulee vain helposti sellainen polttavan kuuma tunne ihoon, josta en pidä ja siksi saunonkin todella miedoilla asteilla.

034

026

Tänään on kuitenkin saunailta. Mun mies on ihan intona saunomiseen. Olen pari kertaa viimeisen vuosikymmenen aikana erehtynyt ehdottamaan, että saunottaisiinko lauantain sijaan sunnuntaina. Olen saanut vastaukseksi aika paljonpuhuvan ilmeen… Joten, meillä saunotaan aina lauantaina. Piste. Toki monina muinakin päivinä, mutta lauantai on pyhä saunapäivä. Oikeastaan lauantai = sauna. Onko teilläkin näin? Mukavaa lauantai-iltaa joka tapauksessa!

Comments

  1. 13.9.2015 / 14:10

    Näyttääpä ihanalta! Kynttilät tuo kyllä sellaista pientä arjen luksusta, vielä jos niissä on tuoksukin mukana. <3

  2. Tuutikki
    14.9.2015 / 12:32

    Hei, aivan ihanalta näyttää. Meillä on saunominen jäänyt kokonaan ulkoporealtaan myötä. Ennen saunottiin ja meilläkin aina lauantaina. Nyt kun ulkoporeallas on aina valmis kylpijöille, sinne voi pulahtaa monta kertaa viikossa. Näin syksyllä laitan kynttilät palamaan lyhtyihin ja katselen kaunista tähtitaivasta… kyllä siinä keho ja mieli rentoutuu.

  3. Riikka
    15.6.2016 / 10:07

    Mistä tuon rönsyliljan hommasit? Olen yrittänyt etsiä itselleni sitä jo jonkin aikaa, kolunnut kohta kokkolan kaikki paikat, mutta mistään ei löydy. Vai onkohan kesä vain huonoa viherkasviaikaa kun kesäkukat on vallannut kaikki paikat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.