Hyvää pienille hampaille

Täällä käytiin pari-kolme viikkoa sitten hammasharjaostoksilla. Sen verran kaunis hammasrivistö pojan suusta jo loistaa, että halusin sähköhammasharjan myös hänen käyttöönsä. Ajattelin, että jos vertaa esim. 30 sekunnin pesua normiharjalla ja sähköhammasharjalla, niin kyllä jälkimmäisellä tulee huomattavasti huolellisempaa jälkeä. Kyllähän sen eron omasta suustakin huomaa, jos on ”joutunut” pesemään normiharjalla sähköhammasharjan akun loputtua.

hammasharja

Pojan hampaidenpesutaival alkoi normihammasharjalla siinä vaiheessa, kun ensimmäiset etuhampaat olivat tulleet läpi. Tuolloin emme käyttäneet vielä hammastahnaa, vaan hampaat pestiin ihan vain vedellä. Toinen hammasharja minun tai miehen ja toinen pojan kädessä. Tuolla tavoin pesut hoituivat mielekkäästi ja alkoivat sujua rutiinilla todella nopeasti. Olen yrittänyt välttää sitä, että puuhasta tulisi pojalle pakkopullaa, joten siksi homma hoituu rutiininomaisesti, mutta kuitenkin pojalle mieluisalla tavalla.

Yksi askel oli hammastahnaan siirtyminen. Taisi olla siinä vaiheessa, kun näkyvissä oli jo useampi etuhammas sekä ylhäällä että alhaalla. Mies osti mansikanmakuisen Muumi-hammastahnan ja se oli hyvä veto! Aina täytyy tutkia hammastahnatuubin Muumipeikkoa; onko sillä vielä kissa sylissä jne. Poika on tykästynyt hammastahnaan niin kovasti, että yrittää imaista tahnan harjasta mahdollisimman pian ja jäädä sitten nautiskelemaan suu kiinni, ilman harjaa :D. Kerran unenpöpperössäni unohdin koko tahnan ja ihmettelin, miksi poika nosti sellaisen älämölön eikä millään suostunut avaamaan suutaan… Näitä tämänkaltaisia tilanteitahan tulee muuten tasaiseen tahtiin, kun toinen ei osaa vielä kunnolla sanoin ilmaista, mikä mättää. Hohhoijaa :)

021

Nyt viimeisin askel tässä hampaidenpesussa on ollut tuohon sähköhammasharjaan siirtyminen. Innokkaana aloitimme ensimmäisen pesun miettien, mitähän poika tuumaa… Alusta asti on avannut suunsa erittäin innokkaana uudelle, tärisevälle ja surisevalle hammasharjalleen! Aivan kurkottaa avonaista suutaan hammasharjaa kohti eikä ole mitään kiirettä saada harjaa pois suusta. Hammastahnakin maistuu, edelleen, heh! Tänä aamuna otti hammasharjansa latauspisteestä ja käveli sen kanssa onnellisena ympäri kotia. Sen jälkeen vei pyynnöstäni harjan takaisin lataukseen kuin isot pojat konsanaan. Välillä aivan itkettää, kun ei se tottele. Välillä aivan itkettää, kun se heti tottelee. On tää tämmöstä ♥

herra hakkarainen

Aterioiden jälkeen poika saa aina Herra Hakkaraisen ksylitolipastillin, voi ne on herkkua! Tällä hetkellä on käytössä nuo mansikanmakuiset. Tänäänkin lounaan jälkeen kysyin, mitäs sitten otettaisiin. Tarkoitin lähinnä jälkiruokaa… Vastaus kuului tomerasti pa (= pastilli)! Jos joskus päivällä mietiskelen ääneen, mitäs sitten tehtäisiin, on siihenkin lähes aina vastauksena pa! :D

Nämä postauksen kuvat otin lounaan jälkeen pienen kuvausassarini kanssa. Hän sai palkkioksi pastillin ja kävi sen jälkeen päiväunille. Seuraavaksi ajattelin fiilistellä hieman tulevaa joulua muutamien kuvien kera, kahvikuppini kera tottakai! Leppoisaa torstaita!

Comments

  1. Suvi
    22.10.2015 / 14:24

    Moi! Mä olen jostain kuvitellut, että sähköhammarharjaa ei käytettäisi lapsilla ennen kolmea vuotta (ainakin meille hankitussa harjassa sanotaan näin). Löysitkö siis harjan, jossa mainitaan nuorempi ikä? Olen itsekin sitä mieltä että sillä tulisi paljon puhtaampaa, mutta en ole uskaltanut käyttää kun olen ajatellut että siihen on joku syy, miksi pienillä ei vielä käytettäisi. Kiitos vastauksesta ja tiedosta jo etukäteen! :)

    • 22.10.2015 / 14:29

      Heti julkaisunapin painalluksen jälkeen tulikin mieleeni, että unohdin mainita tästä! Hyvä siis kun kysyit :)
      Eli pojankin hammasharjassa lukee, että yli 3-vuotiaille. Kysyimme tätä asiaa kuitenkin hammaslääkäriltä hänen vastaanotollaan kesällä käydessämme ja hän sanoi, että ei ole mitään alaikärajaa, milloin sähköhammasharjaa voisi alkaa käyttämään. Eli sen voi ottaa käyttöön milloin vain.
      Yleensähän lapsille puhkeavat kaikki hampaat kolmanteen ikävuoteen mennessä, joten tuo sähköhammasharjoissa oleva ikäsuositus pohjautuu todennäköisesti siihen. Tuohan on kuitenkin tosi yksilöllistä ja esim. meidän pojallamme on jo lähes kaikki hampaat suussa, joten hän on täysin valmis tähän sähköiseen versioon :). Harja on pehmeä eikä pestessä käytetä voimaa, joten en näe mitään syytä, miksi tämän ikäinen ei voisi käyttää sähköhammasharjaa. Jokainen kuitenkin tekee, kuten parhaaksi näkee. Voithan kysyä vielä teidän hammaslääkäriltänne tätä asiaa, jos jää mietityttämään? :)

      • Suvi
        23.10.2015 / 11:50

        Kuulostaa loogiselta, kiitos paljon! Suuhygienisti-ystäväni lupasi vielä tarkistaa harjan, että on oikeanlainen (pehmeä?) pää pieneen suuhun, mutta eiköhän mekin aleta nyt siirtymään sähköiseen versioon. Kiitos asian esille ottamisesta!

  2. Nimetön
    22.10.2015 / 15:25

    Mistä löysitte sähköharjaan tarpeeksi pehmeän harjan?

  3. Nimetön
    22.10.2015 / 15:32

    Me saatiin ohjeet 1v tarkastuksessa(uudet suositukset)siirtymään tahnaan jossa 500pp sijaan fluoria 1000. Miten siellä suositukset?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.