lokakuu 2015 - Sivu 2 10:stä - All you need is White

Tätä ei kyllä kukaan usko, mutta tuon yhden jakkaran matka kotiimme kesti aika tarkalleen vuoden! Voi älytön, kyllä oli kuulkaas ison vaivan takana! Ehkä sitä nyt sitten arvostaa entistä enemmän, kun sen hankinta oli niin vaivalloista?

Toki sitä arvostaa suuresti erään toisenkin asian vuoksi… Nimittäin viime vuoden lokakuussa äänestitte blogini vuoden inspiroivimmaksi sisustusblogiksi (postaus Pää pyörällä!) ja siitä voitosta sain palkinnoksi lahjakortin Stockmannille. Mietin tarkkaan, mihin lahjakortin käyttäisin. Halusin sen olevan jotain, josta olen haaveillut ja jotain, joka kestää aikaa. Jokin sellainen asia, jota katsoessa/käyttäessä muistaa sen, miten ja mitä kautta se on hankittu. Nyt tästä Artekin E60-jakkarasta muistan aina teidät ja blogini sekä poikani syntymävuoden. ♥

Miksi sitten kesti niin kauan, ennen kuin sain jakkaran luokseni? No ensinnäkin, Stockmannin verkkokaupassa ei käy lahjakortti eli se oli käytettävä myymälässä. Kävinkin sitten viime vuonna loppuvuodesta inspiskierroksella Oulun Stockalla; mietin, mitä lahjakortilla hankkisin. Jätin asian hautumaan… Kun sitten taas seuraavalla kerralla olin Oulussa, ajattelin, että nyt käytän samalla lahjakorttini. Ai, teillä ei enää olekaan huonekaluja??? Maaliskuussa olimme minilomalla Tampereella – hankinpas nyt samalla sen jakkaran! Ai Tampereen Stockmannilla ei ole ollenkaan huonekalupuolta, hmm… Pari seuraavaa Oulun reissua tulivat puolestaan niin lyhyellä varoitusajalla, että en ehtinyt tilata jakkaraa Oulun myymälään noutoani odottamaan. Kunnes koitti tämä syksy ja reilun viikon takainen miniloma Ouluun. Tästä tiesimme hyvissä ajoin, joten ehdin tilata jakkaran Ouluun minua odottamaan. Se ehtikin odotella siellä reilusti yli kuukauden, sillä reissumme siirtyi, mutta nyt se on v-i-h-d-o-i-n kotonamme!

Palkintotaulukin on ehtinyt kivasti tänä aikana pölyyntymään…
Jakkara on mielestäni tosi kaunis. Lisäksi se on ihanan monikäyttöinen! Käy moneen eri käyttötarkoitukseen aina lisäistuimesta sivu- ja kukkapöytään asti. Mietin pitkään tuota istuinosan sävyä: olisiko se valkoinen vai musta laminaatti. Päädyin lopulta valkoiseen, mutta ehkä jonain päivänä tulee sen mustankin aika, sen näkee sitten!

Mutta tällainen tarina tällä jakkarallani! Vaikka tuosta voitosta onkin jo vuosi aikaa, on se minulle edelleen erittäin merkityksellinen asia. Lämpimät kiitokseni teille, kun blogiani tuolloin äänestitte! Mukavaa lokakuista maanantaita!

P.S. Ei ihan sama keli kuin kolme vuotta sitten, nimittäin silloin tänä samana päivänä maa oli niiiiin kauniin valkoinen. Ensilumi oli satanut edellisenä yönä ja heti aamusella kirjoittelin postauksen Ensilumi. Oi mikä upea lumimaisema olohuoneen ikkunoista avautuikaan ♥

Tiedättekin varmasti, miltä se vauvavuosi jälkeenpäin tuntuu tai ainakin olette varmasti kuulleet, miten äidit sanovat olleensa tuolloin kuin sumussa? No juu, olen samaa mieltä, sillä on tosiaan muutamia asioita, joita ei näin jälkeenpäin tarkasti muista. Yksi tuollainen asia on viime joulu ja miten se näkyi kotonamme! Erityisesti monet yksityiskohdat ovat hämärän peitossa. Jouluaaton kyllä muistan, vietimme sen porukalla meillä, mutta muista joulunpyhistä en muista juuri mitään! Oli siis aika mielenkiintoista kurkistaa viime vuoden postauksiin lokakuusta joulukuuhun… Aivan kuin olisi lukenut jonkun toisen blogia :D. Jaa oliko meillä tuollainenkin, ai tuo nojatuoli oli tuossa ja pallovalot tuolla, jaa tuollainen kattaus jne.

Näitä jouluaiheisia postauksiani kuvineen voi toki selailla joulu-tunnisteen alta, mutta joskus on mukava tehdä tällainen kurkistus menneeseen ihan omana postauksenaan. Etenkin nyt, kun ei vielä niitä tämän joulun kuvia ole saatavilla…

Viime vuoden joulukuussa toteutin erään pienen, mielessäni kyteneen haaveen ja ostin pienehkön, valkoisen joulukuusen. En millään malttaisi odottaa, että saan ottaa sen taas esille ja asetella lasiterassille valoineen ♥. Varmasti pikkujouluviikonloppuna tuon voi jo toteuttaa, eikös niin!

Samainen kuusi seikkaili muuallakin ja päätyi lopulta työhuoneeseen joulua viettämään:

Ensimmäiset amaryllikset olen perinteisesti ostanut jo marraskuun loppupuolella – niin myös viime vuonna. Tuntuu hassulta, ettei tuohonkaan ole kuin kuukausi aikaa, vain nelisen viikkoa! Valkoiset amaryllikset on niin täydellisen kauniita.

Jouluaattona 2014 kotonamme näytti tältä:

Käsillä oli vauvavuosi ja vauvavuotena pienten kattausmaljakoiden virkaa toimittivat pilttipurkit, heh! Viime vuonna laitoin yhden valosarjan tuonne valkoisten verhojen lomaan valaisemaan; tuo täytyy ehdottomasti toteuttaa tänäkin vuonna, tykkäsin siitä niin kovasti! Jouluna pitää olla monenlaista tuiketta, valoa ja välkettä.

Ostin vihdoin viime kesäksi sen valkoisen pellavaliinani, sen voisikin kattaa tänä vuonna joulupöytään. Valkoinen joulukattaus kirkkaanpunaisin yksityiskohdin houkuttaa nyt! Tokihan mieli voi vielä muuttua, muutamaankin otteeseen…

Näistä mietteistäni voi saada sellaisen käsityksen, että olen miettinyt joulua jo kuukausi- tai ainakin viikkotolkulla… En kuitenkaan ole! Onhan se loppukesästä lähtien mielessä aina välillä käynyt, mutta jostain syystä tänä syksynä ei ole tuntunut niin jouluiselta kuin aiempina vuosina. Jo viime vuonna aistin samantapaista ja se johtuu tuosta rakkaasta lapsukaisestani! Ei oikein ehdi enää fiilistellä samaan tapaan, tulee elettyä niin tiiviisti tätä käsillä olevaa hetkeä. Reilu viikko sitten tapahtui kuitenkin jotain ja joulunodotukseni sai ihan uuden ulottuvuuden! Ja kyllähän tuo odottelu ja fiilistely sekä siihen kaikkeen olennaisesti kuuluva suunnittelu tuo valtavasti iloa ja valoa elämään. Nytkin niin harmaa sadepäivä, jonka mieluusti vietän sisällä takkatulesta, kynttilöistä ja joulumusiikista nautiskellen. Poika päiväunilla, samoin kissat, mies harrasteautonsa parissa – kukaan ei häiriinny joulumusafiilistelyistäni! :)

Tuosta ylemmästä joulusukkakuvasta muistan heti viime jouluaattoaamun. Tai oikeastaan aamupäivän, kun olin tullut joulusaunasta. Mies kysäisi suurin lahja=vauva sylissään, että enkö aio kurkistaa joulusukkaani. Olimme etukäteen sopineet, että emme osta toisillemme joululahjoja, mutta hän oli silti käynyt ostamassa mulle lahjakortin kosmetologille. Niin lämmittää tuo muisto vieläkin! ♥

Näihin aikoihin alkaa aina jännittää, toimiikohan tuo Joy-kynttelikköni vielä… Viime jouluna tosin hamstrasin ”muutaman” paketillisen varalamppuja, joten toivoa niiden suhteen on!

Ajattelin, että tästä tulee varmaankin kuvapainotteinen postaus, ei juurikaan tekstiä. Mutta nämä joulujutut, kyllähän näitä höpöttelee tämän tästäkin (etenkin kun ei täällä kotona miehelle vielä viitsi…)!

Voi joulu, kyllä sinua jo odotellaan ♥

Aurinkoista lauantaipäivää! En tiedä uskaltaako tätä ääneen edes mainita, mutta tänne kirjoittaminenhan ei sitä ole, joten hehkutan, että pojallamme on ihana viikonloppurytmi! Hän nukkuu viikonloppuaamuisin selvästi arkiaamuja pitempään. Hassua, mutta totta! Tänäkin aamuna kuului äiiti vasta vartin yli kahdeksan.

Oli niin mukavaa nousta koko perhe yhdessä uuteen päivään. Sytyttelin heti keittiöön mennessäni pöytäkynttilät ja pallovalot; oli niin tunnelmallista, että oli pakko kysyä mieheltä, haittaisiko pieni joulumusiikkituokio :D Silmiään pyöritellen suostui ja niin Michael Bublén pehmeä ääni sulostutti aamiaishetkeämme.

Terassilasit olivat kivan huuruiset, joka sai terassin näyttämään ihan erilaiselta. Oli heti pakko napata kuva tuosta näkymästä, jota aamiaispöydästä käsin katselin. Terassi valmiina talveen -postauksestani tutut lampaantaljat ovat edelleen terassilla. Tykkään niistä niin kovasti, etten halunnut pinota niitä mihinkään nurkkaan kaverilleni palautusta odottamaan, vaan saavat ihastuttaa näillä paikoillaan siihen asti.

Heti aamiaisen jälkeen suunnistimme uimahallille vauvauintiin. Vaikka poika ei mikään vauva enää olekaan, niin siirrymme perheuinnin puolelle vasta muutaman viikon kuluttua. Tänään oli kyllä niin erityisen mukava uintikerta! Aina poika on nauttinut uintireissuistamme ja se onkin syy, että olemme tätä harrastusta jatkaneet, mutta tänään hän otti taas ihan uuden edistysaskeleen. Esim. sukellettaessa hymyili erittäin leveästi ja hihkui, ennen ollut kasvot ihan peruslukemilla. Tänään hän myöskin innostui ihan eri tavalla altaan reunalla olevasta pikkutuolista. Kun nostin hänet tuoliin istumaan ja pyysin sukeltamaan luokseni, teki sen heti aivan innoissaan, kun aiemmin on puristanut tuolin käsinojia rystyset valkoisina! Toistimme tuon ainakin viisi kertaa ja joka kerralla hän sukelsi hieman syvemmälle. Ja se ilme siinä tuolissa istuessa, ennen kuin tiputti itsensä veteen – se on niin elävänä mielessäni. Siinä oli sellaista intoa ja pidäteltyä riemua, että en ole aiemmin sukellettaessa sitä nähnyt. Tuollaisen oman lapsen riemun todistaminen noin läheltä tuo itselle kyllä niin hyvän mielen, ettei sitä osaa sanoin kuvaillakaan!

Mua niin naurattaa meidän kattimatit! Vanhempi ei ole moksiskaan näistä terassin lampaantaljoista; nukkuikin yhtenä päivänä taljakasan päällä pienen tovin. Tämä toinen taas suti laminaattiin niin kivat viirut että huhhahhei! Meidän aina niin kovin rohkea matikainen on löytänyt jotain äärimmäisen pelottavaa: lampaantaljan :D. Huomaa tuo peppu matalana ja silmät lautasen kokoisina -asento tuossa kuvassa – se kertoo kaiken! Uskaltautui sentään samaan tilaan mokomien ryökäleiden kanssa…

Leppoisaa lauantaita teille! Olen ihan fiiliksissä – joulun kohokohtaan eli jouluaattoon on tasan kaksi kuukautta! ♥