Joulukiireitä

Olin ajatellut, että koska mies lomailee suurimman osan joulukuusta, saamme ihan rauhassa laittaa joulua kotiin ja vain fiilistellä glögiä siemaillen… Ja höpönhöpön! Kauhiaa kiirettä! :D Onkin tainnut käydä niin, että olemme molemmat asettaneet kaikenlaisia tavoitteita joulukuun alkupuoliskolle: mitä pitää saada tehtyä ennen joulua. Ja varmaan vielä syksyn mittaan lykänneet muutamia asioita joulukuulle ajatuksella joulukuussa ehtii hyvin, koska olemme molemmat kotona… Kääk! Nyt ollaan oltu joka päivä menossa ja asioita hoitamassa – eipä tule ainakaan aika pitkäksi! Näistä kaikenmaailman kiireistä johtuen blogi meinaa jäädä retuperälle ja tänäänkin vastailin kolme päivää vanhoihin kommentteihin! Taitaa olla jonkinmoinen ennätys, sillä yleensä olen pyrkinyt vastaamaan kommentteihin suht ajallaan, joten pahoittelut tästä.

Tänään sitten istahdin koneelle hoitelemaan monia työjuttuja alta pois. Sellaisia, jotka olivat jääneet roikkumaan. Ensimmäisen minuutin jälkeen kuului miehen suusta äiti tulee vaihtamaan M:n vaipan. Minä siihen olen töissä! Voitteko kuvitella mitä tuo isimies sitten teki? Soitti mulle ”töihin” eli viereiseen huoneeseen ja kysyi, koska pääsen töistä :D. Ja että kuulemma sitten suoraan kotiin! Että tämmöisiä kivoja hidasteita mulla täällä matkan varrella, heheh!

amaryllis

Tämä kuvan amaryllis alkaa jo vedellä viimeisiään. Harmi, kun en muistanut kauppareissulta ostaa uutta! Joulunodotukseen kuuluvat joulukukat, haluan nimittäin nauttia niistä huomattavasti kauemmin kuin pelkkien joulunpyhien ajan! Tuo onkin tälle vuodelle jo toinen amaryllikseni ja hyasinttejakin on ollut jo kaksi. Eilen ostin kolme lisää :P. Ihanaa aikaa!

035

Testailin näihin kuviin taas hieman erilaisia sävyjä valkotasapainoasetuksella. Suuria muutoksia saa noinkin pienellä asialla!

jouluamaryllis

Mutta nyt menen seuraamaan takkapuuhasteluja: miehet hakivat ulkoilureissun lomassa puita ja alkavat takansytytyspuuhiin! Poika tykkää niin kovasti seurata vierestä mitä isi puuhastelee ja toimia pienenä takka-apulaisena. Parasta on se viimeinen osuus, kun saa isin apuna laittaa takkaluukun kiinni! Täksi illaksi unohdetaan kiireet – tunnelmallista perjantai-iltaa teillekin! ♥

Comments

  1. Kaima
    11.12.2015 / 19:14

    Voi kun ihana postaus, nämä arkiset jutut on parhaita <3. Ja kiva "työpäivä" sulla :D Upeat kuvat!

    Mutta pakko sanoa (koska olen niin kamalan ja ärsyttävän tarkka) Isimies on maailman kamalin sana mitä on keksitty. Mitä se edes tarkoittaa? Äitinainen. :D

    Mutta toivottavasti tuo viimeinen lauseeni ei pahastuta, en tarkoita henk. koht sinua vaan yleisesti :)

    Mukavaa joulun odotusta!

    • 11.12.2015 / 20:29

      Tosi kiva kuulla! Ja kiitos kuvakehuista!
      Tiedätkö, tuo isimies ei ole mikään mun lempparisana, mutta olen toisena pikkutarkkana törmännyt ongelmaan! Tuossakin kohtaa, mitä sanaa käyttäisin sen tilalla..? ”Tuo mies” olisi liian tyly. ”Tuo isi” – ei ole kyseessä minun isini, joten ei voi käyttää sitäkään. ”Tuo puoliso” ei sovi lauseeseen muuten vain yhtään. Mies-vaihtoehto on paras ja sitä pehmentämään sitten tuo isi-sana, sillä molemmat sanat tuntuivat välttämättömiltä valinnoilta tuohon asiayhteyteen. Mutta mietin sanan käyttöä jatkossa, jos se yhtään helpottaa enkä tietenkään pahastunut :)

      • kaima
        11.12.2015 / 20:40

        Heh! Totta. On hankala keksiä sopivaa sanaa. Nimeltä puhuttelu on varmaan paras mutta blogi se taas nimet on aika yksityisiä niin sekään ei toimi. No onneksi maailma ei kaadu yhteen samaan vaikka sitä käyttää :)♡

  2. 12.12.2015 / 13:23

    Ihana postaus :) Minäkin tein hyvät suunnitelmat alku talvesta joulun valmisteluista ja ei pitänyt tulla mukamas kiire mutta vain 12 yötä jouluun jäljellä enää ❤️ Hyvää joulun odotusta ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.