Ihana elokuva!

En ole juurikaan leffavinkkejä blogissani jaellut, mutta nyt on aivan pakko! Olin tallentanut tämän elokuvan digiboxille muutama viikko sitten ja nyt tässä yhtenä iltana päätin katsastaa, millainen elokuva olikaan kyseessä. Alkua katsoin lyhyesti, sitten hetken päästä kelasin… Reilusti ennen puoliväliä aloin kuitenkin katsomaan elokuvaa kelaamatta enää pätkääkään, sillä sen tapahtumat alkoivat kiinnostamaan uudestaan. Jo hetken päästä olin aivan koukussa enkä malttanut odottaa loppua: miten tuo ihanan koskettava rakkaustarina päättyisikään! Puolivälin jälkeen mieskin tuli katsomaan elokuvaa ja yllätyksekseni katsoi elokuvan kanssani ihan lopputeksteihin saakka. Kyseessä ei ole mikään lälly lässynlässy, vaan oikeasti tosi koskettava ja mukaansatempaava rakkaustarina. Ihana, ihana elokuva, jonka kahdessa kohdassa itkin vuolaasti.

Suosittelen todella tätä elokuvaa, mukavaa vaihtelua esim. jouluelokuville! Toki sopii muihinkin vuodenaikoihin, mutta joulunpyhinä saattaa olla hyvinkin aikaa elokuvien katseluun. Tämä elokuva sopii myös hyvin eri ikäluokan ihmisille aina nuorista ikäihmisiin. Kyseessä on romanttinen draamaelokuva The Notebook – Rakkauden sivut.

Pictures1

Voi hyvinkin olla, että tämä tulee katsottua vielä toistamiseenkin! Ja jos teille käy samoin kuin minulle, että alussa tuntuu, ettei elokuva olekaan omaa tyyliä, niin ei kannata luovuttaa. Niin ihana kokonaisuus siitä lopulta muodostuu, että tuollaisesta elokuvakokemuksesta on kyllä omalla kohdallani kulunut tovi! Onko joku muukin nähnyt tämän elokuvan – mitä pidit? Löytyisiköhän tällekin illalle joku kiva elokuva… On kyllä erittäin todennäköistä etten näe, kun kello tulee kymmenen, mutta ainahan sitä voi yrittää!

Comments

  1. Janet
    20.12.2015 / 20:59

    Voi vitsi! Katsoin pari viikkoa sitten samaisen leffan ja pidin todella paljon :) Tämä herkkis pillitti niin ikään silmät päästään, sillä elokuva todella kosketti paitsi tarinallaan myös kerronnallaan. Suosittelen lämpimästi <3

  2. Ipanapa
    21.12.2015 / 07:57

    Siis herranjumala joku kattoo tän leffan vasta nyt???? :D Maailman kaunein rakkausleffa.

    • 21.12.2015 / 08:01

      En ollut kyseisestä leffasta ennen kuullutkaan, mutta todellakin parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Paras kyseisen aihepiirin elokuva koskaan.

  3. Henna
    21.12.2015 / 09:02

    Katsoin tämän elokuvan ensimmäisen kerran ollessani vaihdossa Saksassa. Koti-ikävä ja puolison ikävä olivat ihan valtavat ja voit vain kuvitella, miten itkeä pillitin koko elokuvan ajan. Ääneen. :D Oli siinä kämppiksillä ihmettelemistä! Mutta siis, edelleen olen sitä mieltä, että tämä elokuva on ehdottomasti yksi parhaista rakkauselokuvista! <3

    • 22.12.2015 / 13:42

      Oi, voin tosiaan kuvitella! Minäkin olisin itkenyt ääneen, mutta onnistuin onneksi säästämään miehen siltä ;D

  4. Tintsu
    22.12.2015 / 03:05

    Tämä on mun kaikkien aikojen suosikki! Kannattaa myös katsoa sellainen joululeffa kun Perheen jalokivi. Ei juonen perusteella vaikuttanut oikein miltään, mutta itkin melkein yhtä paljon kuin The Notebookia katsoessa :)

  5. 22.12.2015 / 14:20

    Tämä on ihan mun yksi lempparielokuvia <3

  6. AP
    24.12.2015 / 19:36

    Luin ja ihastuin alunperin kirjana. Nicholas Sparks: Kuuntele vain muistojasi.

  7. Silja Katajalaakso
    28.12.2015 / 14:36

    Ihana elokuva,kyynel vierähti minultakin.Katsoppa sellainen elokuva kuin paistetut vihreät tomaatit aivan ihana leffa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.