Svengaavaa jazzia?

[mittaustagi]

Tiedättekö mitä viime marras-joulukuussa oivalsin? Että mun täytyy löytää jokin oikein hyvä svengaava jazzlevy! Tiedättekin varmasti, että rakastan Michael Bublén joululevyä. Mietin loppuvuodesta, miten saisin sitä samaa fiilistä muihinkin vuodenaikoihin; ettei se rajoittuisi pelkästään joulunodotukseen. Samalla pohdin, miksi pidän tuosta kyseisestä levystä niin kovasti ja ymmärsin, että juurikin tuon svengaavan jazzin vuoksi! Heh, en olisi ikinä uskonut, mutta näin on käynyt, että jazzmusiikki kiinnostaa! Tuollaisen svengaavan jazzin lisäksi olen huomannut pitäväni sellaisesta rauhallisesta ja rentouttavasta jazzista. Niinpä päätin kysellä teiltä, jos osaisitte antaa mulle jotain vinkkejä – mitä tarkalleen etsiä ja mistä? Haluaisin nimenomaan cd-levynä tuota musiikkia, jotta voin laittaa sen taustalle (esim. keittiön kattokaiuttimesta) soimaan eli en mielelläni koneelta sitä kuuntelisi. Tosin Youtube on kyllä tuollaisia helmiä pullollaan ja sen avulla olen viimeksi tänään fiilistellyt…

032

Kuva ei liity itse aiheeseen millään tavalla, mutta ei tähän nyt oikein muutakaan löytynyt. Tuo kuva on otettu hieman ennen kuin aloin odottamaan poikaamme ja kun olin tehnyt erään ison, elämääni koskevan päätöksen. Yhden elämäni merkittävimmistä päätöksistä enkä ole katunut sitä päivääkään! Yksinkertainen kuva, mutta sillä on niin suuri merkitys ♥

Comments

  1. Nimetön
    25.1.2016 / 20:26

    Michael Bublé kuuluu minunkin suosikkeihin. Vielä enemmän pidän Frank Sinatrasta, jonka useita lauluja on myös Michael levyttänyt.Sinatralta löytyy useita kokoelmalevyjä. Myös Bublélta löytyy muutakin kuin se ihana joululevy, esimerkiksi Call Me Irresponsible albumia kuuntelen usein. Mutta kolme parasta on Sinatra, Sinatra ja Sinatra :) …ja mukavaa viikkoa!

    • 26.1.2016 / 19:03

      Sinatraan en nyt vielä ainakaan ihan hirmuisesti ole mieltynyt, mutta ehkä mieli vielä muuttuu :). Onhan kyseessä kuitenkin ihan klassikko! Kiitos paljon tuosta levyvinkistä, täytyy ehdottomasti tutustua!

  2. Nimetön
    25.1.2016 / 21:48

    Lady Gagan ja Tony Bennettin yhteinen jazz levy on loistava :) kannattaa kuunnella!

  3. 25.1.2016 / 22:38

    Voi, jazz on ihanaa musiikkia! Sinatraa nyt kannattaa kuunnella aivan ehdottomasti :). Sinatran lisäksi en oikeastaan kuuntele mitään muuta tiettyä levyä tai artistia, vaan yleensä pistän Sporifysta jonkun fiilikseen sopivan jazz-soittolistan soimaan, ja vain nautin :).

    • 26.1.2016 / 19:06

      Niin on, ihanan rentouttavaa ja kevyttä! Tykästyin nyt ainakin ensikuulemalta tuohon Michael Bublén Call me irresponsible -albumiin, kuuntelin Youtubesta :)

  4. EmiliaMaria
    26.1.2016 / 20:50

    Ella Fitzgeraldin levyt ovat klassikoita! Antti Sarpila Swing bandin levyt ovat myös kivoja, niitä löytyy varmasti esim. kirjastosta!

  5. Hanna
    28.1.2016 / 08:45

    Hei! Diana Krall on mun suosikkejani, vaikkakaan ei se varmaan täysin jazzia ole. Kuunnellaan sitä mieheni kanssa esim perjantai-iltaisin raskaan viikon päätteeksi kun kokkailen herkkuja viinilista kourassa. Aino Vennakin on ihan jees, tosin sitä en niin ole kuunnellut.

  6. Nina
    28.1.2016 / 22:11

    Mikä systeemi teillä on, kun kirjoitit, että laitat kattokaiuttimesta levyn soimaan? Siis mikä on ”lähtölaite”, siitä sitten kaiuttimiin. Onko teillä kajarit katossa koko talossa? Ehkä olet tästä postannutkin, mutta en ole niiiiin kauaa ollut blogisi seuraaja, että olisi tullut asia ilmi. Olipas sepustus, toivottavasti ymmärsit.

    • 29.1.2016 / 19:06

      Moi Nina! Meiltä löytyy tosiaan kattokaiuttimet keittiöstä ja kylpyhuoneesta. Terasseillakin on varaukset niille, mutta vielä ei ole ollut tarvetta niitä asentaa. Keskus on olohuoneessa eli stereot ja viritinvahvistin, josta voi sitten valita, minkä kaiuttimen laittaa soimaan (jos ei halua kaikkia samanaikaisesti käyttää).
      Vastasiko tämä kysymykseesi? :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.