[mittaustagi]

Tiedättekö mitä viime marras-joulukuussa oivalsin? Että mun täytyy löytää jokin oikein hyvä svengaava jazzlevy! Tiedättekin varmasti, että rakastan Michael Bublén joululevyä. Mietin loppuvuodesta, miten saisin sitä samaa fiilistä muihinkin vuodenaikoihin; ettei se rajoittuisi pelkästään joulunodotukseen. Samalla pohdin, miksi pidän tuosta kyseisestä levystä niin kovasti ja ymmärsin, että juurikin tuon svengaavan jazzin vuoksi! Heh, en olisi ikinä uskonut, mutta näin on käynyt, että jazzmusiikki kiinnostaa! Tuollaisen svengaavan jazzin lisäksi olen huomannut pitäväni sellaisesta rauhallisesta ja rentouttavasta jazzista. Niinpä päätin kysellä teiltä, jos osaisitte antaa mulle jotain vinkkejä – mitä tarkalleen etsiä ja mistä? Haluaisin nimenomaan cd-levynä tuota musiikkia, jotta voin laittaa sen taustalle (esim. keittiön kattokaiuttimesta) soimaan eli en mielelläni koneelta sitä kuuntelisi. Tosin Youtube on kyllä tuollaisia helmiä pullollaan ja sen avulla olen viimeksi tänään fiilistellyt…

032

Kuva ei liity itse aiheeseen millään tavalla, mutta ei tähän nyt oikein muutakaan löytynyt. Tuo kuva on otettu hieman ennen kuin aloin odottamaan poikaamme ja kun olin tehnyt erään ison, elämääni koskevan päätöksen. Yhden elämäni merkittävimmistä päätöksistä enkä ole katunut sitä päivääkään! Yksinkertainen kuva, mutta sillä on niin suuri merkitys ♥

Kaikki varmasti tietävät sen ihanan tunteen, kun kotona on siistiä ja puhdasta, tavarat ovat omilla paikoillaan, sohvatyynyt ojennuksessa ja sohvapöydällä tuore kukkakimppu. Erityisen mukavalta tuo tuntuu viikonloppujen tai muiden vapaapäivien kynnyksellä! Täksi viikonlopuksi meillä jäi koti hieman rempalleen. Tuli hoidettua vain ne pakolliset asiat ja suurimmaksi osaksi syynä oli se, että mies palasi parin päivän matkaltaan kotiin vasta eilen. Ei siis tuntunut kovin tyypilliseltä viikonlopulta. Muutenkaan en halunnut pojan kanssa kaksin ollessamme siivoilla nurkkia, vaan otin rennosti. Ajattelin, että sillä tavoin varmasti isätkin yleensä tekevät ;D. Niinpä eilen aamulla heti aamupalan jälkeen sujahdimme saunan lämpöön, jonka jälkeen poika sai katsella olohuoneen sohvalla lastenohjelmia pillimehun kera. Sen jälkeen valmistimme makaronilaatikon (pojan tämänhetkistä herkkua!) ja herkuttelimme ennen päiväunia. Kyllä, minäkin nukuin päiväunet!

Sama jatkui tänään: olisin voinut siivota pojan päiväunien aikana, mutta oikaisinkin miehen seuraksi sohvalle. Tuli kuulkaas nukuttua niiiiin makoisat päikkärit, etten ihan heti muista vastaavia! Poikakin oli aamupäivän uinneista niin väsyksissä, että nukkui lähes puolitoista tuntia. Kyllä me äiditkin, ja erityisesti me äidit, tarvitsemme lepoa ja unta! Että jos jollain sattuu puoliso marmattamaan siivoamattomasta kodista, niin eiköhän se moppi pysy hänenkin kädessään vai mitä :)

Koin tänään jonkinmoisia paineita tämän päivän postauksen suhteen. Koti oli (on edelleen) sen näköinen, että ei ihan hirveästi inspiroinut kaivaa kameraa esille, mutta tein sen kuitenkin! Otin parit kuvat tämänhetkisestä tilanteesta tai ei se oikeastaan ole pelkästään tämänhetkinen tilanne, vaan useimmiten meillä näyttää tältä (tosin normitilanteessa olohuoneessa on huomattavasti enemmän leluja, mutta ne keräsin eilen illalla pois). Tiedän, että monen mielestä tämä ei ole mikään kovinkaan paha sotku, mutta itse oman kotinsa näkee eri silmin.

arki

Kissa nauttii nojatuolissa, pieni pää näkyy sohvapöydän takana (vei salaa puhelimeni :D) ja broilerikiusaus on uunissa. Ihan kiva ja leppoinen sunnuntai eikä tällä hetkellä haittaa yhtään, vaikka koti ei tiptop tänä viikonloppuna ollutkaan! Leppoisaa sunnuntaita teillekin!

[mittaustagi]

Nykyään inspiraatiota löytää vaikka ja mistä! Jokainen saa sisustusinspiraatiota eri asioista, tyyleistä ja yksityiskohdista. Tällä kertaa halusin esitellä yhden inspiraationlähteeni, johon törmäsin loppuvuodesta. Mian kuvat ovat aina ilo silmälle ja niissä on kaunis, samana jatkuva tyyli – kuten heidän kodissaankin. Huomasin taas, että kyllä vain niiiin kovasti rakastan tuota raikasta valkoista pienillä ripauksilla muita, vaihtuvia sävyjä. Nuo muut sävyt voivat olla mustaa, harmaata, beigeä, puunsävyjä, vihreää, vaaleanpunaista, turkoosia, vaaleansinistä, vaaleanpunaista, keltaista… Eli vaikka mitä! Pitemmittä puheitta – pieni perjantai-inspis:

kollaasi

kollaasi

kollaasi

Instagramissa näitä kuvia pääsee ihailemaan nimen homevanilla alta, mutta blogikin löytyy ja se on nimeltään Home Vanilla.

kollaasi

Rentouttavaa viikonloppua!

(Kuvat lainattu @homevanilla.)