Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen jo helmikuun alussa. Jokohan nyt olisi aika kirjoittaa tämä loppuun? Aihe on itselleni hyvin tärkeä, mutta samalla tämä aihe on aika arka eikä tästä ehkä ole niin helppo kirjoittaa, kuin miltä se saattaa vaikuttaa… Ennen kaikkea toivon, että en tällä tekstilläni pahoittaisi kenenkään mieltä, sillä se ei missään nimessä ole tarkoitukseni.

Pojallamme on nyt ikää vuosi ja kymmenen kuukautta. Täysimetin häntä viisi kuukautta. Viiden kuukauden iässä hän alkoi kuitenkin näyttämään kiinnostusta ruokaa kohtaan, joten aloitimme hyvin varovaiset ja maltilliset kiinteän ruuan maistelut silloin. Nyt tänä päivänä olemme tilanteessa, jossa hän taitaa pikkuhiljaa jättää hyvästejä äidinmaidolle. Imetin häntä siis näinkin pitkään ja tästä tiedosta varmaan jokunen kaverinikin ällistyy, sillä en ole asiasta sen kummemmin huudellut :D. Jo vuoden ikäisestä lähtien imetyksiä on ollut vain yksi vuorokaudessa, siitä jäi pojalle sellainen aamuinen, tärkeä tapa. Lapsiahan on erilaisia: joku jättää äidinmaidon kahdeksan kuukauden ikäisenä, joku kolmevuotiaana. En olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta minusta on hienoa ja kunnioitettavaa, että tässä asiassa mennään lapsentahtisesti. Ennen kuin joku mahdollisesti pyörittelee silmiään, niin pyydän lukemaan koko postauksen loppuun asti.

Tosiaan aamuhetkistä muodostui pojalle todella tärkeitä. Hänen sängystään kuuluu aamulla ensimmäisenä äiti, mammaa ja sitten osoitetaan parisänkyä. Niinpä nostan pojan viereeni rinnalle. Noina minuutteina hän hypistelee unikaveriaan ja tuijottaa tiukasti silmiini. Silittelen hänen hiuksiaan ja mietin, kuinka nopeasti hän onkaan kasvanut, vaikka siinä vieressä ollessaan näyttää vielä niin hyvin pieneltä. Kerron samalla hänelle, kuinka paljon häntä rakastan ja siihen saan usein kommenttina nyökyttelyä :). Siinä vieressä hänessä on vielä jotain vauvamaista. Tähän tuli kuitenkin nyt miehen isyysvapaan aikana muutos; poika oli ihan sekaisin, kun isänsä oli aina paikalla hänen herätessään. Vaikka pyysi mammaa, ei tissittelylle jäänyt aikaa, sillä äitin ja isin välissä oli vain niin mukava köllötellä. Niinpä tässä ollaan nyt taas uudenlaisen vaiheen äärellä, pojan oman tahdon mukaisesti.

En olisi ikinä uskonut, että minä imetän näin pitkään! (Ja että kirjoitan siitä täällä :D.) Kun olin raskaana, pidin itsestäänselvänä, että aion imettää, kunhan maitoa vain riittää. Sektiosynnyttäjäksi imetys starttasikin yllättävän nopeasti ja kaikki lähti käyntiin vallan mainiosti. Minut yllätti ainoastaan imetykseen liittyvä kipu, joka omalla kohdallani kesti vieläpä yllättävän pitkään – lähes kaksi kuukautta! Tästä olen kirjoittanut enemmänkin postaukseeni Ajatuksia vauva-arjen keskeltä. Sitten yhtäkkiä, vauvan ollessa lähes kahden kuukauden ikäinen, huomasin, kuinka hirmuisen helppoa, nopeaa ja vaivatonta imetys olikaan! Siitä eteenpäin se oli pelkkää helppoutta. Siltikään en koskaan suunnitellut kuinka pitkään aikoisin imettää. Joitain ajatuksia minulla kuitenkin sen maksimikestosta oli. 

Ensimmäisinä viikkoina terveydenhoitaja sanoi neuvolakäynnillä, että imetystä suositellaan yksivuotiaaksi, mutta saa toki jatkaa siitä eteenpäinkin, että WHO suosittelee imetystä kaksivuotiaaksi asti. Mietin tuolloin mielessäni, että morjens, ei tuu tapahtuun… Ja kuinkas sitten kävikään! Muistan vauvavuoden tiimellyksessä ajatelleeni, että jos nyt jouluun asti ainakin, silloin poika olisi reilun seitsemän kuukauden ikäinen. Ensimmäisenä jouluna mietin, että pari kuukautta ainakin vielä – toinen on vielä ihan vauva! Sen jälkeen mietin, että no kai tässä yksivuotissynttäreihin asti mennään – sitten on ainakin toimittu kotimaisten suositusten mukaisesti. Huomasin, että mulle tuli tuosta pieni päähänpinttymä: halusin vahvasti toimia suositusten mukaisesti, jotta en voisi myöhemmin syyttää itseäni jostain, joka mahdollisesti aiheutui siitä, että imetin poikaa 11 kuukautta 12 kuukauden sijaan :D. Juu, hullua, tiedän sen itsekin. Mutta koska äidinmaito oli pojalle niin tärkeää, en kaivannut muita perusteluita. Ja koska näin, millainen vaikutus äidinmaidolla häneen oli ja miten valtavan terveenä olemme saaneet hänet pitää *koputtaa puuta*, halusin ehdottomasti jatkaa. En missään vaiheessa raaskinut itse lopettaa imetystä, sillä näin niin läheltä, miten tärkeä se vuorokauden yksi tuokio pojalleni oli. Äidinmaito on vauvojen tapaan myöskin taaperoille paljon enemmän kuin vain ravintoa: se on myös rakkautta, läheisyyttä, hellyyttä ja turvaa. Pari kuukautta sitten jouduin pitämään taukoa imetyksestä; taukoa kesti viisi päivää ja tuolloin miehen kanssa näimme, miten se poikaan vaikutti. Jokaisen päivän ensimmäinen tunti-puolitoista oli yhtä itkua ja kiukkua, mikään ei ollut hyvin. Hän vaikutti siltä, kuin olisi herännyt kesken unien ja tosi ärtsynä. Kuudentena aamuna imetin jälleen ja poika oli taas oma itsensä: halaili meitä pitkin aamua, hymyili jatkuvasti, silitteli kissoja, sellainen maailmaa halaava -asenne päällä koko ajan :D. 

Itse olen koko ajan toivonut, että poika jossain kohtaa itse luopuisi rinnasta. Tällöin minulle ei tulisi tunnetta, että tein tuon päätöksen hänen puolestaan tai vein häneltä pois jotain niin tärkeää. Olin kuitenkin jo päättänyt, että en enää asettaisi mitään aikarajoja sille, milloin imetys päättyy. Päättyy sitten kun meistä molemmista siltä tuntuu. Silti on kuitenkin sanottava, että en näkisi itseäni imettämässä kolmevuotiasta, mutta toisaalta en vuosi sitten voinut kuvitellakaan, että jonain päivänä imettäisin kaksivuotiasta ja lähellä ollaan! Uskon, että syynä tälle on se, että lapsi ei kasva yhdessä yössä yhtä vuotta, vaan hän on tänään vain päivän vanhempi kuin eilen. 

Mielestäni kaikkien on tärkeää pitää mielessä, että imetys on vain ja ainoastaan äidin ja lapsen välinen asia. Se ei kuulu kenellekään muulle. Itse olen onnekkaassa asemassa, sillä olen saanut lähipiiriltäni ihanaa tukea imetysasioihin. Suurimpina tukijoinani ovat olleet mieheni, äitini sekä miehen äiti. He ovat aina kannustaneet jatkamaan, mutta eivät ole painostaneet millään tavalla. Neljäntenä tukijanani haluan mainita erään ihanan ystäväiseni, jolla on meidän M:a kuukauden vanhempi tytär. Hän imettää tytärtään edelleen, joten häneltä saamani vertaistuki on ollut kultaakin kalliimpaa. Hauskaa tässä on se, että hän on alunperin ollut blogini lukija ja olemme tutustuneet sitä kautta. Että terkkuja vaan, Jenna! :) 

Paljon puhutaan julki-imetyksestä. Se nousee tasaisin väliajoin otsikoihin ja puhututtaa ihmisiä. Uskon, että aina tulee olemaan niitä, jotka sitä kannattavat ja niitä, jotka sitä jostain syystä paheksuvat. Oletteko muuten huomanneet, että vanhemmat sukupolvet eivät ole moksiskaan julki-imetyksestä? Ja nuo samat sukupolvet kannustavat (useat pitävät lähes itsestäänselvyytenä) lapsen imettämistä pitkälle taaperoikään. Ehkä meillä olisi heiltä yhtä sun toista opittavaa…

Itse en ole koskaan julki-imettänyt lastani (kahviloissa, ostoskeskuksissa yms. olen vetäytynyt imettämään vessaan tai lastenhoitotiloihin), mutta en sitä vastustakaan. Julkinen imettäminen ei vain ole tuntunut minulle ominaiselta asialta. Mutta suotakoon se heille, joilta se tulee luonnostaan. Eikö se ole kuitenkin ihan luonnollinen asia? Jos tuota oikein miettii, niin eikö meillä naisilla ole tissit juurikin lapsen ruokintaa varten? Silmiini osui eräältä sivustolta yhden imettävän äidin kirjoitus, jossa hän päätti luopua huiveista sun muista imetysnäkösuojista, sillä vauvallekin tuli vain kuuma niiden alla. Hän päätti pitää sellaista kuitenkin mukanaan ja tarjota sitä jollekin, joka sattuu imetystapahtumaa kritisoimaan. Saisi sitten kuulemma peittää sillä omat silmänsä :D. 

Itse olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus imettää lastani näinkin pitkään. Toivon kovasti, että kaikki äidit haluaisivat imettää lastaan, sillä äidinmaidossa on aivan valtavasti hyviä ominaisuuksia. Se on vauvalle alusta saakka parasta mahdollista ravintoa eikä sitä voi millään kiistää. Kyllä, siihen varmasti kuluu ensimmäisten viikkojen aikana enemmän aikaa kuin korvikesyöttöihin, mutta mitä sitten? Se on vauvalle parasta, joten onko siinä oikea paikka olla itsekäs ja ajatella omaa ajankäyttöään? Itse pidän imetystä tämänkaltaisena yksinkertaistettuna itsestäänselvyytenä: pissiä tikkuselle, tissiä pikkuselle! :D 

Toivon myöskin kovasti, että jokainen saisi hyvää tukea, opastusta ja kannustusta imetykseen liittyen, sillä se on erittäin tärkeää. Yleensä se puoliso nousee tässä hyvin tärkeään rooliin. Oma mieheni oli tässä tukenani ja muistan, miten hän ensimmäisten viikkojen aikana hoiti lähes kaikki kotityöt ruuanlaitosta siivouksiin, jotta minä saisin rauhassa ”pesiä” vauvan kanssa. (Meille kun suotiin sellainen murunen, joka tosiaan viihtyi tissillä ja nukkuikin tissillä…) Sillä faktahan on, että se kaikki on yhteisen lapsen parhaaksi, joten kukapa isä ei haluaisi siten toimia.

Usein epäonnistumisia imetykseen liittyen tapahtuu juuri tiedon puutteesta ja se on tosi sääli. Myöskin turhan moni lopettaa imetyksen luullen, että maito ei riitä, vaikka tosiasiassa se on hyvin pieni prosentti äitejä, joilla maitoa ei tule tai sitä ei riitä. Monen tuollaisenkin tilanteen voisi korjata paremmalla imetysneuvonnalla. Neuvolasta kannattaa kysyä vinkkejä ja jos he eivät osaa niitä antaa, osaavat varmastikin ohjata oikeaan paikkaan. Haluaisin myöskin tuoda esille Facebookin Imetyksen tuki ry:n sivut, jotka ovat aivan mahtavat! Tämä kyseinen imetystukiryhmä on tarkoitettu kaikille, joita imetys koskettaa elämänvaiheen, työn tai harrastuksen vuoksi. Käykää ihmeessä liittymässä ryhmään, sieltä saa kullanarvoisia vinkkejä sekä hyvää mieltä. Itse olen ollut ryhmässä vasta vuoden alusta saakka enkä taida malttaa koskaan sieltä erotakaan :D. (Varoitus: ryhmän kuvat saattavat aiheuttaa vauvakuumetta…) Haluan nostaa esiin myös toisen esimerkillisen imetykseen liittyvän Facebook-sivuston: Laktivistiäiti. Tästä asiasta ei varmaankaan voi saada liikaa infoa!

Olen tallettanut ikuisiksi ajoiksi sydämeeni ne lukuisat imetystuokiot rakkaan poikani kanssa. Vaikka välillä oli aikoja, kun tuntui, etten pääse mihinkään ilman vauvaa; tuntui, että olen pelkkä kävelevä tissi eikä vauva halua minulta muuta kuin maitoa, niin kaikki oli sen arvoista. Voin käsi sydämellä sanoa, että en vaihtaisi noista hetkistä pois yhtäkään ja tekisin aivan kaiken uudelleenkin täysin samalla tavoin.

Tuossa yläpuolella olevassa kuvassa on pieni aarteeni juuri tissimammaa nauttineena – posket punaisina ja juuri uneen vaipumassa. Hyvin onnellisena pieni masu täynnä. Nuo muistot liikuttavat minua suuresti. 

Pieni pullea käsi rinnalla. Tyytyväinen unihyminä. Saanhan äiti olla tässä lähellä, eihän ole minnekään kiirettä. Tämä hetki on niin tärkeä ❤
-Tuntematon esittäjä-