Uusi sisustusratkaisu olohuoneeseemme?

Palataanpas tänään olohuoneeseemme ja sen mahdolliseen sohvamuutokseen, josta olen jo hyvän tovin haaveillut! Olen siis haaveillut, suunnitellut, kaavaillut ja vahvasti halunnut uutta sohvaa olohuoneeseemme. Nykyinen ei vain enää miellytä, useastakaan syystä. Tämän nykyisen sohvamme pohjalta olen kirjannut uuden sohvan kriteerit ja ne ovat seuraavat: vaalea sävy (vaaleanharmaa vahvin ehdokas), mukavuus, helppo puhdistettavuus. Jälkimmäinen tarkoittaa siis konepestäviä päällisiä, jotka nykyisessäkin sohvassamme ovat, mutta istuintyynyissä ovat vain niin kireällä, että en ole saanut niitä vetoketjua rikkomatta pois! Tärkeää olisi myös se, että imuri mahtuisi sohvan alle ja tätä ominaisuutta ei nykyisessä sohvassamme kunnolla ole; imuri mahtuu vain sohvan etureunaan. Muita kriteereitä ovat suht siro ulkomuoto sekä mieluiten metallijalat. Saa ehdotella, jos tulee mieleen jokin mukiinmenevä sohvayksilö! :)

Sain yhtenä päivänä idean (tässä kohtaa mies yleensä joko pyörittelee silmiään tai huokaisee äänekkäästi, mutta uskon, että te kuuntelette/luette mielenkiinnolla!), että mitäs jos ostaisimmekin vain kolmen istuttavan vaaleanharmaan sohvan ja toiseksi sohvaksi siirtäisimme valkoisen Kivik-sohvan pojan huoneesta? Nimittäin siinä vaiheessa, kun poika siirtyy omaan huoneeseensa nukkumaan, sohvalle tulee lähtöpassit eikä sille ole muuta paikkaa kodissamme. Näin saisin valkoisenkin sohvan, mutta miltä näyttäisivät ikään kuin eriparisohvat samassa huoneessa? Onko tuhoon tuomittu idea?

livingroom

Isompi sohva tulisi nykyisen sohvamme paikalle olohuoneen pitkää seinää vasten ja pienempi valkoinen sohva siten, että siinä istuttaisiin selkä olohuoneen toisia ikkunoita vasten niin, että telkkari jäisi istujan oikealle puolelle (ylläolevassa kuvassa sohva olisi kutakuinkin nojatuolin paikalla). Tätä valkoista sohvaa vastapäätä olisi nojatuoli tai kaksi ja näiden kaikkien keskellä sitten sohvapöytä. Tällainen ajatus mulla nyt muhii mielessäni. Miltä kuulostaa? Mies suostuisi ajatukseen sillä ehdolla, että minä käyttäisin valkoista sohvaa, sillä hän ei mahtuisi makoilemaan siinä kunnolla :D. Itsehän en ole juurikaan kotimme sohvaa viime kuukausina kuluttanut, joten…

Sohvapöydäksi himottaisi jotain pyöreää ja Muuton Around-pöytä tammisena on pyörinyt mielessäni jo yli vuoden… Sen kaveriksi sopisi pienempi, mutta korkeampi pyöreä pöytä valkoisena ja metallisena – tällainen löytyy esimerkiksi Adealta! Tuo kahden istuttava valkoinen sohva on jo olemassa, samoin Valokki-matto sekä Soihtu-lattiavalaisin. Verhotkin (ja verhotangot) olohuoneesta voisi ainakin kesän ajaksi poistaa kokonaan…

olohuoneeseen

Mitä sanoo raati: olisiko tällainen kokonaisuus hitti vai huti?

Comments

  1. Leena
    30.6.2016 / 13:33

    Ei hullumman kuulonen ajatus, testaamaan vaan. :) Meillä tuo Kivikin valkoinen sohva ja sinne ei kyllä imuri alle mahdu. Todella ärsyttävä aina hiissata sitä paikoiltaan. Oonki monet kerrat aatellu vaihtaa siihen jotku nätit metallijalat (jos sattus löytymään/sopimaan) niin helpottas siivousta. Muuton pöytä on tosi kaunis, olisin sen itsekki halunnut, mutta ei ollut tilaa mihin laittaa. Nuo teidän nojatuolit oli kyllä löytö, superkauniit!

    -Leena

    • 1.7.2016 / 16:26

      Juu se on kyllä melkein lattiassa kiinni! Minunkin mielestäni tuo sohvapöytä on todella kaunis, sellainen ihanan lämpöinen :).

  2. Johanna
    30.6.2016 / 14:56

    HITTI isolla H:lla :0)

    P.s nauratti niin tuo miehen silmien pyöritys, ne meinaan pyörii meilläkin tavantakaa, kun oikein innostun taas sisustamaan ;0)

  3. 30.6.2016 / 18:23

    Ihan hyvältä ratkaisulta kuulostaa, eihän sohvaryhmän välttämättä tarvitse olla samaa sarjaa, kunhan osat eivät riitele keskenään.

    • 1.7.2016 / 16:24

      Totta! Siinä on vain se ongelma, että jos haluankin joskus samanlaisen vaaleanharmaan pikkusohvan kuin mitä se isompi on, niin mitäs jos niitä ei enää mistään saakaan :D. Sitten menee taas kaikki sohvat vaihtoon… No ehkä mä ajattelen liian pitkälle :P

  4. Miia
    30.6.2016 / 21:53

    Uskoisin, että eriparisohvat vois olla tosi kiva ja uniikki ratkaisu! Ainoa mitä jäin miettiin on että kun teillä on niin kauniit isot ikkunat ja maisemat, niin blokkaako Kivik-sohva tätä ”flowta” ikkunoihin olohuoneen toisesta päästä/keittiöstä katsottuna? Toiv sait kiinni, mitä tarkoitan :) Mahd. blokkaus ei välttämättä ole huono juttu, testaa suunnitelmaa livenä nykysen sohvan ja Kivikin kera :) Kiitti hyvästä blogista!

    • 1.7.2016 / 16:23

      Tuota mietin itsekin… Tosin sohvan ja nojatuolien paikkaa voisi vaihtaa, jolloin vain nojatuolit olisivat lähellä ikkunoita. Keittiöstähän ei olohuoneen ikkunoita edes näe, mutta olohuoneessa ollessa tuo näkymä voisi ”häiriintyä” :).
      Nykyinen sohva on niin iso ja kun on vielä divaani-mallinenkin, niin testaus voi olla hankalaa, mutta ehkä se jotenkin onnistuu!

  5. Tuumasta toimeen
    30.6.2016 / 22:50

    Hankala hahmottaa ideaasi, sillä en näe kuvaa missä olohuone olisi kokonaan yhdessä kuvassa.. Muutenkin käyttämäsi ”puolikuvat yhteenliitettynä toiseen” ei anna kunnollista kuvaa huoneista ylipäätään (ei mulle ainakaan) toivoisin kovasti vanhanaikaisia kuvia huoneistanne,edes joskus. Ajatuksena kaksi erilaista sohvaa olohuoneessa kuulostaa kivalta ja erilaiselta. Milloin olet ajatellu siirtäväsi poikanne omaan huoneeseen nukkumaan?

    • 1.7.2016 / 16:20

      Heh, sellaista kuvaa ei ole ihan siitäkään syystä, että käyttämilläni objektiiveilla ei sellaista saa. Tuollaisessa tilassa täytyisi olla käytössä laajakulmaobjektiivi, jota mulla ei ole enkä ajatellut ainakaan tähän kameraan ostaakaan. Välimatkan päästä kokonaiskuva toki onnistuisi, mutta se olisi jo aika kaukaa (aulan käytävältä) otettu kuva.
      Nuo mitä kutsut puolikuviksi, eivät ole puolikuvia, vaan pystykuvia. Tykkään käyttää niitä vierekkäin, sillä yksinäinen pystykuva on niin suuri, että näyttöä joutuu turhaan paljon rullaamaan alaspäin koko kuvan nähdäkseen. Niitäkin joskus kyllä käytän. Samoin kokonaiskuvia huoneesta, kuten vasta täällä:
      http://allyouneediswhite.indiedays.com/2016/06/28/kotimme-kotoisin-nurkkaus/
      En tiedä milloin poika siirtyy omaan huoneeseensa, ei vielä hetkeen, sillä meillä ei ole asian kanssa mikään kiire.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.