Syystunnelmaa keittiössä

Jännä juttu, että elokuun loppupuolella harmittelin vielä kovasti kesän loppumista – tuntui nimittäin ensimmäistä kertaa ikinä siltä kuin sitä ei juuri olisi ollutkaan! Miehen kanssa yhdessä harmittelimme, kun ei tullut sinne Välimeren aurinkolomalle lähdettyäkään, mutta ensi syksynä viisaampina. Kuitenkin heti kun kuukausi vaihtui syyskuuksi, nuo ajatukset jäivät taa ja aloin fiilistelemään syksyä. Syksyhän on aivan ihanaa aikaa, kun napsauttaa ajatukset oikeille taajuuksille, syystaajuuksille ja fiilistelee syystunnelmaa taas vuoden tauon jälkeen! Täydentää kynttilävarastot (täällä ei ollut tarvetta, terkuin kynttilähamstraaja…) ja takkapuuvarastot – jälkimmäiselle meillä on kyllä tarvetta, joten tässä kuussa olisi luvassa polttopuuhommia. Näiden lisäksi luvassa on kesätekstiilien pesua ja säilöön siirtämistä. Täällä ollaan vasta tuossa pesuvaiheessa (pesukoneen hurina sekoittuu taustalla jazziin), mutta onpa kiva kohta kaivaa kaapista hieman syksyisempiä tekstiilejä esille! Jostain syystä tänä syksynä viehättää hirmuisesti tumma lila ja kanervan sävy sekoitettuna mustaan – mitä syyssävysuosikkeja teillä?

syystunnelmaa

Näitä sävyjä laitoinkin viikolla tuohon keittiönurkkaukseen, siitä niitä on mukava ihastella! Eikä todellakaan anneta noiden pienten sormenjälkien haitata näitä kuvia ;D. Joku on tainnut kurkotella luumukulholle ♥. Noita jälkiä ei muuten juurikaan luonnossa näkynyt, vaan tämä hassu seikka paljastui mulle vasta näiden kuvien myötä!

syksy

Kesässä on oma tuoksunsa, mutta niin on syksyssäkin! Sellainen ihanan kirpeän raikas ja kasteenkostea, mutta ennen kaikkea tuoksu on raikas. Sellainen, jota ulkona ollessaan haluaa oikein kunnolla vetää keuhkoihinsa. 

Nyt mulla olisi vielä hieman töitä tehtävänä ennen kuin miehet tulevat uimasta! Hieman tekisi mieli ottaa kisuista mallia ja oikaista hiljaisen talon sohvalle :D, mutta ehkä minä nyt kuitenkin alan pujottelemaan puuhelmiä nauhoihin! Kun on aamupäivän oikein ahkerana, niin iltapäivästä voi sitten heittää vapaalle. Meillä onkin tänään miehen kanssa ns. treffi-ilta. Sanoin tuosta viikolla miehelle juuri tuota termiä käyttäen, niin vastaus oli hölmistynyt mikäh?! Anyway, luvassa on herkuttelua lempiravintolassamme, can’t wait! Ihanaa syystunnelmaa teillekin! :)

Comments

  1. mummo
    3.9.2016 / 11:05

    Voi minua oikein nauratti hah noi miehet ne on kyllä ihania jossakin mielessä ja yllätykset niille tulee ihan kulmantakaa :)ja syksy on ihanaa aikaa minunkin puolesta on raikas ja happikulkee kunnoolla :) MUKAVAA JA RENTOA ILTAA .

  2. Hanlikas
    3.9.2016 / 18:29

    Hei mistä tuollaisia kynttilöitä saa? Ihanan syksyisen näköistä. <3

    • 5.9.2016 / 14:22

      Kiitos! :)
      Tuon kynttilän olen ostanut viime syksynä, ihan tavallinen mattamusta pöytäkynttilä. Olisikohan Havin..?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.