Sata yötä

Tämä on taas sarjassamme en voi, koska joku ei tykkää/joku hermostuu/joku kivittää… Huomaan, että ajattelen tuolla tavoin nykyään huomattavasti enemmän blogia kirjoittaessani kuin esim. kolme vuotta sitten. En itsekään oikein tiedä, miksi näin on käynyt tai mistä se johtuu.
Tämän kyseisen aiheen kohdalla ärsyttää ehkä eniten se, miten joku ajattelee tästä jo tässä vaiheessa puhumisen tarkoittavan sitä, että eletään tulevassa eikä osata keskittyä nykyhetkeen. Sillä sitähän tämä ei todellakaan ole. Osaan vallan hyvin elää tässä hetkessä, mutta tulevasta haaveileminen vain kuuluu luonteeseeni ja saan siitä iloa sekä inspiraatiota, potkua päiviini. Näin ollen, voiko se olla pahasta? Aivan kuten vauvaa odottaessani mietin usein hänen syntymänsä hetkiä sekä ensimmäisiä päiviä. Ei se tarkoittanut, etten osannut nauttia käsillä olevista hetkistä tai sitäkään, että luulin jo eläväni tulevassa; se oli pelkkää haaveilua. 

Tämän pohjustukseni tarkoitus oli kertoa, että tänään päivääni on tuonut iloa seuraava fakta (kiitos Facebook-kaverin aamuisen jaon, sain tämän tietooni!): jouluun on tasan 100 yötä ♥. Sata yötä jouluun on… Mutta jos tuota hieman tarkemmin ajattelee, niin ei läheskään noin paljon, sillä joulu, tuo viides vuodenaika, starttaa jo loka-marraskuun vaihteessa! Hyvin usein jo lokakuussa aamuni ovat alkaneet joululauluilla, mutta nyt tuossa on ensimmäistä kertaa pieni huolenaihe: mitäs jos taaperoni huudahtaakin Ei tätä! Ei nimittäin lainkaan tuulesta temmattu ajatus, sen verran käytetty tuo sanapari nykyään on… Esimerkkinä voisin kertoa sen, kun hän haluaa katsella lastenohjelmia ja laitan telkkarin sekä digiboxin päälle. En ehdi saada edes tallennettujen lastenohjelmien listaa auki, kun kuuluu hiljaisen kohteliaalla, mutta erittäin päättäväisellä äänellä Ei, ei tätä. Olen muutenkin viime päivinä miettinyt, että kylläpäs alle 2-vuotiaan lapsen kanssa oli helppoa! Enpä olisi uskonut! Se ensimmäinen vuosikin, vaikka oli ympärivuorokautista tissuttelua, niin aah, niin iisii! :D 

100joulu

Mukavaa iltaa! T. erään pikku-uhmiksen äiti. 

2 Comments

  1. Marja
    16.9.2016 / 19:52

    Oikein laittoi hymyilyttämään tuo “Ei, ei tätä” juttu. Meillä on pieni pojanpoika joka on kutakuinkin pienen poikasi kanssa samanikäinen (2.4.) ja uhmis on päivän sana. Hän kiipeää kielloistamme huolimatta yläkerran portaiden puoliväliin, istahtaa ja sanoo, että minuu pelottaa :D. Päikkäreille mennessä hän on hetken ihan rauhallinen ja yhtäkkiä huutaa, että mummi, huhuuu, minulla on asiaa, mummi, huhuu! A ottaa, A ei ota, A menee, A ei mene jne.
    Tähän saakka mä olen saanut päättää päikkärilaulut mutta nyt tulee tomerasti ilmoitus että ei tätä laulua, laula sammakko/pupu/lullalulla :D joku muu kuin mikä olisi ohjelmistossa :D.
    Meillä on pappan kanssa hauskaa mutta vanhemmillaan on kyllä täysi työ hänen kanssaan :D.
    Ihanaista iltaa sinnekin!

    • 17.9.2016 / 17:59

      Ihanaa, että kerroit tämän! Sain naureskella, että muillakin on samanlaista :D.
      Niin tuttua tuo laulujen valikoiminenkin! Tänään lauloin erästä laulua, joka vihdoin herralle kelpasi, niin sitäkin piti vielä kommentoida tiukasti huudahtaen: Kovempaa! Ei näille välillä voi kuin nauraa, mutta todellakaan aina ei kyllä edes naurata… :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.