Blogini tulevaisuudesta

Viikon viimeinen päivä liittyy uutisiin, jotka koskevat blogiani. Olenkin pariin otteeseen blogini tulevaisuudesta jo maininnut eli muutoksia on luvassa ja ainakin omasta mielestäni isoja sellaisia!

Olen aloittanut blogini heinäkuussa 2010. Toukokuussa 2012 siirryin ensimmäistä kertaa blogini kanssa portaaliin: tuolloin avattavien Bella-blogien joukkoon. Syyskuussa 2013 pakattiin jälleen ja blogini siirtyi osaksi Indiedays-portaalia. Takana on siis yli neljä vuotta portaalissa bloggaamista, mutta eilen käynnistyi viimeinen kuukauteni tässä portaalissa.

Olen viihtynyt Indiedaysissa mainiosti ja siitä kertovat varmasti omalta osaltaan nämä reilut kolme vuottakin, jotka olen täällä viettänyt. Ajat kuitenkin muuttuvat, myös blogimaailmassa. Portaaleiden on muututtava mukana. Osalle bloggaaajista nämä muutokset sopivat, osalle eivät. Nyt tuli minun aikani hypätä pois kelkasta ja siirtyä itsenäiseksi bloggaajaksi. Tätä ajatusta olen kypsytellyt mielessäni hyvin pitkään, ensimmäistä kertaa mietin asiaa viime talvena. Eli tässä ei ole tehty mitään hetken mielijohteesta, vaan päätös on pikkuhiljaa ajan saatossa kypsynyt. Aluksi itketti, kovastikin. Sitten tuli tyyni vaihe. Sitten tuli varmuus, että juuri näin tämän piti mennäkin ja nyt lopputuloksena on hyvä fiilis. Hieman haikea myös, sitä en voi kieltää. Tämä on hyppy tuntemattomaan ja vain aika tulee näyttämään, millaiseksi tuo tuntematon osoittautuu.

Mitä muutoksia tämä sitten tuo? Ensinnäkin tästä eteenpäin tulen päättämään itse kaikista blogiini liittyvistä asioista, myös mainosmyynnistä. Olo tuntuu aika innostuneelta, sillä kyllähän tämän alan näkee taas ihan erilaisena! Hurjasti on asiat muuttuneet ja kehittyneet siitä, kun viimeksi portaalin ulkopuolella bloggasin. Tämä muutos tarkoittaa tietysti vapautta kaikessa; myös teknisessä tuessa… Valehtelisin, jos väittäisin, että en tule ikävöimään Indiedaysin huikean mahtavan ammattitaitoista IT-tukea. Kuinka monesti sähköpostini otsikkona onkaan ollut HELP! tai APUA! ja aina sieltä on tullut ammattitaitoisen rauhallinen viesti takaisin – homma hanskassa! Että voipi olla, että tulen vielä joskus ”vahingossa” kysymään sulta apua, Hannu! ;D

Toisena teille näkyvänä suurimpana muutoksena on tietysti blogin osoitteen muuttuminen. Blogini uusi osoite tulee olemaan allyouneediswhite.com ja suosittelisinkin laittamaan tuon ylös, sillä tästä osoitteesta blogi häviää heti loka-marraskuun vaihteessa eikä täältä tule mitään ohjausta uuteen osoitteeseeni. Googlekin tulee näissä kuukausien viiveellä mukana, joten jos haluatte pysyä muuttomatkassa mukana, onnistuu se varmimmin, kun seuraatte blogiani joko Facebookissa, Instagramissa tai Bloglovinissa – näissä uusi osoite päivittyy heti! Jälkimmäinenkin on ainakin parin aiemman blogimuuttoni aikana pysynyt hyvin kärryillä ja ajan tasalla, joten eiköhän tälläkin kertaa.

Viimeiset viikot minua on pitänyt kiireisenä tämän blogini ja MioSa. designin lisäksi uuteen blogiini liittyvät asiat. Voitteko kuvitella, että minä, joka en näistä jutuista mitään ymmärrä ja päässä alkaa jyskyttää jo näiden asioiden pienestä miettimisestäkin, siirsin kuuden vuoden blogitekstini uuteen blogiini tuosta noin vain! Olen vieläkin aivan äimänä, miten se kävi niin kivuttomasti… Blogin ulkoasu on jo aika lailla valmis, enää pientä viilaamista (onneksi minulla on eräs rautainen ammattilainen taustatukena!) ja 1.11.2016 pitäisi olla valmista ja sivusto auki teille kaikille. Toivon koko sydämestäni ja enemmänkin, että seuraatte mukanani, sillä ilman teitä tässä ei olisi mitään mieltä!

Muuttopäivän piti olla vasta joulukuun alussa, mutta Indiedays tuli pyynnöstäni vastaan ja näin sain tätä hommaa kuukaudella aikaistettua. Halusin nimittäin, että tämä rumba ei keskeytä joulufiilistelyitäni, vaan saan hoidettua blogimuuton hyvissä ajoin alta pois ja sitten voinkin keskittyä rauhassa tuohon ihanaan, edessä häämöttävään juhlakauteen. Toivottavasti te seuranani!

18 Comments

  1. Lellu
    2.10.2016 / 14:21

    Hei Satu ja ihanaa muutosten syksyä sinulle. Lähes alusta asti mukana olleena jatkossakin ollaan! Kiitokset viihdyttävästä ja inspiroivasta blogista❤️

  2. 2.10.2016 / 15:09

    Onnet muutoksista! Hyvä siitä tulee, aivan varmasti <3

    Mulla on blogin sisällön siirto myös edessä, ja jännittää hurjasti, koska en ole tehnyt sitä koskaan ennen. Jaiks!!!

    • 3.10.2016 / 18:44

      Kiitos Ansku! :)
      Hyvin tuttua tuo jännitys… Mutta se olikin loppujen lopuksi helppoa, ainakin WordPressissä. Mihin olet siirtämässä?

      • 3.10.2016 / 20:29

        Bloggerista WordPressiin. Ja itseasiassa tänään se tehtiin!Mutta sivusto vielä odotteLee tekijäänsä, eli voi mennä vaikka kuinka kauan aikaa kunnes avaan sen. Mut jo tää siirto oli JÄNNÄÄ! :D

  3. Marika
    2.10.2016 / 16:54

    Onnittelut! Itsenäisyys kuulostaa oikein hyvältä.
    Mukana pysytään ihan varmasti :)

  4. 2.10.2016 / 18:35

    Onnea muutoksista.
    Mukana pysytään varmasti.

  5. Nimetön
    2.10.2016 / 19:29

    Lämpimät onnittelut tulevan ”itsenäistymispäivän” johdosta! Huh, kun säikähdin ensin, että lopetat bloggauksen kokonaan. Tottakai tulen seuraamaan myös uutta blogia.

  6. Sini
    2.10.2016 / 20:08

    Jaksamista loppurutistukseen vaihdon kanssa ja ihanaa kun on luvassa uusia tuulia!

    Mahtavaa päästä joulufiilistelemään uudessa ympäristössä tutun blogin kanssa :) kyllä säikähdin otsikosta, että olet päättänyt lopettaa blogin :O hui!

    • 3.10.2016 / 18:47

      Lämmin kiitos, Sini!
      Oi että, ei ollut tarkoitus säikähdyttää. Ihanaa saada teidät mukaan (joulufiilistelyitä jakamaan) :D.

  7. Suvi
    3.10.2016 / 02:00

    Mukana seurataan ehdottomasti! :) täällä kans säikähdettiin että olet lopettamassa, mutta onneksi et :)

  8. Niina ja 4 kisua
    18.10.2016 / 17:35

    Mukana seurataan varmasti <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.