Olohuoneen uusi taulu

Kaupallinen yhteistyö: BGA Nordic

Tänään vuorossa hieman toisenlaisia (joululahja)vinkkejä; ystävälle tai mikä ettei vaikka itsellesikin! Uskoisin, että jokaisen koti kaipaa aina ajoittain jotain pientä piristystä ja taulut ovat yksi tapa tuoda vaihtelua kodin sisustukseen. Aina ei tarvitse ostaa satojen ja/tai tuhansien eurojen taidetta, edullisemmallakin pääsee. Mielenkiintoisin vaihtoehto onkin oikeastaan näiden ja esim. valokuvataulujen sekoittaminen ja yhdisteleminen! Lähdin tekemään blogiyhteistyötä BGA Nordicin kanssa ja valitsin heidän valikoimastaan muutaman minua miellyttävän esimerkkijulisteen seuraaviin kollaaseihin, joista erityisesti tässä ensimmäisessä silmä lepää suunnattomasti – tästä tuli niin kaunis kokonaisuus vai mitä mieltä olette?

pictures1

Löytyy tekstijulistetta, tunnelmallista katunäkymää, sulkaa, kukkia ja kultaa sekä rauhoittavan utuista maisemaa. Vaikea nimetä yhtä suosikkia, mutta kollaasin yläosan keskellä oleva A penny for your thoughts keikkuu kyllä aika kärkisijoilla, samoin kuin tuo mustavalkoinen kukkanen – miten yksinkertaisen kaunis se tauluna onkaan!

Tästä seuraavasta kollaasista löytyy jotain lastenhuoneeseenkin – pöllöt on niin söppänöitä! Tännekin valikoitui pari yksinkertaista kukkataulua: Voikukka ja Honey Honey; jälkimmäistä koristaa hortensia.

pictures1-001

Valitsin omankin kodin seinälle jotain uutta. Mietin tosi pitkään kahden välillä: kollaasin alaosassa näkyvä For Rest viehätti, mutta vaaka kallistui sittenkin tämän seuraavan taulun puoleen ja ainakin nyt alkuun uusi taulu löysi paikkansa olohuoneestamme:

taulu

Ehkä vielä pientä säätöä, jotta ovat kohdikkain parin muun taulun kanssa, mutta jätin ne nyt vielä näin, sillä en tiedä, lisäänkö joukkoon vielä muitakin tauluja. Uusi taulu on nimeltään Inner Peace ja se on kokoa 50 x 70 cm. Taulu ei ole ihan mustavalkoinen, vaan siinä on hieman lämmintä ruskeaa, joka tekeekin siihen sen kaivatun lisän. Ihanan rauhoittava maisema ja se jotenkin sulautuu yhteen olohuoneemme ikkunoista näkyvien maisemien kanssa. Sopii myöskin kivasti pojastamme otetun mustavalkovalokuvan sekä Juhani Melenderin maalaaman taulun kaveriksi!

livingroom

tuoli

Meidän vanhempi kisuneitinen on kyllä hassu! Se aina oikein odottaa, kun taittelen torkkupeittoja tai asettelen tyynyjä ja lampaantaljoja. Katselee tarkkaan vieressä ja sitten kun on valmista, astelee omasta mielestään parhaimmalle paikalle. Niin kävi tässäkin, kun olin viikannut torkkupeiton nojatuolin reunalle hieman siistimmän näköiseksi aamuisen kasan jäljiltä. Siihen hän sitten parkkeerasi ♥.

Näiden kuvien myötä toivottelen teille rauhallisen tunnelmallista keskiviikkoiltaa!

Comments

  1. Carita
    23.11.2016 / 17:49

    Ihana postaus julisteista ja kaunis kokonaisuus! Ihastuin oitis tuohon Inner Peace -kuvaan, toki muutkin olivat hienoja. Heräsi mielenkiinto ja tulen todennäköisesti tilaamaan kyseisen julisteen, mikä huokuu rauhaa. Saanko kysyä, mistä löysit kehyksen?

  2. Niina ja 4 kisua
    27.11.2016 / 12:13

    Näin se elämä yllättää ja meille tuli pe 25.11 MIKKI-kisu 2v <3
    Hän tarvitsi uuden kodin (ensimmäinen omistaja menehtyi ja toiselle tuli allergia) Hän on mitä reippain kisu poika, vaikka kolme tyttöä sähisee/murisee pienelle. Fanny-norski taitaa lämmetä hänelle ensimmäisenä ;) (Hän rakasti Luka-kisua niin kovasti <3) Joten meillä on nyt touhua talo täynnä, pikkuhiljaa hyvä tulee <3

    • 27.11.2016 / 14:55

      Oi miten ihanaa, että annoitte kisulle kodin! Paljon onnea uudesta perheenjäsenestä :).
      Ihanaa sunnuntaita Niina ja mukavia kissahetkiä ♥.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.