Työviikonlopun viettoon

 

Perjantai-illan moikat! Täällä on viikonloppu startannut hyvin vauhdikkaissa merkeissä. Joulusesonki on kuumimmillaan, jonka ansiosta vietän tällä hetkellä hyvin työntäyteisiä päiviä ensi keskiviikkoon tai ehkä jopa torstaihin saakka. Sen jälkeen voin sanoa, että joululomani on alkanut ♥.

Olohuoneen uusi huonekalukin saapui eilen, mutta emme ole ehtineet uhrata sille ajatustakaan! Tuossa se aulan lattialla pahvilaatikoissa majailee… Uusi kameranikin saapui viikolla, sen olen sentään ehtinyt ladata, mutta muistikortti siitä puuttuu edelleen, joten en ole ehtinyt sitäkään vielä testaamaan. Tämä ehkä kertoo omaa kieltään siitä, miten tukka putkella täällä mennään aamukuudesta iltayhteentoista… Kaikki vähänkään ylimääräinen jää, ihan kaikki. Niille on oma aikansa sitten myöhemmin!

Tänä viikonloppuna on aikomus tavata pitkästä aikaa ystäviä ja heidän lapsiaan sekä käydä erilaisissa joulutapahtumissa ja -markkinoilla. Jukkolanmäen Navetanvintillä olen tuotteideni kanssa tulevana sunnuntaina klo 12-16. Sunnuntai huipentuukin sitten kirkossa käyntiin: vuorossa on kauan odottamani Kauneimmat Joululaulut ♥. Tänään värikylvyssä lauleskeltiin jo lasten joululauluja, lähinnä Soihdut sammuu. Mua niin naurattaa, sillä poika on hoilotellut tuota itsekseen jo kolmisen viikkoa. Tosin hieman omaa versiotaan, joka kuuluu näin:

Soihdut sammuu, väkisinkin nukkuu, vä-ki-sin-kin…

Näihin sanoihin onkin hyvä lopettaa tämä hieman väsähtäneen äipän postaus, sillä kyllähän siinä väkisinkin nukkuu, kun soihdut sammuu – joskus hieman aiemminkin! :D

med512519e643ca4f05aa9763f688c2dd88

med20e71194aae74a3e9662538130ae685b

Tuota illan hetkeä odotellessa, kun saa pujahtaa omaan sänkyyn tyynymeren keskelle ♥. Ei muuta kuin tunnelmallisen työviikonlopun viettoon – rentouttavaa viikonloppua!

(Kuvat lainattu Alvhem/Fredrik Karlsson.)

Comments

  1. Ritva Lepikkö
    10.12.2016 / 18:16

    Helmalakanastasi olisin kiinnostunut. Mistä olet sen ostanut? Kaunis makkari ja ihanat ovet.

  2. Marjaana
    13.12.2016 / 16:37

    Voi ei miten suloisen hassu versio Soihdut sammuusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.