Olohuoneemme vuosina 2010-2011

 

Olen jemmaillut näitä kuvia useita kuukausia aikomuksenani postailla aiheesta jonain päivänä… Olisin halunnut liittää näiden kuvien rinnalle tuoreita olohuonekuvia, mutta kun en ole ehtinyt niitä vielä ottamaan, niin mennään nyt pelkästään näillä! Tiedättekö tunteen, kun katsotte vanhoja valokuvia itsestänne esim. 10 tai 20 vuoden takaa? Se pukeutumis- ja hiustyyli saa usein aikaan sellaisen huvittuneen myötähäpeätunteen. Sellainen minulla on, kun katson näitä olohuoneemme kuvia! Ihan rehellisesti sanottuna tuntuu siltä, että tuossa kodissa on asunut joku muu ja tuon kodin on ”sisustanut” joku muu kuin minä. Ei yhtään tunnu omalta eikä enää niin kodilta. Silti jotenkin hämärästi muistin ajan, kun tämä sisustus oli mielestäni aika lailla täydellinen – tuskin olisin muuten tällaiseen päätynyt?

Olen kuitenkin pohdinnoissani löytänyt useitakin syitä siihen, miksi tuo aiempi olohuoneemme look tuntuu nykyään niin vieraalta. Ensinnäkin aiempi rivitalokotimme oli sisustukseltaan hyvin runsas ja aikamoisen värikäs. Olohuoneemme väritys oli punavalkoinen punaisine sohvineen, isossa kirjahylly/vitriinissä oli kuvien ja astioiden lisäksi myös koriste-esineitä, joka sai sisustuksen tuntumaan huomattavasti runsaammalta. Näin ollen muutto tyhjään, itse rakennettuun ja kolme kertaa aiemman kodin kokoiseen taloon tuntui isolta askeleelta. Huonekaluja oli liian vähän jne. Uusi koti edusti haaveemme mukaisesti modernimpaa linjaa, mutta oman sisustusmaun kanssa oli hieman vielä hakemista. Kaikkea ei voinut eikä halunnut ostaa uutena, joten vanhasta kodista kulkeutui mukana yhtä sun toista.

Kun muutimme rakentamaamme omakotitaloon, kiinnostuin sisustamisesta aivan uudella tavalla. Toki se oli aiemminkin kiinnostanut, mutta nyt asia oli vielä mielenkiintoisempaa, sillä kyseessä oli ensimmäinen oma koti. Ei keltaisia keittiönkaappeja, joihin täytyi yrittää etsiä sopivaa mattoa ja verhoja, jotta kokonaisuudesta ei tulisi oksennusväripaletin kaltainen. Oli ihan puhdas valkoinen pohja, jota pikkuhiljaa täydentää. Avainsanana tuo pikkuhiljaa. Nyt tullaan asiaan, jonka varmasti kaikki talon rakentaneet tunnistavat: kun olet nähnyt talon nousevan aiemman metsäpläntin tilalle, ollut mukana kaikissa vaiheissa tonttipuiden raivaamisesta lähtien, muuton hetkillä koti tuntuu ehkä valmiimmalta kuin koskaan. Se ei ole enää se puiden täyttämä tontti, siihen on rakentunut ihan oikea talo, jota muuttohetkestä eteenpäin kodiksi kutsutaan. Silloin alkuvaiheessa on vaikea nähdä sitä, miten keskeneräinen sisustus esim. puolen vuoden, jopa vuoden asumisen jälkeen vielä kuitenkin todellisuudessa on. Sillä hetkellä sitä ei huomaa, sen huomaa vasta muutaman vuoden viiveellä, vanhoja kuvia katsomalla. Kodilta tuntuva sisustus rakentuu mielestäni pikkuhiljaa useiden vuosien saatossa. Kun ehtii asumaan ja kokemaan, mikä missäkin parhaiten toimii.

Näiden lisäksi sisustusmakuni on kokenut muutoksia vuosien saatossa. Kun muutimme tähän kotiimme, tykkäsin yli kaiken mustavalkoharmaasta värimaailmasta ja pienestä kromin kiillosta. Koin selvästi jonkinmoista väriähkyä. Nyt olen niin eri mieltä ja koen tuollaiset kodit kalseina ja jotenkin tyhjinä, en kodinomaisina. (Tästä ei pidä kenenkään pahastua, nämähän ovat makuasioita.) Nykyään kaipaan joukkoon sitä vaaleaa puuta, jota kodistamme jo riittävästi löytyykin. Vaalea puu tuli osaksi kotiamme joskus 2012 vuoden paikkeilla, jos oikein muistan. Ensimmäisinä asuinvuosina tykkäsin piristää kodin yksitoikkoista väripalettia tehosteväreillä; nähtiin mm. turkoosia ja pinkkiä. Olen jo pitkään kokenut tuon tehosteväriajattelun tylsän yksitoikkoisena ja niinpä laitan kotiin niitä sävyjä, joita haluan, milloin haluan, sen kummemmin asiaa ajattelematta. Erityisesti pastellisävyt ovat aina olleet suosiossani ja niitä on varmasti viimeisten parin vuoden aikana kotonamme enemmän näkynytkin. Jo vuosia sitten kirjoitin blogiin, että sellainen vaaleanpunaiset sohvatyynyt, vaaleanpunainen maljakko -mätsääminen oli osaltani ohitse. Eikä se ainakaan vielä ole palannutkaan… Toki haluan pitää kodin väripaletin hillittynä, koska se on eniten omaa tyyliäni, mutta en niin kovinkaan tarkasti mieti sävyjen yhteensopivuutta. Jos näen jonkin ihanan sävyisen tyynynpäällisen, ostan sen – sama ”sopiiko” se niin täysin kotiimme vai ei. Tuollainen ylläriväri päätyikin kotiimme tässä talven mittaan petroolin sävyisen tyynynpäällisen muodossa. Olohuoneessa sitä ei ole vielä nähty, mutta eiköhän sekin päivä koita. En tiedä saako näistä ajatuksistani kiinni, mutta selvemmin en varmaankaan osaa näitä selittää.

Yksi osa-alue on sitten se, miten haastavaa olohuonettamme on ollut sisustaa! Tila on niin iso, hieman pitkulainen ja melko korkea – se on asettanut kokemattomalle huomattavia haasteita. Tämä on kodissamme ainoa huone, jota olen säännöllisesti tuskaillut ja joka onkin sitten kokenut ne suurimmat muutokset näiden vuosien aikana. Mutta, nyt laitan käden silmille :D ja näytän näitä 6-7 vuoden takaisia kuvia, jolloin asuimme kodissamme ensimmäistä talvea:

Itse huomaan kuvista aivan hirveän monia keskeneräisyyksiä aina tv-tasosta, matoista ja tauluista lähtien. Näiden kuvien välillä on myös tapahtunut pieniä muutoksia: teetimme sohvapöydän, laitoimme digiboxit ym. umpiovien taakse ja sekoittelimme valkoisia säilytyskalusteita entisestään keskenään. Nythän niistä suurin osa on työhuoneessani, tv-tasoa lukuunottamatta.

Kuvien laatu on huono, sillä tuolloin en vielä kuvannut järjestelmäkameralla, mutta kyllähän noista selvän saa! Onkos siellä taustalla vielä lukijoita noilta ajoilta? ♥ Täytyy tässä joku päivä ehtiä kuvaamaan olohuoneemme nykytilaa, kiva sitten vertailla! Mutta kyllä uskaltaisin aika varmaksi tänä päivänä sanoa, että tuohon sisustustyyliin ei ole paluuta :D.

6 Comments

  1. SanMa
    30.3.2017 / 16:45

    Moi! Voi mulle tuli ihan muistoja mieleen näistä sun kuvista, olen ollut lukijana 2011 vuoden alusta ja meilläkin silloin juuri valmistunyt ok talo. Voin ihan samaistua sun ajatuksiin, oma tyyli ja maku muuttuu ja hyvä niin. Teidän koti on kyllä aina näyttänyt tosi hyvältä :)

    • 1.4.2017 / 20:42

      Onpa kiva kuulla! Nimimerkkisi onkin hyvin tuttu jo vuosien takaa. Ja kiva, etten ole yksin näiden tuntemusteni kanssa :)

  2. PäiviR
    30.3.2017 / 21:19

    Tuon muuton ja raksa-ajan jälkeisen fiiliksen niin tunnistan! Meilläkin tuli mukana vanhaa, josta osa sai lähteä melko nopeasti, osa löysi yllättävällä tavalla paikkansa vaikka se oli lähtöpassien saavien listalla, ja jotain pientä on vieläkin odottamassa sitä just oikeaa kalustetta korvaamaan.
    Mielessä oli heti se hiljaa hyvä tulee, makustellaan ajan kanssa eikä tehdä mitään peruuttamatonta kiireellä. Näin on hyvä, ja vaikka tuntuu itsestä että todella vähän ollaan muutettu asioita alusta, niin kun katsoo ympärilleen, niin aika paljonkin on tapahtunut! Niihin vain tällä maltillisemmalla makustelulla tottuu :)

    • 1.4.2017 / 20:45

      Tuollainen maltillinen tapa on usein oikea ja onnistunut, mutta toki joskus on kiva repäistäkin. Sen suurempia miettimättä :)

  3. Äippä
    31.3.2017 / 16:45

    Hyvin muistan kotinne tuon näköisenä, ja tuohon selkeyteen varmaan ihastuinkin :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.