Kastejuhlan äärellä

Eilen koitti kummityttöni kastejuhlan päivä. Ajattelin tuota pientä koko aamupäivän, kun kotona hääräsimme ja juhliin valmistauduimme. En ollut häntä vielä muuten kuin kuvista nähnyt, sillä hän syntyi vasta kolme viikkoa sitten. Mietiskelin myös kummiutta ja sitä, kuinka kummista tulee kummiuden myötä ikään kuin osa perhettä, aivan kuin verisukulainen. Tai näin ainakin itse koen ystäväni kohdalla, joka on M:n kummitäti. Ystävyys syvenee ja saa elinikäisen sinetin.

Tämän kastejuhlan kaava oli hieman erilainen kuin aiemmat, joissa olen ollut: tässä juhlassa kastettiin kaksi pientä tyttövauvaa – serkukset! Ystäväperheemme asuu Oulussa, mutta kastejuhlaa vietettiin toisella paikkakunnalla. Sanoin ystävälleni etukäteen, että varaudu, itken ihan varmasti, mutta itku on vain iloa ja onnea. Ja niinhän siinä sitten kävikin! Pappi sanoi, että olipa lapsi minkä ikäinen tahansa, äidin sydän seuraa lasta hänen joka askeleella. Siinä vaiheessa jo ennestään silmiini kerääntyneet kyyneleet virtasivat poskilleni pienen puron lailla :D.

Tein kummitytölleni itse kortin, johon halusin liittää Anna Puun Mestaripiirros-laulun sanat. Sanat on mielestäni niin kauniit, että itku tulee joka kerta niitä lukiessani tai ne kuullessani. Sopivat mielestäni myös kastejuhlaan oikein hyvin.

Olen niin tottunut tähän poikien maailmaan, että olipas mukavaa väkertää vaihteeksi vaaleanpunaisten vauvajuttujen parissa! ♥

En kestä miten pieniä kolmeviikkoiset ovatkaan! Miten heitä sylissä pitäessään tuntuu, ettei siinä sylissä mitään edes ole – höyhenenkevyt pieni ihmistaimi. Harmittaa, kun en hoksannut ottaa kuvia hänen maailman söpöimmistä, valkoisista pitsiröyhelösukistaan! Ihana poikani silitti vauvan päätä hellästi ja hetken päästä tuli tokaisemaan Meilläkin voisi olla vauva! Sanoin nauraen, että käyppäs sanomassa tuo sama isille ja niin hän meni. Mies katsoi minua huvittuneena huoneen toiselta puolelta – luuli varmaan, että laitoin sanat pojan suuhun, mutta enpäs laittanutkaan! :D Lapset ovat aitoudessaan ja arvaamattomuudessaan ihaninta koko maailmassa!

Kummityttöni äidin tapasin ensimmäistä kertaa syksyllä 2001. Osuimme samaan kaupunkiin, samalle luokalle, samaa (matkailu)alaa opiskelemaan. Meistä tuli melkein heti ns. työpari ja meitä yhdistää monet samankaltaiset asiat: hyvä kielipää, äidinkielen perfektionismi :D, koulutus, olimme pitkään samalla alalla töissä… Meillä on molemmilla pienet pojat ja nyt ystävälläni on myös pieni tytär, jonka kummitädiksi pääsin. Ihanaa, miten elämä meitä täällä pallolla eteenpäin kuljettaa, emmekä tiedä mitään näistä poluista etukäteen.

Nyt menen katsomaan, kun mies ja poika pesevät autoja. Tai no, pienemmän autonpesu on oikeastaan pesuvesilammikoissa pyörällä ajamista :D – juuri kuten pikkupoikana kuuluukin!

Näistä ajatuksistani toivotan teille suloista sunnuntaita! ♥

Comments

  1. Anne
    18.6.2017 / 11:27

    Ihana kirjoitus! <3

  2. Nimetön
    18.6.2017 / 14:32

    Kirjoitat lapsista (sekä omastasi että muiden) aina niin kauniisti ❤️

  3. Äippä
    18.6.2017 / 18:25

    Voi että, kuinka kaunis kirjoitus, kiitos <3

  4. Kaisa
    23.6.2017 / 12:49

    Kirjoitit jälleen niin kauniisti, että itku tuli ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.