Omasa mehtäsä – kuten täällä Keski-Pohjanmaalla kuuluu sanottavan! Sielläpä vierähti eilinen sunnuntaipäivämme aika tehokkaasti. Tai no itse metsässä emme olleet paria tuntia kauempaa, loppuajan sitten kyläilimme. Metsä on vanhempieni ja sieltä olemme jo yli seitsemän vuoden ajan saaneet takkapuumme. Myös takkamme viereisen puutilan koivuklapit ovat vanhempieni metsästä. Vanhempani ovat tehneet metsään kivan laavun nuotiopaikkoineen ja kylläpäs vain oli lämmin istuskella laavussa styroksipalasten päällä nuotion lämmittäessä nokan edessä! Makkarat siinä paistoimme ja äitini keräsi sammalta loppuvuoden istutuksiin. Nuotion äänissä, hajuissa, lämmössä ja tunnelmassa on ihan oma taikansa.
Mummuanikin kävimme katsomassa ja voi että sai taas nauraa tuolle pikkumiehen hoksaavaisuudelle! Isomummulla on kuulo jo sen verran heikentynyt, että hän ei kuule kaikkia pojan puheita. Aina saan toistaa hänen sanomisensa mummulle. Eilen poika sitten hoksasi mennä aivan mummun eteen puhumaan ja puhuikin erittäin kovalla äänellä :D. Mummu nauroi niiiin makiasti ja lopuksi totesi, että no nyt olisi kuurokin kuullut!
Oli jo pimeää, kun palasimme eilen illalla kotiin, joten takkapuut jäivät vielä peräkärryyn odottelemaan. Joskos ne tänään päätyisivät sitten puuvajaan asti! Olen innolla katsellut joidenkin kuvia ensilumesta ja voi miten kuumeisesti odotan lunta tännekin ♥. Tosin talvirenkaat täytyy sitä ennen ehtiä vaihtamaan… Mutta nyt maanantain puuhia jatkamaan. Minulla on selvästi ollut tänään jonkinmoisia käynnistymisvaikeuksia, saapa nähdä onko ilta yhtä takkuinen :).