Selailin tässä aamulla viime vuoden loppupuolella ottamiani kuvia erästä juttua varten ja samalla tulin törmänneeksi yhteen kuvaan, jonka äärelle pysähdyin. Olen ottanut tämän kyseisen kuvan viime vuoden marraskuun loppupuolella. Lunta oli jo jonkin verran maassa eikä maisema sen ansiosta ollut enää niin kovin synkkä ja pimeä. Sininen hetki oli sininen ja valkoinen. Olohuoneen ikkunasta avautui maisema, jota katsellessa pysähdyin ja pysähdyn aina tänäkin päivänä. Sellainen levollinen maisema, joka auttaa oivaltamaan, mikä kaiken jouluhössötyksen keskellä on kuitenkin loppujen lopuksi tärkeintä ja arvokkainta. Tuo maisema synnyttää sen ihanan rauhallisen ja levollisen joulunodotuksen, jota niin yli kaiken rakastan. Vuosi toisensa jälkeen.

Samalla kun näin tämän kuvan tänään, soi taustalla Frank Sinatran joulumusiikki. Se vanhan ajan musiikki sopi jotenkin liian täydellisesti tähän kuvaan! Joten jakoon tänne, ehkä joku muukin kaipaa pientä pysähtymisen hetkeä:

Tuossa vaiheessa olohuoneemme ikkunanurkkauksessa oli vasta vain yksi joulutähti ja toisella ikkunaseinällä valaisin. Vielä emme ole tälle vuodelle tähtiä ikkunoihin viritelleet, mutta päätin, että viikonloppuna viimeistään! Eilen illalla keittiön ikkunalle pääsi jo pöytätähti. Jokos teillä on tähdet ikkunoissa?

Kevätkesällä en häiriinny yhtään, kun sähköpostiin tupsahtelee ensimmäisiä jouluun liittyviä mainoksia ja tiedotteita. Nyt häiriinnyn niin valtavasti, kun sähköpostiin tupsahtelee kevättalveen tai kesään liittyviä mainoksia. En halua edes lukea, vaan klikkaan ne suoraan roskakoriin. Tämä loppuvuoden aika on parasta aikaa enkä halua minkään häiritsevän tätä! En todellakaan mieti ensi kesää, en uhraa sille vielä ajatustakaan.
Aika tammikuusta huhtikuuhun tuntuu valtavan pitkältä ja tiedän, että sinne olisi hyvä suunnitella jotain, että olisi jotain kivaa odotettavaa silloinkin, mutta mitähän se sitten olisi..? Viime vuonna se oli Rukan loma, jonne lähdimme porukalla isäni kuusikymppisiä juhlistamaan. Puheissa on ollut, että tulevana talvena uusiksi, vaikka kukaan ei pyöreitä täytäkään, heh!

Elän niin sataprosenttisesti tässä hetkessä ja tässä joulunodotuksen fiiliksessä. Vaikka tiedän, että joulunpyhien jälkeen ahdistus iskee päin näköä. Samankaltainen ahdistus kuin Menorcan lomamme viimeisenä päivänä. En olisi millään halunnut kotiin ja nyt en haluaisi millään lomamatkalle, vaikka tiedän, että sekin päivä kyllä koittaa ja hyvä niin :D. Olen tässä syksyn mittaan miettinyt, mistä tämä piirre johtuu… Juurrunko ja kotiudunko johonkin vain niin nopeasti? Ensin tänne kotiin niin kovasti, että emme käyneet ulkomaan lomilla neljään vuoteen ja sitten yhden lomaviikon aikana olin valmis muuttamaan Menorcalle tai Manner-Espanjaan… Tunnistin kyllä Menorcalla ollessamme, että minussa elää hyvin vahva kaukokaipuu, vaikka kotia yli kaiken rakastankin. Sama kaukokaipuu sai minut aikoinaan suuntautumaan matkailualallekin ja matkustelua ja ulkomailla asumista tuli harrastettuakin. Mutta toisaalta; onko koti kuitenkin siellä, missä perheeni (lähinnä mies ja poikamme) ovat? Ehkä en loppujen lopuksi olekaan näihin seiniin niin kiintynyt? Olen myös välillä pohtinut, että voisin hyvinkin muuttaa joksikin ajaksi ulkomaille perheeni kanssa. Ei nyt tarvitse säikähtää siellä isovanhempien osoitteissa! :) Nämä on näitä mietiskelyjä tässä elämän varrella. Mietiskelyjä, joista osa toteutuu ja osa jää toteutumatta.

Vai onko tuo piirteeni kuitenkin vain sitä, että elän niin vahvasti nykyhetkeä ja ahdistun siihen tulevista muutoksista, jos meneillään on jotain valtavan erityisen mukavaa? Mieheni ei tätä ihan täysin ymmärrä, sillä hän elää niin vahvasti ja tukevasti jalat maassa. Hyvä niin, sillä ei tulisi mitään, jos rinnallani olisi toinen tällainen haahuilija :D. Nyt saan sitten rauhassa elää välillä jalat maassa ja välillä pää pilvissä. Tietäen, että toisella kuitenkin pysyvät ne jalat maassa. Kumpia sinä ja puolisosi olette?

Näettekö; valtava vaikutus yhdellä kuvalla, jonka äärelle pysähdyin. Kaikenlaisia ajatuksia yksi tuollainen maisemakuva saakin aikaan! :D

Mainitsinkin tiistain postauksessani ostaneeni kotiin jo jotain jouluista. Ja sehän oli ensimmäinen joulukukka! Näin pienin askelin on hyvä aloittaa joulufiilistelyt ja perinteisesti amaryllissesonkini starttaa marraskuun alussa.

Joulukukka joo, mutta ei se kovin jouluiselta näissä marraskuun auringonpaisteissa näytä. Ilahduttaa olemassaolollaan joka tapauksessa. Ihana valkoinen amaryllis! Ostin sen taas kaksivanaisena ruukkuversiona, niin sain kaksi kukkavartta maljakoihin. Toinen on ruokapöydällä ja toinen olohuoneen hyllyllä.

Täällä on vietetty isänpäivää Lauri Tähkä -kuplassa. Olin eilen keikalla ystäväni kanssa ja olipa meillä kivaa! Lähtiessäni mieheni toivotti hauskaa iltaa ja poikani laittoi tapansa mukaan paremmaksi: Oo sitte kiltisti siellä konsertissa, äiti! :D Kiltisti oltiin, nautittiin hyvästä musiikista ja tanssittiin sydämemme kyllyydestä! Tiedättekö sen kuplan joka vie mennessään; kun vain nauttii hyvästä musiikista ja antaa musiikin viedä, näkee vain bändin ja ystävänsä. Sellaisessa me oltiin ja kyllä teki hyvää! Mun täytyy rakastaa nää elämät roskiin, mun sydän pauhaava kuin kuohuva koski, se muille mitä tekee tahdo en kuulla…

Isänpäivä kääntyy pikkuhiljaa iltaan ja tätä päivää ollaankin vietetty perheidemme kesken. Ollaan juhlittu perheemme isiä sekä pappaa ja faffaa. Nyt lähden kohta viemään pienen aarteeni unten maille ja sen jälkeen rakennan pienen mässyalttarin olohuoneeseen :D. Huominen työpäivä taitaa kulua Latea luukuttaen…

Jouluna tulee täyteen seitsemän ja puoli vuotta asumista tässä kodissamme. Yllättävän pitkä aika; jo kahdeksas vuosi menossa! Välillä tuntuu, että kotimme on ihan uusi, mutta sehän on kohta jo kymmenvuotias!

Talo on pysynyt kuitenkin melko uudenveroisen näköisenä, mitä nyt eteisen ja aulan pari seinää kaipaisivat hieman paikkamaalia. Mutta nyt viime kuukausina mietteissä on ollut keittiö ja etenkin keittiötaso! Rakentaessamme halusin välttämättä mattamustan laminaattitason keittiöön ja se sopi miehellekin, sillä hän ei halunnut kokonaan valkoista keittiötä. Valitsin tason 20-millisenä, sillä ohut taso miellyttää visuaalisesti eniten. Halusin tasosta myös teräväreunaisen ilman mitään pyöristyksiä, vaikka tiesin, että se saattaa kolhiintua helpommin. Hyvänä on kuitenkin tämän yli seitsemän vuotta pysynyt! Naarmuja toki löytyy, mutta ei mitään isompia. Kokkausnurkkauksessa on tason reunassa pari kolhua, mutta muuten teräväreunainen taso on pysynyt hyvänä.

Mattamusta keittiötaso on kuitenkin sieltä tasojen haasteellisemmasta päästä! Pöly näkyy, kaikki näkyy. Jos pyyhin pölyt, ei se pahimmassa tapauksessa enää vartin päästä näytä siltä, vaan pölyhiukkasia on jo näkyvissä. Meidän keittiön on pelastanut sijainti; sinne ei paista suoraan aurinko oikeastaan koskaan, vain hetken ajan iltapäivän puolella ruokailutilan kautta. Keväisin on kuitenkin rankkaa, kun auringonsäteet paljastavat kaiken sormenjäljistä pölyhiukkasiin… Tätä ”ongelmaa” on toki luvassa jatkossakin, mutta nyt kaipaan keittiöön jotain muuta mustan tason tilalle. Vaaleanharmaa on ollut mielessäni jo pitkään, jokin sellainen betonin kaltainen, mutta materiaali saisi olla laminaatti, sillä se on niin huoleton. Emmekä tässä vaiheessa raaski satsata tasoon tuhansia euroja… Alunperinkin valitsimme tasoksi laminaatin, sillä alusta lähtien oli tiedossa, että se vaihdetaan joskus, kun mustaan kyllästyy. Koska tasomateriaalina laminaatti on suht edullinen, ei vaihto näin 7-8 vuoden jälkeen tunnu mahdottomalta ajatukselta. Naureskelinkin eilen kalustemyyjän kanssa, että yllättävän pitkään tätä mustan tason haasteellisuutta jaksoinkin, heh!

Eilen otin ensimmäisen askeleen ja lähdin kiertelemään kalusteliikkeitä. Yksi karsiutui pois jo sen takia, että eivät valmista 20-millisiä tasoja ja se on itselleni yksi valintakriteeri. Vielä olisi ainakin pari liikettä käymättä, mutta yhdestä otin jo kivan mallikappaleen testiin. Tason pinta on tuollainen betonimaisen näköinen, mutta mietin vielä sävyä, onko se sittenkin liian tumma… Tosi vaikeaa päättää koko taso yhden pienen mallikappaleen perusteella! Musta oli helppo valita, sillä musta on musta eikä se siitä muuksi sävyksi suuremmalla pinnalla muutu!

Tässä mallipala on 30-millinen eli meille se tulisi 20-millisenä, kuten nykyinen musta tasokin on:

Mustaa tasoa pohdiskeleville tiedoksi vielä tuo, miten hyvin mustasta pinnasta sormenjäljet erottuvat (yläkuvasta näkyy). Tämänkin tiedostimme etukäteen, mutta halusimme mustan tason silti :D. Joskus vain käy niin, että mikään miinuspuoli ei onnistu kumoamaan aiemmin tehtyä päätöstä!

Nyt makustellaan tätä sävyä – mitäs raati sanoo? Onko sinulla ehkä ehdottaa jokin tietty vaaleanharmaa taso? Talosanomat-blogin Jennin keittiötä ihastelen aina valtavasti ja ottaisin heidän keittiötasonsa heti meillekin, mutta kyseinen kalustefirma ei myy pelkkää tasoa eli täytyisi rempata koko keittiö :D.