Oliko niitä yhtä valaisinta enempää, oli ensimmäinen ajatukseni. Niinpä täytyi selata blogia kuukausi kuukaudelta ja muistella… Vauvavuosi teki temppuja muistilleni ja näillä näkymin nuo temput tuntuvat tehneen pysyviä vaurioita :P. Nimittäin kun pääsin postauksen loppuun, nauratti hiukan tuo ensimmäinen ajatukseni…

Eli tulihan sitä muutamia hankintoja viime vuonnakin tehtyä! En ottanut tähän mukaan ihan mitään parinkympin ostoksia, esim. lyhtyä, mattoja tai sen sellaisia. Tein tällaisen postauksen myös vuosi sitten, vuodesta 2014. Tuon postauksen pääset halutessasi lukemaan tästä linkistä.

Vuoden 2015 ensimmäinen sisustushankintani oli Normann Copenhagenin Block-pöytä*, joka näyttää kyllä enemmänkin tarjoiluvaunulta :). Pöydästä kertoilin runsaimmin kuvin Olohuoneen uusi sivupöytä -postauksessani. Pöytä on tätä nykyä eniten lehtiensäilytyspaikkana, sillä kaikki kipposet ja kupposet saavat pojan käsissä kyytiä… Lehdet ovat saaneet olla yllättävän rauhassa viime kuukaudet.

247-860x573

Viimetalvisen sisustushaaveen toteutuminen liittyi keittiöön, kun sinne päätyi String Pocket -klassikkohylly*. Tykkään hyllystä valtavasti ja on ihanaa, kun siihen saa kaikkea kaunista (ja käytännöllistäkin) esille! Tämän uutukaisen esittelin Vihdoin keittiön seinällä -postauksessani.

cats12-860x645

Kesä alkoi lähestyä hitaasti, mutta varmasti. Niinpä ajatukset suuntautuivat ulos. Mielessä kummitteli tuleva terassin lasitus ja siellä olinkin jo hyvän tovin nähnyt mielessäni Ikean Vindalsö-tarjoiluvaunun. Kesäterassia odottelemassa -postauksessani se nökötti vielä aulassa, mutta pienen tuunauksen saattelemana päätyi lopulta kesäolohuoneeseemme.

cats15-860x645

Terassille tein toisenkin hankinnan ja toteutin vuosikausien haaveeni Philippe Starckin Driadelle suunnittelemista Toy-tuoleista. Onnistuinpas vielä nappaamaan Vepsäläisen myymät viimeiset tuolit, sillä ne sattuivat olemaan valkoiset ja niitä oli juurikin neljä kappaletta – aivan kuten tarvitsinkin! Selvästi meille tarkoitetut siis :). Tuolit on aivan yli-ihanat ja muodostavat täydellisen kaverin Maskun harmaalle kivipöydälle.

222-860x573

En nyt tiedä, onko tämä sisustushankinta, mutta on tämä kyllä sitäkin! Niinpä tähän listaukseen pääsi mukaan viimekesäinen projektimme, jota pääsimme toteuttamaan blogiyhteistyössä upean Lumonin kanssa. Ja tuo projektihan oli terassin lasitus:

cats18-860x573

Valoisan kesän jälkeen koitti pimeä syksy. Alkusyksystä teinkin erittäin mieluisan ja ajankohtaisen heräteostoksen, myöskin erittäin nopean sellaisen! Viime vuonna tuli muutenkin tehtyä hyviä kirppislöytöjä, joista tämä Design House Stockholmin Mini Block -valaisin mustalla johdolla on hyvä esimerkki. Tiesin heti samalla sekunnilla sille täydellisen paikankin: keittiön hyllyn ja siinä se onkin nököttänyt nyt puolisen vuotta aina Uutta tunnelmavaloa keittiöön -postauksestani lähtien.

block-860x645

Valaisinlinjalla jatkettiin ja lähdin kivaan yhteistyöhön Lamppukauppias.fi -verkkokaupan kanssa. Valitsin aulaamme todella kauniit seinävalaisimet, joita tulee edelleen ihasteltua tämän tästä. Näitä Nordluxin Vanila-seinävalaisimia valitsin kahdessä sävyssä: yhden mustan ja kaksi valkoista. Olen niiiin tyytyväinen valintaani! Lisäkuvia löytyy Uutta valoa aulaan -postauksestani.

086

Yksi sisustushankinta tämäkin, ehkä: keittiön välitila. Parin vuoden mietinnän jälkeen tilasimme välitilaan valkoisen lasin aiemman kirkkaan (mutta vihertävän) tilalle. Tästä pienestä muutoksesta kirjoittelin postauksen Keittiön uusi ilme.

114

Mini Block -valaisimen tapainen nopea heräteostos olivat tuolini, jotka esittelin postauksessani Yllättävä kirppislöytö. Toinen tuoleista on jo läpikäynyt täydellisen muodonmuutoksen, toinen vielä autotallissa odottelee.

Yksi huonekaluhankinta mahtui vielä loppuvuoteen ja tästä raapustelin Vuoden inspiroivin sisustusblogi -palkinto -postauksen. Hankin monen mutkan kautta kotiimme Artekin E60-jakkaran. Jakkara on muisto Vuoden inspiroivin sisustusblogi 2014 -kilpailun voitosta, sillä hankin sen palkinnoksi saamallani lahjakortilla. Kaunotar, joka pääsee monipuolisemmin käyttöön vasta sitten, kun poika on hieman isompi… Silloin sitä voi pitää sivu- ja kukkapöytänäkin!

artek

Näiden lisäksi tein viime syksynä yhden valaisinhankinnan, jota aivan postauksen alussa muistelin. Huomasin kuitenkin, ettei valaisin ole täällä blogissa vielä näkynytkään, joten pidänpäs tämän vielä salassa… Palataan asiaan, kun olen saanut kuvat otettua! :)

*Saatu osana blogiyhteistyötä.

Joulun lähestyminen tarkoittaa useassa kodissa varmasti myös jonkinlaisia joulusiivouksia. Näin myös meillä ja olemmekin päässeet jo jonkinmoiseen alkuun: katot, kattovalaisimet ja väliovet on pesty/pyyhitty. Sitten tuli muutaman päivän luova tauko ;), mutta viikonloppuna jatkuu ja toiveena on, että joulusiivoukset olisivat maanantaiaamuun mennessä tehty! Yleensä emme ole tehneet mitään valtavan perusteellisia joulusiivouksia, normisiivoukset ovat riittäneet (joista uunin- ja saunanpesu ovat tainneet olla tärkeimmät…), mutta nyt saimme jonkinmoisen inspiraation hoitaa siivoukset hieman pitemmällä kaavalla. Kun siivoukset on hoidettu alta pois, saakin alkaa keskittymään viimeisten lahjojen paketointiin sekä joulun ruokaostoksiin!

065

Siivoaminen tarkoittaa itselleni usein myös sitä, että järjestelen tavaroita paremmin – käyn samalla läpi itselleni turhat tavarat ja mietin erilaisten tavaroiden säilytysratkaisuja uusiksi, jos tarpeen. Lähinnä se on sellaista, että jatkanko näiden säilyttämistä tässä huoneessa/tässä kaapissa jne. vai siirtyvätkö ne jonnekin muualle. Joihinkin kaappeihin olen kaivannut koreja, joissa säilyttää kaikenlaista. Katselin syksyllä Citymarketissa näitä Orthexin bambukantisia säilytyskoreja jo sillä silmällä, mutta asia jäi mietintäasteelle, sillä ajattelin, että aluksi täytyy päättää korien oikeat koot. Tuona tuumausaikana sainkin sitten oikein osuvan yhteydenoton Orthexilta ja juurikin näitä samaisia SmartStore Basket -koreja koskien! Lähdin oitis mukaan tähän yhteistyöhön ja nyt olenkin sitten täytellyt ja järjestellyt näitä koreja kotonamme.

Koreja on kolmea kokoa; kokovaihtelua on laatikon syvyydessä eli kaikki ovat halkaisijaltaan samankokoisia. Näin niitä on helppo pinota päällekkäinkin. Minua miellyttää eniten tuo valkoisen ja lämpimän puunsävyn yhdistelmä. Valitsinkin suurimman osan koreista valkoisina, mutta pojan huoneeseen päätyi jokunen harmaakin. Samalla kävin läpi pojan lelut ja karsin liian vauvamaiset koriin ja kaappiin. Tuolla kaapissa ne ei välttämättä tarvitse kansia, vaan toimivat hyvin ilmankin!

orthex

Työhuoneestakin näitä koreja löytyy: sain mm. kaikki askarteluni näihin säilöön! Tämän loppuvuoden askarteluintoni vuoksi aiemmat askarteluboxini eivät riitä enää mihinkään… Mielestäni laatikot näyttävät niin kivoilta, ettei niitä tarvitse välttämättä kaappeihinkaan piilottaa. Meidän kodin työhuoneeksi nimitetty huone onkin oikeastaan mun työ- ja projektihuone, sillä siellä on aina jotain keskeneräistä ja usein kaaoskin sen mukainen! (Senpä vuoksi kamera ei tuossa huoneessa juurikaan vieraile :D.) Nyt jouluksi olen kuitenkin päättänyt selättää tuon sekamelskan ja hyvältä näyttää jo nyt!

Kokeilin näitä koreja myös eteiseen keinonahkaisten laatikoiden tilalle, mutta parin viikon testin myötä tulin siihen tulokseen, että tässä tilassa nämä eivät meillä toimi. Niinpä keinonahkaiset laatikot päätyivät takaisin alkuperäiselle paikalleen ja näille koreille löytyi käyttöä vaatehuoneesta.

eteinen

Mutta nyt hiippailen autotalliin, sillä mun projektit ovat (miehen iloksi :D) alkaneet levittäytymään sinnekin… Siellä on yksi juttu kuivumassa, toivottavasti siitä tuli hyvä! Palataanpas tähän tarkemmin viikonlopun aikana… Tunnelmallista viikonloppua täältä räntäsateen keskeltä! Muistetaanhan rentoutuakin, vaikka päivät ennen jouluaattoa vähiin käyvätkin… :)

Omasta kodista löytyy useita silmää miellyttäviä yksityiskohtia. Useita lempijuttuja ja lempinäkymiä. Tähän valitsin kuitenkin sen, mikä tuli ensimmäisenä mieleeni, sillä tätä näkymää olen usein viime aikoina sohvalla istuskellessani katsellut.

003

Idea tähän postaukseen lähti haasteesta, jonka sain upean Talosanomat-blogin Jenniltä – kiitos! Minäpäs laitan tämän haasteen eteenpäin Suville, Jutalle ja Jennille! Olisi mukava kuulla teidän valintanne kotinne lempinurkista!

Iltaisin sohvalla istuskellessa tulee katseltua moneen eri suuntaan, myös tuonne aulan puolelle, nyt kun siellä on nuo ihanat uudet seinävalaisimet, jotka esittelin taannoin Uutta valoa aulaan -postauksessani. Yleisnäkymä sohvalta aulaan on kauniin, mutta tunnelmallisen valkoinen ja polttopuupino sopii kokonaisuuteen paremmin kuin hyvin.

018

015

Syyskuu vetelee viimeisiään ja mieleen alkaa hiipimään ajatuksia tunnelmavaloista… Pitäisiköhän viritellä ainakin pallovalot johonkin valaisemaan..? Milloin ja mihin teillä syttyy ensimmäiset tunnelmavalot? 

033

Takkalasien pitäisi olla kohta noudettavissa; sitten kyllä korkataan takka heti ensimmäisenä! Elättelen toiveita, että jo ensi viikonloppuna tuo olisi mahdollista… Takkatulen ritinä, se on vain jotain niin ihanaa, ettei sitä osaa kunnolla edes kuvailla!

käytävä

Teen tässä samalla kauppalistaa… Suuntaamme heti pojan herättyä ostoksille. Ajattelin tehdä tänään nakkikeittoa ja sehän vaatii kaveriksi jotain omatekoista leipää, joten pientä reseptin googlettelua tähän väliin! Ajattelin ostaa myöskin erään suolaisen piirakan ainekset ja tehdä sitä myöhemmin tällä viikolla. Mukavaa viikkoa teillekin!