Tämän postauksen piti tulla ulos aatonaattona, mutta onhan tämä tammikuun alku ihan yhtä hyvä vai mitä :D. Haluan joka joululta tallentaa tännekin muutaman kuvamuiston, jotta niitä voi sitten seuraavana jouluna palata kurkistelemaan. Näinä vauva-/taaperoaikoina en ehkä muuten muistaisi juuri mitään menneistä…

Tämä mennyt joulu 2019 oli kymmenes joulumme tässä kodissamme! Ensimmäistä tämän kodin joulua vietimme jouluna 2010 – valtavan äkkiä on aika kulunut, huh huh! Myöskin tämän joulukuusemme koristelimme nyt kymmenettä kertaa. Tämän kanssa on viime vuosina muodostunut traditio: mies kasaa kuusen esikoisen kanssa, kun minä kaivan koristeita esille. Yhdessä sitten pöyhimme oksat ja kun ne on valmiit, kiepautamme miehen kanssa kuuseen valosarjan. Tällä kertaa kuusessa oli myös ensimmäistä kertaa tuollaista hopeista helmipallonauhaa (vai mikä onkaan nimeltään…). Näiden jälkeen alan aina koristelemaan kuusta esikoisen kanssa. Tämä joulu oli ensimmäinen joulu, kun molemmat poikani olivat mukana koristelemassa ♥. Toki taaperon koristeleminen oli lähinnä meidän ripustamien koristeiden pois repimistä ja esikoinen oli menettää malttinsa lukuisia kertoja, mutta tätähän tämä nyt on :D.

Vinkki taaperoperheeseen: joulukuusi kannattaa ottaa esille hyvissä ajoin ennen joulua! Näin kuusi koristeineen ei enää joulunpyhinä juuri kiinnosta ja saa olla ihan rauhassa taaperon temmellykseltä. Meillä kuusi otettiin esille itsenäisyyspäivänä, kuten joskus aiempinakin vuosina. Se on mukava ajankohta ja illalla on kiva katsella Linnan juhlia kuusen tunnelmassa.

Lähes kaikki joulukuusemme koristeet ovat olleet kuusessamme kaikki nämä 10 joulua. Muistan miten raksavuotena kiersin äitini kanssa joulunjälkeisiä alennusmyyntejä ja ostelin omaa silmääni miellyttäviä joulukoristeita -70 % alennuksin. Tietäen, että seuraavana jouluna meillä olisi iso joulukuusi uudessa kodissamme ♥.

Vuosien mittaan kuusi on aina silloin tällöin saanut hieman täydennystä, kuten tänä vuonna poikiemme isovanhemmiltaan lahjaksi saamat enkelit:

Kalevala Korun joulukoristeet olen ostanut poikiemme syntymävuosien jouluina, tässä kuopuksen vuodelta 2018:

Mummuni muuton yhteydessä (pari vuotta sitten) sain hänen vanhoja koristeitaan, kuten nuo olkipallerot:

Silloin tällöin haaveilen aidosta joulukuusesta ja joku joulu sen kyllä toteutammekin! Sellainen oikein pullea joulukuusi jossain ihanassa korissa! ♥ Nyt kissojen ja pienten lasten kanssa tämä on kuitenkin tuntunut mukavan vaivattomalta ratkaisulta. Kuusessamme on aina ollut LED-valosarja, mutta viime vuosina olen kiinnostunut sellaisesta perinteisestä valosarjasta, jossa on kynttiläntapaiset lamput. Googlettelinkin niitä hetki sitten ja löysin pari kivannäköistä versiota. Pitäisiköhän jo ostaa ensi jouluksi! Niissä näyttää yleensä olevan 16 lamppua, onkohan määrä riittävä, tuntuu niin vähältä..? Toisaalta, jos ostan kaksi pakkausta, on kuusi täynnä lamppujen johtoa :D.

Näihin mietteisiin jään tänne lauantaipäivää viettämään. Tänään meillä on ohjelmassa mm. ravintolaherkkuja ja pienen veljentyttöni ihastelua ♥. Hän on alle kahden viikon ikäinen ja niin pieni ja söpöinen! Kivaa päivää teillekin!

Olen monena iltana ollut aikeissa istahtaa koneelle tätä postausta tekemään, mutta aina sohva ja jokin tv-ohjelma on houkuttanut enemmän… Olen tässä joululomalla katsellut urakalla Solsidanin uusinta kautta, Emmerdalea ja C.S.I. Miamia. Minä, joka en ikinä katso telkkaria, olen ominut kaukosäätimen ensimmäisenä lasten käytyä yöunille, heh! Onpa ollut mukavaa lomailla tällä tavoin ja uppoutua jonkin hyvän sarjan maailmaan. Toivottavasti teilläkin oli tai on ollut mukava ja rentouttava joululoma!

Näitä kuvia otin jouluaattona, kun odotimme ensimmäisiä vieraita saapuviksi. Lunta oli jouluaattona jonkin verran, mutta oikein reippaasti lunta satoi vasta joulupäivänä sekä joulupäivän ja tapaninpäivän välisenä yönä.

Katoin siinä samalla pöytää ja fiilistelin jouluaaton tunnelmaa. Jouluaattoaamun saunassa olimme jo käyneet.

Kattausta ei tullut sen kummemmin etukäteen suunniteltua. Olin kyllä ajatellut kattaa pöytään valkoisen pellavaliinani mustien tablettien alle, mutta silityslaiskuus vei voiton ja pöydällä olivat pelkästään mustat Hemtexin pöytätabletit. Joku blogini lukija kauhisteli joskus mustaa väriä joulupöydässä, mutta mielestäni musta on juhlava väri. Tableteissa kulkee muutamia hopealankoja, joten sopivat senkin puolesta kivasti jouluun. Valkoiset astiat kaipaavat myöskin seurakseen jotain tummempaa, jotta erottuvat paremmin.

Yleensä olen laittanut joulupöytään vain lämpökynttilöitä palamaan, mutta nyt päätin valita pitkät kruunukynttilät – ne tuovat hieman juhlavampaa fiilistä kattaukseen! Kaksi kolmen valkoisen kynttilän rykelmää löytyi pöydästä ja tänä kirppisintoiluvuotenani myös kaikki nämä kynttilänjalat ovat kirppishankintoja :D.

Jouluaaton sinisen hetken saapuessa kävimme seitsemän hengen voimin joulupöytään jouluruokaa nautiskelemaan.

Tänä joulunahan kävi juuri kuten vähän etukäteen jännitinkin: joulupukkimme oli synnärillä jouluaaton! Onneksi olimme tehneet varasuunnitelman hyvissä ajoin, joten emme jääneet ilman joulupukkia tänäkään jouluna. Veljeni sai puolisonsa kanssa pienen, suloisen tytön vain kaksi päivää ennen jouluaattoa ♥. Joulunvietostamme siis puuttui tänä vuonna kaksi henkilöä ja sen kyllä tunsi, mutta syy oli ehkä paras mahdollinen ja tulevina jouluina vietämme tätä ihanaa juhlaa myös tuon pienen tyttösen kera! ♥

Tämä joulu oli ensimmäinen joulu, kun meiltä ei lähetetty perinteisiä joulukortteja yhteenkään osoitteeseen. En muista, onko vastaavia jouluja ollut edes, ei ainakaan reiluun vuosikymmeneen eli ehkä joskus silloin, kun olin reilu 20-vuotias ja opiskelin toisaalla…

Olen parin viime vuoden ajan miettinyt joulukorttiperinteestä luopumista. Olen huomannut, että moni muukin on tässä vuosien saatossa jättänyt joulukortit lähettämättä. Moni tuntuu ymmärrettävästi kritisoivan postimerkkien jatkuvaa hinnannousua.
En tiedä, luovuinko perinteesta nyt kokonaan tai lopullisesti, todennäköisesti en, mutta ainakin tämän joulun osalta. Tähän alkusysäyksen antoi Postin lakko. Lakon ja kiireiden vuoksi joulukorttiaskartelut jäivät välistä. Jos ei ole kunnon rakoa askarrella (ja siinä samalla fiilistellä joulua) joulukortteja, en askartele niitä lainkaan. Niitä ei ole mukava kiireessä tehdä! Postin osalta ajattelin, että tuen Postin toimintaa jo riittävästi yritykseni tiimoilta vuoden ympäri, joten se riittänee.

Halusimme muistaa hieman isommin paikallisia vähävaraisia lapsiperheitä, joten myös joulukorttirahat upposivat tähän. Ajattelin, että ne lapset ilahtuvat varmasti enemmän kuin ne, jotka meiltä joulukortin saisivat – etenkin kun tuolle kortille on muitakin vaihtoehtoja kuin se perinteinen kortti!

Lämmin kiitos teille ystävät ja sukulaiset, joilta joulukortin saimme! ♥
Meidän joulukorttimme tulee tässä:

Joulun aikaa rauhaisaa
&
vuotta hyvää alkavaa!