Sain tässä yhtenä päivänä kivan yhteydenoton Kokkola-lehden toimittajalta. Hän kysyi, suostuisinko sisustusaiheiseen haastatteluun heidän Kotona-juttusarjaansa. Toki suostuin, tästä jää ihana muisto meille kaikille – lapsista puhumattakaan! Edellisen kerran kotimme on ollut esillä samaisessa lehdessä vuonna 2013 esikoista odottaessani ♥.
Haastattelu ilmestyy huomisessa Kokkola-lehdessä, mutta haastattelun nettiversio on jo luettavissa täällä. Näin korona-aikana haastattelu toteutettiin puhelimitse eikä kuvaajakaan vieraillut kotonamme, vaan jutussa käytettiin minun ottamiani kuvia. Niitä on haastattelussa enemmänkin kuin tässä postauksessani. Onpa mukavaa tämä nykyaika tässäkin suhteessa: myös kaukana asuvat ystäväni ja tuttavani pääsevät lukemaan jutun, koska se on vain yhden klikkauksen päässä!

Heippa pitkästä aikaa! Onpa ollut ikävä tänne! Ehti muodostua jo pieni kynnyskin tähän hommaan tässä reilun kuukauden aikana. Tämä blogitaukoni tuli ihan suunnittelematta ja pienen pakon sanelemana. Arki meni meidän perheessämme kertaheitolla maaliskuun 13. päivä uusiksi; tuolloin lapset jäivät kotihoitoon. Aina kun olisi ollut aikaa blogille, ei ole ollut energiaa. Kun taas olisi ollut energiaa, ei ole ollut aikaa. Näin ollen blogia ei ole tullut päivitettyä ja se on harmittanut minua todella paljon, sillä olin jo puolen vuoden ajan onnistunut saamaan blogin ujutettua arkeeni!
Mies käy edelleen normaalisti töissä, mutta minun roolini on muuttunut huomattavasti. Nyt päiväni muodostuvat kotiäitiyden ja yrittäjyyden sekamelskasta. Yritän olla läsnä lapsille niin paljon kuin mahdollista, mutta välillä minun on tehtävä myös töitä, sillä päiväuniaika ei ole riittävästi. Loput työt teen sitten iltaisin, kun mies on kotona, mutta suurin panostus ja paino on viikonlopuilla, jolloin mies on vapaalla. Hän saa silloin ottaa päävastuun kodista ja lapsista, jotta minä voin keskittyä työhöni ja tehdä kaikki kyseisen viikon rästityöt alta pois. Monessa perheessä on ollut pakko järjestää asiat tänä kevättalvena uusiksi. Etätyöt ovat astuneet kuvioihin varmasti hyvinkin pitkäksi aikaa ja uskon, että ne myös osittain tulevat jäämään pysyväksi työmuodoksi – ainakin joissain työyhteisöissä. Etätöiden myötä monelle on saattanut tulla tutuksi myös VPN-yhteys eli virtuaalinen erillisverkko, joka onkin alunperin kehitetty juuri etätyön tekemiseen. Siitä on toki hyötyä muillekin kuin etätyötä tekeville, sillä VPN-yhteys parantaa yksityisyyden suojaa salaamalla nettiin yhdistetyn laitteen verkkoyhteyden. VPN-yhteyden avulla surffailet netissä ikään kuin omassa kanavassasi, johon hakkerit tms. eivät pääse käsiksi! VPN soveltuu siis monenlaiseen eri käyttötarkoitukseen. Alkuun yritin ihan liikaa hoitaa asioita päivisin lastenhoidon lomassa. Silmäni avautuivat viime viikolla. Mies lähti yhtenä iltana harrastamaan, minä laitoin lapset nukkumaan kahdeksalta ja jatkoin töitä vielä tunnin iltayhdeksään saakka. Heräsin sohvalta hieman kymmenen jälkeen; olin nukahtanut istuma-asennossa ja se on minulle jotain aivan superharvinaista! Olo oli niin väsynyt, kun siitä nousin, etten muista vastaavaa edes vauvavuosien aikana kokeneeni. Kuin ylitseni olisi vyörynyt jokin maantiejyrän kaltainen. Tuo päivä oli ikään kuin sellainen herätyspiste; loputtomiin en jaksaisi 15-tuntisia päiviä tämän kaiken pyörittämistä ilman sen kummempia taukoja tai vapaapäiviä. Joten nyt välttelen tuollaisia hulluja päiviä ja yritän pyhittää ainakin illat klo 20 lähtien ihan vain rentoutumiseen. Se on niin tärkeää ja oikeastaan päivän ainoa ”nollaushetki”. Olemme myöskin saaneet järjestettyä niin, että mies tekee nelipäiväistä työviikkoa ja käyttää kertyneitä, palkallisia vapaapäiviään tällä tavoin pois. Näihin viikkoihin on mahtunut onnekkaasti myös arkipyhiä (kuten pääsiäisen aikaan), jolloin jotkin viikot ovat olleet niiden ansiosta 4-päiväisiä. Melkoista sumplimista tämä kyllä on ja varmasti ihan joka perheessä! Mutta katsokaahan miten upea pionikimppu:
Se oli ostaessani oikein tumman pinkki kuten tästä Instagram-kuvastani näkee, mutta muuttaa muotoaan ja sävyään joka päivä! Nämä kuvat otin päiväuniaikaan ja nyt iltaan mennessä kimppu on taas hieman erisävyinen. Nyt se on ihanan haalean persikkainen! Ehkä pakko käydä hakemassa ylihuomenna uusi, jos niitä sattuisi vielä olemaan… Enkä kyllä kerro missä näitä myydään, että ette ehdi ennen minua :D Nyt hipsin tästä tuon kimpun viereen sohvalle rentoutumaan! Jotain ihanaa aivot narikkaan -hömppää iltapalan kera, niin eiköhän sitä ole sitten taas valmis yhteen uuteen hässäkkäpäivään. Miten teillä tämä uudenlainen arki sujuu vai onko arkesi ylipäätään muuttunut? ♥

Vaaleanpunaisten tulppaanien ja valkoisten neilikoiden kimpustani on jäljellä enää neilikat. Nämä on kyllä ihanan kestäviä kukkia! Ensimmäistä kertaa taisin pitää pelkkiä neilikoita Aalto-maljakossa ja ihan kivasti sopivat kyllä nämäkin tähän aaltoilevaan maljakkoon.

Alkuvuoden valkoisen kaipuuni on vielä voimissaan ja olohuoneessakin on hyvin paljon valkoista tällä hetkellä. Väriläiskät ei ihan vielä suurissa määrin houkuttele, mutta varmastikin jo pian alan kaipaamaan sohvalle puuteriroosan sävyisiä tekstiileitä. Ne on mulle suuria väriläiskiä, heh!

Meillä on olohuoneessa eräs musta sivupöytä, jota olen pitänyt tähän asti lähinnä kukkatasona. Ostin sivupöydän vajaa kaksi vuotta sitten, mutta nyt on jo jonkin aikaa tuntunut siltä, että siinä on ihan liikaa mustaa väriä olohuoneeseemme. Ihastelen aina kaikissa sisustuskuvissa mustia pienhuonekaluja (myöskin vitriinejä), mutta sitten omassa kodissa käy näin, jos niitä rohkenen ostamaan :D. Mun on paras pitäytyä valkoisissa ja vaalean puun sävyisissä huonekaluissa!

Nyt mietin sen mustan sivupöydän kanssa, että löytäisikö se paikkansa jomman kumman pojan huoneesta vai mitä sen kanssa tekisin… Ei viitsi heti laittaa kiertoon, jos sille olisikin hetken päästä jossain toisessa huoneessa tarvetta. Esikoisen valtakunnassakin tulee lähikuukausina olemaan pienet muutokset paikoillaan, jotta eskarilaisen huone on syksyllä valmis! Koulupöytä sinne on jo ostettuna, mutta yksi hyllykkö saa ainakin lähteä kuopuksen huoneeseen. Voisin kirjoitella hänen huoneestaan ihan omassa postauksessaan joku kerta, jos se huone vain joskus olisi kuvauskunnossa… Sinne on ihanaan raitatapettiseinään lätkitty tarroja ja revitty pari niistä irti tapetteineen päivineen jne. Mutta hei voitteko kuvitella, että mun M lähtee syksyllä eskariin!!! Vastahan me täällä yhdessä hänen syntymäänsä odotettiin, muistattekos?! Miten vauvoja otetaan nykyään eskariin??

Tuon By Lassenin pikkupöydän ajattelin siirtää sen mustan tason tilalle ikään kuin sivupöydäksi ja tuon tilalle olen suunnitellut toteuttavani erään pitkäaikaisen haaveeni. Odottelen tuollaisten hieman arvokkaampien (yli 200 euroa) juttujen kohdalla usein jotain alekamppista, koska jostain syystä siitä vain tulee parempi mieli, kun saa hyödynnettyä johonkin hankintaansa jonkinmoisen kampanjan ja säästää useita kymppejä! Käytettynäkin voisin sen hyvin ostaa, kuten ostin aikoinaan tuon By Lassenin Twin-pöydänkin, mutta tätä on erittäin epätodennäköistä löytää käytettynä suht lyhyessä ajassa, joten se siitä.

Mikä sisustushaave Sinulla on päällimmäisenä mielessäsi tällä hetkellä?