Pirteää uutta viikkoa! Onko se aurinko, mikä tuolta pilven takaa pikkuriikkisen jo aamutuimaan näyttäytyy..? Sitä ei olekaan täällä hetkeen näkynyt!

Tänään muutama kuva viime päivien ulkoiluistamme sekä pojan uusista vaatteista, jotka sain blogiyhteistyökumppaniltani Jollyroomilta. Näitä olemmekin testailleet nyt oikein urakalla ja täytyy sanoa, että oikein hyvän valinnan tein! Kyseessä on Didriksons Boardman Sadeasu, Striped Breeze kauniissa sinisävyisissä raidoissa. Täydellinen varuste ulkoiluun hieman kosteammalla kelillä, sillä tämä on 100 % veden- ja tuulenpitävä. Etenkin jälkimmäistä pääsimme testaamaan mökillä, jossa rannikkosijainnin vuoksi usein tuulee, enemmän tai vähemmän. Osa postauksen kuvista (ne joissa pojalla on musta pipo) onkin otettu mökillä ollessamme. 

ulkona

Tätä oli saatavilla aina 80-senttisestä koosta alkaen, meille valitsin 90-senttisen, sillä tuo pienin olisi ollut heti pieni. Nämä on hieman reilua mitoitusta ja puku onkin vielä hieman reilu noin 90-senttiselle pojallemme. Toivoinkin, että se menisi vielä ensi syksynäkin, sillä nykyään tuntuu, että sinne joulukuulle asti sataa vettä tai räntää… Joten käyttöön pääsee ihan takuulla kesän jälkeenkin!

Didriksons Boardman Sadeasussa on neljäsuuntainen stretch-kangas, joka tekee vaatteesta mukavan ja joustavan. Lisäksi sadetakista löytyy irrotettava huppu, peitetty vetoketju leukasuojalla, jalkalenkit, jotka pitävät saappaat paikoillaan ja estävät veden pääsyn housujen ja saappaiden väliin. Myöskin heijastimia löytyy ja housuista lisäksi vahvistetut osat polvien kohdalta.

didriksons

Sadeasun lisäksi valitsin pojalle uudet kengät: Viking Ultra 2.0 -talvisaappaat. Kenkien pienin koko oli 23 ja tilasinkin sen. Nyt ovat vielä hieman reilut, mutta syksyllä ja ensi talvena varmastikin ihan soppelit! Kengät tuntuvat oikein jämäkiltä ja tukevilta; uskoisin, että ovat hyvät jalassa. Kengät kestävät -20 asteen pakkaskelejä ja sopivat sekä kylmään että kosteaan säähän. 

Jollyroomilla on nyt meneillään huikea Jollyjuhlat-kampanja, josta löytyy valtava määrä tuotteita alennetuin hinnoin – eivätkä alennusprosentit ihan pienimmästä päästä olekaan! Kyseisten tuotteiden joukosta löytyy niin näitä Viking Ultra 2.0 -saappaita kuin Didriksons Boardman Sadeasujakin. Kevään ja syksyn (vaate)hankintoja silmälläpitäen kannattaa käydä kurkkimassa ja löytyypä joukosta paljon muitakin tuotteita aina lastenhuoneen sisustuksesta leluihin saakka!

Mökillä tosiaan tuuli jonkin verran ja mies tekikin meille pienen lämmittelynuotion rantaan. Poika sai takin hupusta hieman lisätuulensuojaa. Ulkoilun jälkeen siirryimme sisätiloihin pienelle välipalalle ja koska ulkoilimme tuulisessa säässä noin tunnin verran, olin hieman skeptinen, onko poika pysynyt varmasti kauttaaltaan lämpimänä. Tunnustelin kaikki paikat aina niskasta selkään ja reisistä varpaisiin asti, mutta ihan lämpimänä oli iho pysynyt! Sadeasun sisävuori on pehmeää ja lämmintä polyesteriä – tulipa mieleen oma sadetakkini ala-asteelta, jossa ei ollut kuin se viileä pintamatsku :D eli tämän alle ei todellakaan tarvitse tunkea toista takkia lämpimänä pysyäkseen! Kymmenen pistettä myöskin housuille, jotka eivät jätä selkää paljaaksi, vaan polyesteriyläosa ulottuu hihattoman haalarin tavoin aina hartioiden yli asti. Tästä en hoksannutkaan ottaa kuvia, mutta niitä löytyy Jollyroomin sivuilta tämän kyseisen tuotteen kohdalta. Taisipa mies toivoa itselleenkin samanlaista, kun alaselkä paljaana nuotion ääressä kyykisteli… 

ulkoilu

Mutta nyt me alamme suunnittelemaan päivän ohjelmaa! Heräsin yllättävän pirteänä tähän päivään, vaikka yöunta on takana ainoastaan kuusi tuntia… Ihanan aurinkoista päivää kaikille!

Joulun lähestyminen tarkoittaa useassa kodissa varmasti myös jonkinlaisia joulusiivouksia. Näin myös meillä ja olemmekin päässeet jo jonkinmoiseen alkuun: katot, kattovalaisimet ja väliovet on pesty/pyyhitty. Sitten tuli muutaman päivän luova tauko ;), mutta viikonloppuna jatkuu ja toiveena on, että joulusiivoukset olisivat maanantaiaamuun mennessä tehty! Yleensä emme ole tehneet mitään valtavan perusteellisia joulusiivouksia, normisiivoukset ovat riittäneet (joista uunin- ja saunanpesu ovat tainneet olla tärkeimmät…), mutta nyt saimme jonkinmoisen inspiraation hoitaa siivoukset hieman pitemmällä kaavalla. Kun siivoukset on hoidettu alta pois, saakin alkaa keskittymään viimeisten lahjojen paketointiin sekä joulun ruokaostoksiin!

065

Siivoaminen tarkoittaa itselleni usein myös sitä, että järjestelen tavaroita paremmin – käyn samalla läpi itselleni turhat tavarat ja mietin erilaisten tavaroiden säilytysratkaisuja uusiksi, jos tarpeen. Lähinnä se on sellaista, että jatkanko näiden säilyttämistä tässä huoneessa/tässä kaapissa jne. vai siirtyvätkö ne jonnekin muualle. Joihinkin kaappeihin olen kaivannut koreja, joissa säilyttää kaikenlaista. Katselin syksyllä Citymarketissa näitä Orthexin bambukantisia säilytyskoreja jo sillä silmällä, mutta asia jäi mietintäasteelle, sillä ajattelin, että aluksi täytyy päättää korien oikeat koot. Tuona tuumausaikana sainkin sitten oikein osuvan yhteydenoton Orthexilta ja juurikin näitä samaisia SmartStore Basket -koreja koskien! Lähdin oitis mukaan tähän yhteistyöhön ja nyt olenkin sitten täytellyt ja järjestellyt näitä koreja kotonamme.

Koreja on kolmea kokoa; kokovaihtelua on laatikon syvyydessä eli kaikki ovat halkaisijaltaan samankokoisia. Näin niitä on helppo pinota päällekkäinkin. Minua miellyttää eniten tuo valkoisen ja lämpimän puunsävyn yhdistelmä. Valitsinkin suurimman osan koreista valkoisina, mutta pojan huoneeseen päätyi jokunen harmaakin. Samalla kävin läpi pojan lelut ja karsin liian vauvamaiset koriin ja kaappiin. Tuolla kaapissa ne ei välttämättä tarvitse kansia, vaan toimivat hyvin ilmankin!

orthex

Työhuoneestakin näitä koreja löytyy: sain mm. kaikki askarteluni näihin säilöön! Tämän loppuvuoden askarteluintoni vuoksi aiemmat askarteluboxini eivät riitä enää mihinkään… Mielestäni laatikot näyttävät niin kivoilta, ettei niitä tarvitse välttämättä kaappeihinkaan piilottaa. Meidän kodin työhuoneeksi nimitetty huone onkin oikeastaan mun työ- ja projektihuone, sillä siellä on aina jotain keskeneräistä ja usein kaaoskin sen mukainen! (Senpä vuoksi kamera ei tuossa huoneessa juurikaan vieraile :D.) Nyt jouluksi olen kuitenkin päättänyt selättää tuon sekamelskan ja hyvältä näyttää jo nyt!

Kokeilin näitä koreja myös eteiseen keinonahkaisten laatikoiden tilalle, mutta parin viikon testin myötä tulin siihen tulokseen, että tässä tilassa nämä eivät meillä toimi. Niinpä keinonahkaiset laatikot päätyivät takaisin alkuperäiselle paikalleen ja näille koreille löytyi käyttöä vaatehuoneesta.

eteinen

Mutta nyt hiippailen autotalliin, sillä mun projektit ovat (miehen iloksi :D) alkaneet levittäytymään sinnekin… Siellä on yksi juttu kuivumassa, toivottavasti siitä tuli hyvä! Palataanpas tähän tarkemmin viikonlopun aikana… Tunnelmallista viikonloppua täältä räntäsateen keskeltä! Muistetaanhan rentoutuakin, vaikka päivät ennen jouluaattoa vähiin käyvätkin… :)

Nyt se on täällä – Black Friday! Jatkoa Black Friday lähestyy -postaukselleni, jossa tästä jo kerroinkin. Eli kyseessä on tämän päivän voimassaoleva ostostapahtuma, jolloin eri verkkokaupat tarjoavat tuotteistaan oikeasti suuriakin alennuksia! Näistä alennuksista emme tiedä etukäteen, joten täytyy vain itse tehokkaasti tutkailla asiaa. CupoNation on kuitenkin helpottanut työtämme ja koonnut kaikki CupoNation-verkkokauppojen tarjoukset yhdelle sivulle, jonka löydät tästä linkistä. Että jos on ollut aikeissa hankkia jotain joko itselle tai läheiselle, nyt sen voi löytää tuota kautta mukavan aleprosentin kera! Tuntuu, että tämä päivä on tänä vuonna aiempaa enemmän esillä; ainakin oma sähköpostini, Instagram sekä Facebook-sivuni tuntuu täyttyvän erilaisista ilmoituksista.

black friday

Täällä joku odottelee päiväuniaikaa, jotta pääsee tsekkaamaan tarjoukset – aika lupaavalta on ainakin eilen saapuneiden tarjousten perusteella näyttänyt. Mukavia shoppailuhetkiä! Toivottavasti teemme hyviä löytöjä :)