Otin näitä kuvia aatonaattona aamupäivällä, kun ulkoilimme pojan kanssa. Räntää satoi ja se näkyy kuvissakin.

015

Tuosta ensimmäisestä kuvasta tuli heti mieleen se, miten kiva tuossa terassilla onkaan kesäiltaisin istuskella… Kun aurinko on laskemassa, mutta vielä ne viimeiset säteet osuvat terassin yhteen kulmaan. Kesäkin on ihana vuodenaika; onhan näissä jokaisessa puolensa (vaikka mikään ei sille viidennelle vuodenajalle eli joululle vertoja vedäkään :D).

Mulla on jo pitkään ollut ajatuksen asteella etsinnässä uusi katuharja/terassiharja. Jokin kivannäköinen ja kestävä, esim. kokomusta tai vastaava… Ei tarvitse olla se perinteinen malli. Oletteko mahtaneet törmätä sellaiseen?

piha

On muuten jännä juttu, että miten nuo olohuoneen ikkunatähdet näyttävät sisätiloissa huomattavasti suuremmilta kuin näin ulkoapäin katsoessa! Tähtien halkaisija on 110 cm ja ikkunapintaa näkyy luonnollisesti yhtä paljon sisällä kuin ulkonakin (kaksi metriä/seinä), mutta tähdet näyttävät silti ulkoa katsoessa paljon pienemmiltä. Olohuoneessa istuessa näyttää siltä kuin ikkunaa ei tähtien sivuilta juurikaan enää näkyisi!

010

Olen tässä mietiskellyt, että pitäisiköhän startata askartelut, vaikka joulu jo menikin. Sillä kyllähän sitä voi askarrella muitakin kuin joulujuttuja! Ehkä tuo osaltaan täyttäisi sitä joulun jälkeistä tyhjiötä, sillä askartelin vaikka ja mitä koko joulukuun ajan. Olen oikeastaan keksinytkin jo muutaman idean, joita haluaisin testata. Täytyy tehdä pientä listaa tarvikkeista ja alkaa sitten etsiskelemään niitä myyviä liikkeitä. Jotain pastellinsävyistä, kevättä kohti kun mennään! Niin ja jäi mulla pari jouluideaakin mieltä kaivertamaan, joten jos vain inspiraatiota riittää, voisin tekaista niitä valmiiksi ensi joulua varten!

019

Mutta nyt hörpiskelen cappuccinoni loppuun tässä tuoksukynttilän (PartyLiten valkolumimarja – nam!) tunnelmassa. Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa! ♥

016

Se, mistä eilen Winter wonderland -postauksessani haaveilin, kävi toteen. Saimme herätä aivan upean valkoiseen lumimaisemaan!

019

Joka puolella niin paljon valkoista, ihanaa valoa marraskuun pimeyteen! Ja nuo puut, eihän tuollaista upeutta voi ollakaan! ♥

Vaikka tällaisia maisemia on saanut ihailla jo yli 30 vuotta, ei niihin totu tai kyllästy ikinä. Näen ne jotenkin aina kuin uusin silmin, kuin ensimmäistä kertaa. Niin upea ja vihreä kesä kun meillä täällä Suomessa onkin, ei se vedä vertoja tälle. Tuollainen valkoinen metsä on jotenkin aivan epätodellinen, lumoava, kuin sadusta.

Olen usein jouluisin ihastellut kaikenlaisia kortteja ja kuvia, joissa pieni lapsi katsoo hämmästyneenä joulun ihmeitä. Tänä aamuna sain katsella tuota näkyä oman lapseni kasvoilta. Ihan itketti. Nyt tiedän sen olevan totta. Sen, että lapsen kautta asioista saa irti vielä enemmän. Kaikki tuplaantuvat. Mua niin liikuttaa tuo kuva, jossa pieni M katselee takapihan lumista metsikköä. Mitä liikkuukaan pienen mielessä. Hämmästelee ja kummastelee. Elekieli kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

ensilumi

Aamiaispöydästä piti osoitella ruokailutilankin ikkunoihin päin, että tuollakin näkyy lunta, ei pelkästään olohuoneessa! Ennen uimaan lähtöä kävimme hieman ulkoilemassa. Poika muksahti heti masulleen lumihankeen, kun pääsi ulos. Sen jälkeen hoki lähes taukoamatta äiti, äiti ja ojenteli kättään. Mies teki lumitöitä ja poika käveli vain auratuilla reiteillä. Osoitteli lumista maata ja puisteli tarmokkaasti päätään eli selvästi ikkunan läpi mukavampi juttu, ainakin toistaiseksi! ;)

021

Onko teilläkin satanut ensilumi?

Marraskuisen viikonlopun alkajaisiksi sopivat tällaiset kuvat!

cats5-860x645

022-860x573

cats23-860x645

Tällaisista lumimaisemista olen haaveillut jo kuukauden päivät. Tällä hetkellä täällä sataa kuin sataakin lunta (tai vielä se taitaa olla räntää); sitä on jo sen verran paljon, että maa on aika lailla valkoinen! Miten ihanaa onkaan huomenna herätä, jos takapihalla näyttää tuolta kuin näissä viime ja toissa vuonna ottamissani kuvissa. Huomiseksikin on luvattu lumisadetta, joten pitäisi valkoisista maisemista päästä ainakin muutamaksi päiväksi nauttimaan!

Poika oli aivan innoissaan taivaalta hiljalleen putoilevista hiutaleista. Hihkuin kotona, että siellä sataa lunta ja poika juoksi perässä ja hoki unta, unta! :D Kaupan pihalla seisahti katselemaan näkyä ja huudahti isoon ääneen oiiiiii! Kyllä tuosta mussukasta kuulkaas sellainen jouluihminen vielä kuoriutuu, että jää kohta äitikin toiseksi!

Viime vuoden joulupäivänä otin nämä kuvat vanhemmillani ollessamme. Aikamoisesti oli lunta viime jouluna! Aivan mahtavaa! :)

cats21-860x645

Ensimmäisen amarylliksen ostin viime viikonloppuna, mutta se on vielä nupullaan. Tänä viikonloppuna täytyy ehkä kaivaa nuo olohuoneen ikkunatähdet kaapista, vaikka ensilumen kunniaksi. On ne niin ihanat ja elämys pienelle pojallemme!

030-860x573

0922-860x573

Hörpin tässä samalla teetä ja parin metrin päässä loistaa takkatuli, ai ai. Mahtavaa viikonlopun aloitusta teillekin!