Lunta sataa hiljalleen…

 

Tänä aamuna se tapahtui! Saimme herätessämme nähdä kauniin valkoisen maan ja vielä nytkin lumihiutaleita sataa hiljalleen maahan… Montaa senttiä lunta ei ole, mutta sen verran kuitenkin, että maa ja puut ovat valkoisia. Niin kaunista! Kyllä me täällä Pohjolassa olemme onnekkaita; Suomen talvi on kaikista kaunein. Näihin toissatalvisiin kuviin on silti vielä hieman matkaa:

005

024

Puhumattakaan matkasta talvikiloihin…

014

Söin äsken aamiaissämpylääni ja hörpin maitoani hiljaisuuden vallitessa, olohuoneen sohvapöydän ääressä. (Muuten: aivan valtava rasvaton maito -himo jo ties monettako päivää! Mies kantaa maitopurkkeja kotiin selkä vääränä; iso lasillinen hujahtaa hetkessä…). Ihastelin samalla näkymää olohuoneen ikkunoista ja bongasin pienen oravan männyn oksilta. Hänellä oli jo harmaantuneet talvivaatteet päällään; iloisista askelista päättelin hänenkin nauttivan alkavasta talvesta. Hyppelehti puusta toiseen aivan kuin tietäen, että häntä seurataan. Ihana Kurre!
Kyllä se taitaa niin olla, että syyskuun ajan (ja vielä lokakuun alkupuolenkin) nautin syksystä: ruskasta, vesisateista ja kotiin käpertymisen tunnelmasta, mutta näihin aikoihin kaipaan jo valkoista ja valoisampaa maisemaa!

017

Arvatkaas mitä tein äsken? Napsautin Michael Bublén joululevyn soimaan! No myönnän, tuli se kerran kuunneltua läpi syyskuussakin, mutta nyt tunnelma on lumen ansiosta aivan erilainen! Kyllä nyt kelpaa sohvalla makoilla ja jalkaa parannella. Kohta voisi juoda kupposen teetä… Nyt todellakin alkaa pikkuhiljaa näyttää joululta! <3

 

Comments

  1. 17.10.2013 / 10:05

    Oi että! Täälläkin odotetaan kovasti ensilunta, toivottavasti ennusteet pitää paikkansa ja sade alkaa jo tänä iltana :) Michael Bublén joululevy on muuten yksi omista lemppareista, en vaan taida ihan vielä uskaltaa pistää pyörimään. Tai ehkä yksin sitten kotona ollessa :D

    • 17.10.2013 / 10:25

      Toivotaan näin! :)
      Minäkin säästän miestä ainakin kuukauden vielä ja kuuntelen yksin ollessani :D. Niin kivaa musaa, tulee hyvä mieli!

  2. 17.10.2013 / 10:17

    En ole vielä valmis talven tuloon! Paleltaa jo parin asteen pakkasella aamulenkillä :) Ensi viikolla saan minäkin lumesta nautiskella kun sukset suuntaa Söldeniin maailmancupin avaukseen. Perinteisesti samaan aikaan on muutaman vuoden jo meillä Turussa alkanut liukkaus ja lumentulo, eiköhän mekin saada lunta siis ensi viikolla!

    Rentouttavia sohvalla makoiluita, kyllä se jalka siitä kuntoon tulee :)

    • 17.10.2013 / 10:27

      Petteri, Petteri, sähän oot ku meidän matikaiset :).
      Mahtavaa reissua sulle! Ja kiitos, on muuten ollu aika pitkiä päiviä viime aikoina :P

  3. F
    17.10.2013 / 10:48

    Sun blogi taitaa olla mun lempparein.

  4. 17.10.2013 / 10:57

    Tänne etelään ei ole kai ihan heti lunta tulossa. Vesisateena taitaa huomenna tulla, vaikka joku väläytteli illalla rännän mahdollisuutta. Räntää ei kuitenkaan lasketa!

    • 17.10.2013 / 11:02

      Voih, mä en välittäis nähdä vesisadetta enää muutamaan kuukauteen… Räntää satoi täälläkin eilen, mutta tiedätkö, kuvittelin sen täältä sisältä käsin lumeksi :D. Täällä loppui nyt lumisade, saapa nähdä kauanko lumet pysyy, sais pian tulla lisää :).

  5. 17.10.2013 / 11:29

    Oiiiih, sataispa täälläkin jo! Aamulla pinkaisin heti ekana ikkunaan kattomaan joko olis lunta tullu :)

    • 17.10.2013 / 18:45

      Voi, toivottavasti saatte tekin pian lunta! :) Eihän tämäkään varmasti kauan pysy, mut on sillä hetkellisestikin mukavan piristävä vaikutus.

  6. ttiiina
    17.10.2013 / 13:34

    Oivoi, epäreilua! Tahdon saada kuvan (tuoreesta) lumesta, ei meillä täällä Lahessa mitään ole. :( Jos sieltä sohvalta saisit napsastua…:D Voisin sitte laittaa koneen kiinni telkkaan ja katsella isolta ruudulta lunta. Oon kytänny kelikameroita, että missä jo on lunta.

    Meillä on kuunneltu joululauluja jo muutama kuukausi. Onneksi mies on yhtä jouluihminen kuin minäkin, eikä joululauluihin ole ainakaan aikasempina jouluina kyllästytty vaikka kuuntelu on aloitettu ajoissa. Meijän perheetkin tietävät että jos tänne tulee kylään niin ei ole yhtään epätodennäköistä saada syyskuussa glögiä joululaulujen soidessa. No, kyllä me yritetään käyttäytyä normaalin ihmisten tavoin silloin kun vieraita tulee. :D Yritetään odotella marraskuulle.

    Mä olen niin onnellinen teidän vauvauutisista! Sun blogi on ollut ensimmäisten blogien joukossa jota oon alkanut lukemaan ja ehdottamasti paras! Olenkin salaa toivonut tälläistä uutista, sillä aihe on itselle niin ajankohtainen. :D Onnea odotukseen! Se on ihanaa aikaa, kaikista vaivoista huolimatta!

    T. Tiina ja O 8 kk

    • 17.10.2013 / 18:51

      Moi Tiina! Otin vinkistäsi vaarin ja napsaisin päivällä muutaman kuvan ikkunoiden läpi, saapas nähdä miltä näyttävät kun siirrän ne koneelle! Jos onnistuivat, niin tulet näkemään kuvia vielä tällä viikolla :).
      Kiva kuulla, että joku on vielä muakin aiemmin liikkeellä joulumielessä!
      Kiitos ihanan sydämellisistä onnitteluistasi ja sanoistasi! Onnea aina tarvitaan. Voi, menisipä kaikki hyvin niin vuoden päästä meilläkin olisi täällä tuollainen napero :).

  7. 17.10.2013 / 13:53

    Oi että, täällä Oulun seudulla ei vielä ole kuin hitunen lunta! Puut on ihan kaljuja vielä, vaikka maassa ohut kerros onkin. Saisi tulla lumi valaisemaan maisemaa, vaikka toisaalta vielä on ollut ihan kaunista syksyn ruskaa näkösällä. :)

  8. LOVE
    17.10.2013 / 15:24

    WOW!

  9. Riikka.S
    17.10.2013 / 19:52

    Oon seurannut sun blogia alusta saakka ja nyt pitkästä aikaa pakko kommentoida. Rakastan sun joulunodotus/lumipostauksia joka syksy! Niistä tulee niin hyvä mieli. :-) Terveisin ikuinen joulufani.

    • 18.10.2013 / 09:53

      Oi, suuri ja lämmin kiitos sulle Riikka! Aivan ihana kuulla, että jollekin tulee näistä jutuistani hyvä mieli :). Täällä myös ikuinen joulufani!

  10. Ellyn
    18.10.2013 / 03:58

    Tuli mieleen tuosta rasvaton maito-himosta: maman kertoi, että minua odottaessaan hänellä oli järjetön viili-himo melkein koko raskauden ajan. Olisiko ollut kyse meikäläisen luuston vahvistamisesta ja kasvuennakoimisesta. Minusta kasvoi naiseksi melkoinen kirahvi: 180cm.

  11. EmiliaMaria
    20.10.2013 / 11:26

    jos juot paljon maitoa, niin muista että kalsiumi hidastaa raudan imeytymistä. Eli jos (ja kun) alkaa hemoglobiini laskemaan niin sitten rautalisää kehiin, ettei tule väsyparkuus. Mukavaa odotusta sinulle ja miehellesi!

    • 20.10.2013 / 11:29

      Joo hyvä, tästä muistankin joskus lukeneeni. Maitohimo on jo mennyttä (toistaiseksi), ihan normiverran kuluu nykyään :D. Hemoglobiini mulla on vielä ainakin tosi hyvä, hienoa että sitä seurataan niin osataan reagoida! Kiitos EmiliaMaria! :)

  12. 23.10.2013 / 21:14

    Ihania tekstejä sinulla, niitä on niin kiva lukea! Tulee hyvä mieli :) en ole hetkeen lukenutkaan blogiasi, en ollut huomannut sinun muuttanern indiedaysiin :) joten vauvajuttu tuli uutena juttuna, onnea siitä! :) ihana lukea vauvajuttuja :)

    • 24.10.2013 / 08:44

      Voi olipa ihanasti sanottu, kiitos Cherry! Ja kiitos myös onnitteluista, kiva että löysit jälleen blogini pariin :)).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.