Kaupallinen yhteistyö: vertaalainaa.fi

Asuntolainan ottaminen vuonna 2009 jännitti, sillä meillä ei ollut aiemmista lainoista mitään kokemusta. Muutimme vuokralta suoraan rakentamaamme omakotitaloon ja rakennusvuotta edeltäneenä vuonna olin vasta valmistunut PIRAMK:sta. Mies oli työelämässä ja olin toki itsekin (aloitin työt opiskeluiden ollessa vielä kesken), mutta työllisyystilanne oli tuolloin hyvin epävarma maailmanlaajuisesta finanssikriisistä johtuen. Alunperin suunnittelimmekin rivitalo-osakkeen ostamista. Ajattelimme, että silloin lainaa ei tarvitsisi heti kerralla ottaa niin paljoa. Asuisimme rivitalossa, remppaisimme sen mieleiseksemme ja myisimme sen parin vuoden päästä eteenpäin – mielellään voitolla.

Kovin varteenotettavia rivitalo-osakkeita ei tuona kevättalvena löytynyt, vaikka ahkerasti näytöissä kävimmekin. Alkoi tontin metsästys. Ratkaisevin alkuajatus oli se, että päätimme asettaa lainan kuukausilyhennyserän sellaiseksi, että emme olisi pulassa, jos toinen jäisi yllättäen työttömäksi. Maksoimme tuolloin rivitalokaksiostamme vuokraa 590 euroa – ei mikään ihan hirveän pieni summa sekään (ja nyt kymmenessä vuodessa tuo vuokra on noussut jo sata euroa)! Ottaen huomioon, että sitä ei makseta itselle, vaan tuota rahaa ei enää takaisin saa. Täytyisihän tuollaisesta vuokrastakin selvitä, oli sitten töissä tai työttömänä, joten eiköhän se lainanlyhennyskin hoituisi.

Asetimme lainanlyhennyserän hieman korkeammaksi kuin vuokramme oli ja sellaisena se on pysynyt nyt reilun 11 vuoden ajan. Mitään korkokattoa emme asuntolainallemme ottaneet, vaikka pankki sitä kovasti kauppasikin (heille hyvin tuottava tuote), vaan otimme riskin ja luotimme siihen, että korot pysyvät matalalla. Ja niin ovat pysyneetkin. Lainanlyhennyserän olemme pitäneet vakiona, mutta pari kertaa olemme keränneet säästöjämme kasaan ja lyhentäneet lainaa kerralla isomman erän.

Pidän tärkeänä sitä, että lainanlyhennyserä ei ole liian suuri, sillä laina-aika on helposti 15-20 vuotta ja elämästä pitää tuonakin aikana ehdottomasti voida nauttia! Kulut eivät saa vetää taloutta liian tiukille. Vanhempiemme sukupolvi on elänyt lainojen suhteen rankempaa aikaa korkojen ollessa hyvin korkealla, mutta meidän kohdallamme tilanne on eri ja voimme sen ansiosta toimia toisin.

Raha ei tuo onnea, mutta rahan puute aiheuttaa valtavasti stressiä. Ei ne suuret tulot. vaan pienet menot – tämän on varmasti jokainen kuullut ja itse allekirjoitan tuon täysin! Ja miten niitä menoja voi entisestään pienentää – yksi seikka on kilpailuttaa laina! Oli se sitten mikä tahansa laina, voi kilpailuttamalla saada kivan potin säästettyä esim. vuositasolla ja käyttää sitten ne säästetyt eurot vaikka siihen kuuluisaan ”pahan päivän varaan” tai johonkin mieluisaan säästökohteeseen. Asuntolainan perusteellinen kilpailuttaminen vaatii lähes aina asiointia pankissa, toisin kuin vakuudettomat kulutusluotot, jotka voi kilpailuttaa kätevästi kotoa käsin esimerkiksi kotimaisessa VertaaLainaa.fi -palvelussa.

En uskaltaisi elää sillä tavalla, että laittaisin kaikki säästöni lainanlyhennykseen. Kotoa opittua on se, että pahan päivän vara tulee olla! Jokaisen oma päätös on sitten se, kuinka suuri tuo pahan päivän vara on – mikä summa sitten kenellekin tuo mielenrauhaa! Se on tarkoitettu esimerkiksi sellaiseen, jos kotona yllättäen joku isompi asia menee rikki tai sattuu jokin isompi vahinko. Viime talvena meillä hajosi kuivausrumpu ja heti perään astianpesukone. Kuivausrumpu piti korvata uudella, mutta astianpesukoneeseen riitti korjaus. Useamman sadan euron yllättävä kuukausikustannus ei tuntunut arjessamme – kiitos pahan päivän varojen olemassaolon! Koska juhannuksena tuli täyteen 11 vuotta tässä kodissa asumisestamme, alkavat kodinkoneemme olla myös aika iäkkäitä. Nykyajan kodinkoneet eivät yleensä enää kestä vuosikymmeniä, joten tässä on hyvä varautua siihen, että niitä alkaa muitakin posahdella lähivuosina…

Huomaanko sitten jotain eroa siinä, maksanko kuukausittain vuokraa vai lyhennänkö asuntolainaa? Onko asuntovelallisena eläminen ollut erilaista kuin vuokralla eläminen? Mielestäni ei. Eroa ei juurikaan huomaa. Toki vuokralla asuminen on yleisesti ottaen ehkä huolettomampaa, mutta siitä puuttuu se motivaatiotekijä. Kun koko ajan näkee pankin omistaman osuuden talostamme pienenevän, kyllähän se motivoi lyhentämään lainaa entisestään!

Onko teillä kokemusta jonkin lainan kilpailuttamisesta?

Minä en olisi minä, jos en huomioisi tätä päivää!

Olettekos te huomanneet, mikä päivä tänään on? Tänäänhän on tasan 100 yötä jouluaattoon ♥. Ei sata yötä jouluun, sillä joulu on meillä viides vuodenaika, joka alkaa huomattavasti aiemmin kuin jouluaattona!

Sanoin esikoiselle, että kohta alkaa joulunaika. Hän on kyllä aika lailla yhtä jouluihminen kuin minäkin, ihanaa! Hän esittikin toiveikkaana otsikon kysymyksen. Sanoin, että ei vielä. Jouluaattoon on nyt sata yötä, mutta joulunaika alkaa meillä kyllä lokakuussa pikkuhiljaa ja pienin askelin. Aluksi erilaisin tunnelmavaloin ja valosarjoin. Joulumusiikkia kuuntelen tuolloin yksin ollessani, jotta mies vielä säästyy :D. Tässä on tarkat rituaalinsa, miten se homma etenee! Mutta tärkeintä on, että sen tekee fiilispohjalta eikä yhtään väkinäisesti. Siten, että siitä saa sen suurimman ilon ja hyvän, lämpöisen fiiliksen.

Tässä pieni kollaasi kotimme viime jouluun. Hieman sumussa meni joulu, sillä juuri ennen joulua meillä oli kahdet hautajaiset, kahden viikon välein. Elämä näytti samalla myös toista puoltaan, sillä kaksi päivää ennen jouluaattoa minusta tuli ensimmäistä kertaa täti. Pieni veljentyttöni syntyi.

Kuvista kaksi on otettu jouluaattona, joulupöydästämme, ihanan sinisen hetken aikaan.
Joulua en ole vielä sen kummemmin miettinyt, kunhan itsekseni fiilistellyt sitä, että koko tämä aika on nyt edessäpäin. Ja ehdinpä tuossa yhtenä päivänä mieheltä kysellä, olisikohan nyt se joulu, jolloin olohuoneessamme olisi aito, pullea joulukuusi… ♥

Tämän illan postausaiheena toivomanne makuuhuone! Ottakaas vaikka kuppi kuumaa (esimerkiksi iltateetä) siihen viereen – nyt tulee pitkä postaus, heh!

Taisinkin jossain aiemmassa postauksessani jo mainita, miten meillä on huonejärjestelyt muuttuneet täällä viimeisten kuukausien aikana. Viime vuonna oli sellainen muutaman kuukauden ajanjakso, jolloin en oikein tiennyt, mikä on meidän vanhempien makuuhuone ja kuka siellä milloinkin nukkuu ja millä kokoonpanolla… Kun lopetin kesällä kuopuksen yöimetykset, piti mies hänelle lempeän unikoulun. Pian huomasimme, että kuopuksemme kanssa ei voisi kukaan nukkua samassa huoneessa, sillä hän näkee niin paljon unia; huutaa ja puhuu unissaan; joten siellä olisi mahdoton nukkua. Niinpä oli tehtävä päätös siitä, että hän nukkuu yönsä yksin omassa huoneessaan. Ja koska hän on aina ollut tapojensa suhteen erittäin tarkka tapaus, ei ollut vielä ajankohtaista muuttaa hänen nukkumapaikkaansa. Etenkin, kun hän loppukesästä yöimetysten loputtua/unikoulun myötä alkoi nukkua yönsä! Niinpä hän jäi nukkumaan siihen huoneeseen, jossa on nukkunut syntymästään asti: meidän entiseen makuuhuoneeseemme. Meidän makuuhuoneeksemme muodostui sitten kotimme kolmesta makkarista keskimmäinen.

Tämä huone on kerran aiemminkin toiminut makuuhuoneenamme – vuonna 2012. Sitä muutosta kesti noin vuoden verran, kunnes sitten muutimme taas takaisin alkuperäiseen makuuhuoneeseemme. Esikoisen synnyttyä tästä huoneesta muodostui työhuoneeni ja työhuoneenani se toimikin sitten useamman vuoden. Raskausaikana suunnittelimme tekevämme siitä vauvan huoneen, mutta vauva päättikin toisin. Eivätkä vauvat edes mitään omaa huonetta tarvitse, mutta heidän tavaroilleen jokin säilytyspaikka on ihan tervetullutta!

Vauvavuoden ajan huone oli vain yksi ylimääräinen makuuhuone ja siellä nukkui aina joku; milloin mies, milloin minä, milloin mies ja esikoinen. Kaikki muut vuorollaan, mutta ei ikinä sinne alunperin suunniteltu asukas :D. Huoneen ovi oli myös vuoden verran lähes aina kiinni, koska huoneessa oli sellainen sekamelska (sohvia ja sänkyjä yms.), että silmiä särki katsoa. Voitte siis nyt kuvitella, kuinka haltioissani olen, kun tätä ovea voi pitää auki – aivan kuin meille olisi yhtäkkiä ilmestynyt yksi huone lisää! Ja uskomatonta, mikä vaikutus tällä asialla on sellaiseen yleiseen tyytyväisyyteen kotona!

Syksyn ajan jahkailimme, mihin meidän vanhempien makuuhuone lopulta päätyisikään… Koimme, että oli helpompaa muuttaa koko meidän makkari huonekaluineen tähän kuin muuttaa pieni yksivuotias sänkyineen nukkumaan öitään toiseen huoneeseen, heh-heh.

Tuosta yläpuolella olevasta kuvasta näkyy hyvin se, miksi tykkään tästä asuinalueestamme: jokaisesta ikkunasta avautuu kauniit, rauhalliset maisemat, mutta silti naapurit ovat ihan lähellä (ei kuitenkaan ihan käsivarren mitan päässä) joka puolella tonttia. Tuostakin kuvasta näkyisi yksi naapuritalo, jos olisin siirtänyt kuvakulmaa aavistuksen oikealle!

Tunnelmaa makuuhuoneeseen

Mitään uusia huonekaluja en halunnut tähän huoneeseen ostaa, sillä ei ole tietoa, kuinka pysyvä tämä huonejärjestyksen muutos nyt onkaan. Kestääkö tämä vuoden vai viisi vuotta; jää nähtäväksi ja hankintoja tehdään sitten ajan myötä, jos tarpeellista. Niinpä täällä on entisen työhuoneeni iso kaappi sekä yksi laatikosto ja lipasto. Mies piti huonona ideana siirtää laatikosto ikkunanurkkaukseen ”Sehän näkyy ikkunoista ulos!”, mutta mielestäni se on ehkä paras yksityiskohta koko huoneessa. Kiva tunnelmanluoja yhdessä pöytävalaisimen kanssa! Tätä ikkunanurkkausnäkymää tulee monesti vilkaistua keittiöstäkin kokkailujen lomasta. Ja nurkkauksessa palaa ehdottomasti iltaisin tuo himmeä valo! Jouluna nurkkauksessa oli joulutähti ja voi miten nautinkaan vain makoilla tuolla ja katsella ympärilleni ♥.

Tilasin huoneeseen pari vuotta sitten pimennysverhot; samalla kun esikoisenkin huoneeseen. Hänen huoneeseensa valitsin ne tummanharmaina, tänne puolestaan hiekan sävyssä. Ja kylläpäs olen ollut tyytyväinen, sillä rakastan tuota sävyä yli kaiken! Tuo sävy on hieman sellainen hiekan, mudan ja suklaan sekoitus – täydellinen juuri tähän meidän makkariin!

Verhot ovat eri paria tällä hetkellä, sillä makustelen mitä teen tuon sängyn takana olevan paneeliverhon suhteen – ideoita? Tilasin huoneeseen nuo valkoiset pellavaverhot, sillä sälekaihtimia ja pimennysverhoa on vaikea käyttää kankean paneeliverhon takaa. Nyt vasta toinen pellavaverho on paikoillaan, mutta toisen kohtalo täytyisi ratkaista, sillä se ei voi paneeliverhon tavoin olla sängyn takana. Ehkä kiepsautan sen helman vain solmulle… Vai olisiko teillä parempia ideoita?

Jokusen taulun tahdon seinälle; lipaston päälle kertyi muutama rauhallisen sävyinen taulu kuin itsestään olohuoneen taulurumbasta ja oikeastaan tykkään niistä kovasti tuossakin! Ehkä kuitenkin nostamme ne seinälle, jotta saan tuohon tyhjää pöytätilaa ja jonkin kivan asetelman. Niin ja tapettinahan täällä on vielä tuo sama ruusu… Sen tilalle olen miettinyt jotain vaalean beigen sävyistä maalia.

Yöpöytinä tai oikeastaan laskutasoina toimivat hyvin pari vanhaa kirppisjakkaraa:

Täällä viihtyvät kissatkin

17-vuotias kisulainen ei ole edelleenkään innostunut kamerasta ja sen kyllä huomaa. Mutta tämä uusi makuuhuone – tästä hänkin on innoissaan!

Olen suunnitellut sellaista arki-iltaa, että linnoittaudun makkariin heti sen jälkeen, kun lapset ovat käyneet yöunilleen, ja tuijotan nenä tabletin ruudussa kiinni Emmerdalea monta jaksoa putkella! On taas monta rästijaksoa – pitäisiköhän tuo toteuttaa tänään, kun lapsetkin jo nukkuvat…