Meillä elellään täällä tällaista ihan tavallista lapsiperheen arkea. Tavallista perusarkea, juuri sitä parasta, josta elämä suurimmaksi osaksi koostuu. Kun siitä yrittää tehdä mahdollisimman mukavan ja mutkattoman, ei pitäisi olla suuremmin mitään valittamista. Ehkä jos joskus tuntuukin tylsältä, tarkoittaa se samalla myös sitä, että kaikki on kuitenkin hyvin ♥.

Lapset kasvavat vauhdilla! Ainahan sitä kuulee näin sanottavan, mutta jotenkin omien lasten kohdalla siihen havahtuu astetta herkemmin ja ehkä epäuskoisemmin! Vaikka omien lasten kasvua ja kehitystä tulee seurattua päivittäin, koittaa välillä sellaisia kausia (muutaman kuukauden välein), kun jotenkin äimistelee asiaa itsekseen tai läheisten kanssa: siis miten tuo mun ensimmäinen vauva on jo kohta mun pituinen, kuka tämä on??! :D

Esikoinen M aloitti viime kuussa jo toisen luokan. Edelleen niin tuoreessa muistissa vuoden takaiset tunnelmat, kun oli eka luokka käsillä ja äitillä pala kurkussa. Ensimmäisenä päivänä koulun pihalla sain pinnistettyä, mutta kotona yksin pääsi pieni liikutusitku. Siitä se pitkä koulutaival alkoi ja napanuoraa täytyi venyttää entisestään. Täytyi taas luottaa uudella tavalla – luottaa oman lapsen lisäksi myös ikään kuin vieraisiin ihmisiin ja antaa lapsen kulkea liikenteessä heidän joukossaan. Sääntöjä ja ohjeita tankattu pienen koululaisen pää täyteen. Mutta kun se lapsen mieli on niin erilainen kuin meidän aikuisten. Siksi meidän täytyy kantaa se vastuu liikenteessä ja huolehtia myös niistä pienistä siellä, vaikka ne eivät omia olisikaan. Ne on kuitenkin aina jonkun omia ja aina jollekin niitä maailmaakin tärkeämpiä ♥. Ja muistaa nämä asiat vuoden ympäri, ei vain kouluvuoden startattua.

Vuosi sitten teimme alkuun niin, että minä vein autolla esikoisen kouluun samalla, kun kuopuksen päiväkotiin. Alkuun myös hain hänet koulusta autolla, kunnes aloimme tekemään niin, että hän käveli koulusta kotiin. Siitä sitten pikkuhiljaa käveli kouluun ja lopulta sai kulkea matkat pyörällä. Oli oppinut tässä naapurustossakin kulkemaan omatoimisesti jo parin vuoden ajan, joten ihan ensikertalaisena ei yksin tien päällä ollut. Näin se maailma opettaa ja koulii ja totuttaa meitä vanhempiakin uuteen; aina pieni askel kerrallaan.

Mieleen on jäänyt eräs kerta, kun olin lähdössä asioille ja ajattelin, että otan esikoisen kotimatkansa varrelta kyytiin. Jonkin matkaa edelläni ajoi auto, joka pysähtyi risteykseen ja päästi lapseni suojatien yli. Liikutuin siitä ihan valtavasti, kun näin sen tilanteeen, sillä aivan liian moni auto ajaa suojatien yli pysähtymättä, vaikka jalankulkija seisoisi suojatien alussa/tien reunassa. Pahalta tuo tuntuu erityisesti lasten kohdalla. Tuo auto kuitenkin pysähtyi ja jotenkin se näky liikutti kovasti ja on jäänyt mieleeni näin pitkäksi aikaa ♥.

Välillä tosiaan tuntuu uskomattomalta, että M on jo kahdeksanvuotias ja niin pitkä, että päänsä huitelee tuossa mun olkapään yläpuolella :D (missä välissä tuo pääsi tapahtumaan?). On luonteeltaan aika tyypillinen esikoinen (allekirjoittanut toisena esikoisena tunnistaa piirteet…): huolehtiva, vastuuntuntoinen, kuuliainen ja aivan ihana isoveli meidän kuopuksellemme.

Kuopus N täytti heinäkuussa neljä vuotta ja aloitti innokkaana jo kolmannen päiväkotivuotensa. Hän meni siis päiväkotiin, kun oli täyttänyt kaksi (Tigrun kuolinpäivänä, never forget). Hän viihtyy päiväkodissa todella hyvin (tästä isoin kiitos mukavalle henkilökunnalle) ja nauttii, kun on ikäistään leikkiseuraa – naapurustosta kun ei täysin samanikäisiä löydy. N on tosi puhelias, toimelias, sosiaalinen, rempseä, huumorintajuinen ja tarkka poika. Hyvin päättäväinen ja tietää mitä tahtoo. Kova kiire joka paikkaan ja uskon, että se juontaa juurensa siitä, kun on aina pitänyt kiirehtiä isoveljen perään! Hyvä pitämään puoliaan ja pitämään huolta siitä, että ei ikinä saa vähemmän tai mitään huonompaa kuin isoveljensä. Jos näin pääsee käymään, se kyllä näkyy ja kuuluu :D ♥.

Ei ole niin herkkä kuin isoveljensä, mutta sitten kun ne silmät ovat kyynelissä, niin niin ovat kyllä äitilläkin! Ne isot silmät punareunaisina kyyneleitä täynnä ja väpättävä leuka on vaan näky, joka viiltää sydämeeni aina ja hyvin syvältä. Ihailen kuopukseni kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä, jotka on varmasti perinyt isältään. Minulle (eikä valitettavasti kovin suurta annosta myöskään esikoiselle) niitä ei ole juurikaan suotu, mutta aika hyvin tässä on kyllä näinkin neljä vuosikymmentä porskutettu, heh!

Tämä onkin todella mukavaa seurattavaa: tutkia ja tutustua poikien persooniin koko ajan enemmän ja löytää niistä tuttuja, mutta myös niitä vähemmän tuttuja piirteitä ja ominaisuuksia. Ovat keskenään hyvin erilaisia luonteiltaan (välillä mietin, miten voi olla mahdollistakaan) eikä ulkonäöissäkään ole muuta yhteistä kuin identtiset nenät :D. On ulkonäköpiirteitä ja luonteenpiirteitä sekä isältä että äidiltä ja niistä on muodostunut juuri heille sopiva kokonaisuus tehden heistä juuri sen, joita he ovat. Ihania ja ainutlaatuisia ♥.

Sata (no okei tuhat) kertaa se on ollut mielessä. Haluaisin päivittää blogia, rikkoa kuukausien hilljaiselon… Ei ole löytynyt sopivaa rakoa ja silloin, kun on löytynyt, en ole keksinyt, mitä kirjoittaisin. Joten nyt on vain pakko tehdä tällainen ”hiljaisuudenrikkomispostaus”, jotta ei olisi niin suuri kynnys palata…
Yhtenä työpäivänäni seurailin Google Analyticsin kautta blogini vierailijoita ja oli todella hauskaa ja hassuakin huomata, kuinka paljon täällä edelleen on koko ajan ihmisiä langoilla. Googlen kautta löytää lukemaan vaikka ja mitä! Itseänikin välillä mietityttää, että mitähän kaikkea tänne onkaan reilun vuosikymmenen aikana tullut jaettua, omia vanhoja postauksiani kun en ole oikein koskaan lukenut.

Niin pitkä tauko tässä ollut, pisin todellakin ikinä!, että en meinaa löytää täältä edes kohtaa, josta lisään kuvan postaukseen :D. Kääks! En ole itsekään lukenut blogeja kuukausiin ja nyt, kun kävin muutamassa kurkkaamassa, huomasin, ettei niitäkään oltu päivitetty useisiin kuukausiin. Helposti puoli vuottakin hiljaiseloa tai sitten postaus/kuukausi tahdilla kirjoitellaan. Siihen varmasti minäkin pystyisin, mutta mitähän mieltä lukijat ovat nykyään sellaisesta… Millähän tavalla nykyään blogeja luetaankaan, kuinka tiiviisti jne.?

Kaipaan jotenkin ihan hirveästi sitä blogimaailmaa, joka oli valloillaan esim. esikoiseni odotusaikana! Blogeja oli paljon, ne päivittyivät tiheästi (omanikin joka päivä) ja lukijat jättivät aktiivisesti kommentteja. Sitten tuli monia muitakin some-kanavia ja lukijat luonnollisesti jakaantuivat, samoin someen käytettävä aika. Sellaista matalan kynnyksen bloggaamista kaipaan, rentoa, kotikutoista meininkiä! Ehkä siinä ne pääpointit juurikin. Sisustuslehdet ovat asia erikseen eli kaipaan enemmän sitä, joka nimenomaan erottaa blogit sisustuslehdistä. Niitä perinteisiä blogipiirteitä. Jos saatte kiinni siitä, mitä tarkoitan? Enkä missään nimessä tarkoita tätä mitenkään kenenkään blogia mollaten tai väheksyen, en ollenkaan! Suomessahan on aivan huikeita blogeja nykyäänkin.

Mutta näistä lauantai-illan mietteistä lapsille iltapalaa valmistamaan ja sitten saunan lämpöön! Ajattelin seuraavaksi kirjoitella hieman meidän kuluneesta kesästä; missä ollaan käyty ja mitä ollaan tehty. Kivaa lauantai-iltaa!

Kaupallinen yhteistyö Bigbank & Indieplace

Nyt siellä taisi parikin lukijaa kurkistaa kalenteriin – onko nyt aprillipäivä? Ei, nyt ei ole aprillipäivä. Nyt eletään syksyä! Juhannuksena tuli kuluneeksi 11 vuotta siitä, kun tämä rakentamamme koti valmistui. Tuo 11 vuotta tuntuu aikana arvioituna ehkä 5-6 vuodelta – ei ikinä uskoisi, että siitä on yli vuosikymmen!
Aika ajoin kotia tulee silmäiltyä hieman kriittisemmin ja toki maku ja mieltymyksetkin muovautuvat jonkin verran erilaisiksi vuosikymmenessä. Peruspohjaan olen edelleen erittäin tyytyväinen eli siihen, että valitsimme kotiimme niin paljon valkoista pintaa. Mm. se yhdessä valoisuuden, isojen ikkunoiden ja korkean huonekorkeuden kanssa saavat mielestäni kotimme näyttämään edelleen ”tältä päivältä”.

Koti muuttuu elämäntilanteiden mukana

Tapettiseiniä kodissamme oli alunperin neljä, joista on jäljellä enää kaksi (isommassa vessassa ja esikoisen huoneessa). Maaliseinät ovat selvästi enemmän makuumme! Muutaman seinän maalausta isompaa remonttia ei olla vielä kodissamme tehty, vain pientä uudistusta perhekoon kasvaessa ja arjen tarpeiden sitä mukaa muuttuessa. Muistattekin varmasti, miten kuopuksen odotusaikana työhuoneeni muutti. Entinen työhuoneeni muutettiin vauvanhuoneeksi ja minulle tehtiin työhuone yhdelle aulan käytävälle eli käytävä umpeen! Nykyään tuo entinen työhuoneeni toimii meidän vanhempien makuuhuoneenamme ja meidän entinen makuuhuoneemme kuopuksen huoneena. Tilanteet ja tarpeet muuttuvat ja on ihanaa, että on koti, jota voi pienen tai isommankin pähkäilyn päätteeksi muuttaa ja muokata muuttuvien tilanteiden mukana!

Välillä puntaroimme uuden talon rakentamista, erityisesti se joskus aiemminkin mainitsemani neljännen makuuhuoneen tarve jyskyttää edelleen aika ajoin takaraivossa! Nimittäin tällä hetkellä työhuoneeseeni kuljetaan kuopuksen huoneen kautta ja tämä on kyllä toiminut näin oikein hyvin reilut kolme vuotta. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että jossain iässä asia alkaa häiritä lasta… Puhumattakaan siitä, että tila yksinkertaisesti loppuu jossain vaiheessa työhuoneestani kesken.

Mutta palataanpas vielä otsikon aiheeseen, sillä olemme välillä makustelleet ajatuksella laajentaa kotiamme olohuoneen päädystä! Saa heittää arvauksia, kumpi tämän loistoidean keksi! :D Näen siellä niin selvästi meidän vanhempien makuuhuoneen! Sinne kuljettaisiin lasiovesta, jossa olisi ohuet mustat karmit ja vaakalistat. Makkarin päädyssä, sängyn molemmin puolin, olisi kaksi lattiasta lähtevää, kapeaa ja korkeaa ikkunaa, joista avautuu kaunis takapihamme metsämaisema. Toinen noista ikkunoista olisi vastapäätä huoneen lasiovea, jolloin näkymää voisi ihastella myös olohuoneen sohvalta käsin:

Mustan vitriinin avulla voi jo hieman kuvitella, miltä makuuhuoneen mustakarminen lasiovi sen paikalla näyttäisi ;)

Kun jollekin tällaiselle isommalle remontille ilmenee tarvetta, täytyy rahoituksen olla kunnossa. Näin isoja summia harvemmin makaa tilillä ”tyhjänpanttina”, mikä olisi toki se helpoin tie, mutta onneksi on vaihtoehtoja. Lainaa kannattaa tietysti hakea vain vakaasti harkiten ja ainoastaan silloin, kun sille todella on tarvetta. Mikäli tarvetta ilmenee, on Bigbank harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Bigbank tarjoaa tällä hetkellä lainaa projekteihin kiinteällä 7,9 % korolla ilman avausmaksua. Lisäksi he tarjoavat ilmaisen 60 päivän tyytyväisyystakuun – lainan voi siis palauttaa veloituksetta, mikäli suunnitelmat sattuisivat syystä tai toisesta muuttumaan.

Koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi kulutusluottojen koron enimmäismäärä rajattiin tilapäisesti kymmeneen prosenttiin. Bigbank linjasi vastuullisen luotonmyönnön nimissä, ettei nosta väliaikaisen lain aikana myönnettyjen lainojen korkoja sopimuskaudella. Omaan tilanteeseen tarvittavaa lainasummaa ja -aikaa voi kokeilla Bigbankin nettisivujen lainalaskurilla ja sovittaa näin lainan takaisinmaksu omaan talouteen sopivaksi. Remontin rahoittaminen vakuudettomalla kulutusluotolla on hyvä vaihtoehto, jos haluaa hajauttaa remontin kustannukset pienempiin eriin.

Mutta nyt minua kiinnostaisi ihan valtavasti kuulla, miltä teistä kuulostaa idea kotimme laajennuksesta? Ja onko täällä kenties muita, jotka ovat laajentaneet kotiaan ja millä tavoin?