Blogiesittely

All you need is White -blogin tarina alkoi heinäkuussa 2010. Olimme tuolloin asuneet itse suunnittelemassamme ja rakentamassamme omakotitalossa kuukauden verran ja lähipiirille pitämäni raksablogi sai jäädä. Bloggaaminen oli kuitenkin jo rakennusvuoden aikana vienyt mennessään, joten sen jatkaminen tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta.

All you need is White -blogi sai alkunsa uuden kodin sisustamisesta. Sinä heinäkuisena päivänä uudessa kodissamme istuessani syntyi hetken mielijohteesta myös blogin nimi: kotimme oli kuin valkoinen paperi, jota vihdoin pääsimme täyttämään! Pikkuhiljaa blogin ikävuosien myötä kasvoi sen aihepiirikin ja nykyään blogissani käsitellään sisustamisen ohella monenlaisia lifestyleaiheita. Sanoisinkin, että aiheet vaihtelevat fiiliksen mukaan aina arjen pienistä hetkistä sisustamiseen sekä lapsiperheen elämästä pehmoisiin kissahetkiin. Mahtuupa joukkoon myös satunnaisia kokkailuhetkiäkin eikä matkailuakaan saa unohtaa; oli sitten kyseessä kotimaan- tai ulkomaanmatkat (aina kun vain lentopeloltani koneeseen uskaltaudun!).

Blogista on vuosien mittaan muodostunut minulle yhdistetty harrastus ja osa-aikatyö. Olen ehtinyt tutustumaan blogimaailmaan myös portaaleista käsin: reilun vuoden ajan bloggasin Bella-blogeissa ja reilun kolmen vuoden verran Indiedays-portaalissa. Marraskuussa 2016 koitti kuitenkin uudenlainen aikakausi, kun siirryin reilun neljän portaalivuoden jälkeen takaisin itsenäiseksi bloggaajaksi oman domainin alle.

blogi
koti

Kyseessä kun on lifestyleblogi, niin ketäs perheeseemme sitten kuuluu? Minä, helposti asioista innostuva tulisieluinen, tunteilla ajatteleva haaveilija, joka toimin yrittäjä-kotiäitinä sekä rauhallinen, järjellä ajatteleva, hieman enemmän jalat maassa elelevä mieheni. Meidän lisäksemme perheeseemme kuuluu paljon iloa & touhuja päiviimme järjestävä tarkka, hellä & herkkä, nauravainen, keväällä 2014 syntynyt esikoispoikamme, jonka vahvuuksiin ei kuulu odottaminen. Esikoinen on saanut kaverikseen kesällä 2018 syntyneen iloisen pikkuveljen. Poikiemme vastapainoksi vähän rauhallisempaa menoa elämäämme tarjoaa suloisen pehmoinen kissaneitikaksikkomme.

Kirjoitan blogiini asioista, jotka tuovat minulle iloa ja hyvää mieltä. Kevyttä lukemista; arkipäivän inspiraatioita ja hyviä hetkiä. Rennolla otteella, mutta suurella sydämellä.

Lämpimästi tervetuloa blogini pariin!
s