Väsähtänyt

 

Joskus on hyviä päiviä ja joskus, onneksi kuitenkin erittäin harvoin, on huonoja päiviä. Eilen oli tuollainen tosi hyvä päivä, olin liikkeellä aika lailla koko päivän ja illalla katsoimme miehen kanssa omalta kotisohvalta käsin raskausaiheisen hömppäelokuvan Paksuna. Oikein sellaiseen vauhdikkaaseen päivään sopiva aivot narikkaan -leffa, jonka jälkeen uni tulikin aika pian. Eilisen vauhti on kuitenkin kostautunut tänään ja veto on ollut niin totaalisesti pois että. Monenlaista oli tehtävälistalla, mutta olen saanut tehtyä vain yhden asian. Piti myös siivoilla kotona, mutta en kerta kaikkiaan löydä siihen energiaa. Blogiinkin oli suunnitteilla ihan jotain muuta aihetta, mutta tässä väsähtäneessä mielentilassa ei vain huvita. Onko lupa sanoa, jos ei huvita? :)

004

Olen koko raskausajan nukkunut hyvin, ainoastaan alkuraskaudessa oli se jokin viikon-parin ihmeellinen vaihe, kun heräilin aamuöisin, torkuin aamuun ja näin jatkuvasti erilaisia vauvaunia. Nyt pari yötä on mennyt huonommilla unilla ja se kyllä tuntuu päivisin. Toivon, että saan sen hyvän unirytmin pian takaisin eikä loppuaika sujuisi ihan näin… Tosin yhtenä yöllisenä hereilläolohetkenä keksin lapsellemme nimen! Etunimi on ollut jo alusta asti melko varmasti päätettynä, mutta koska se on sen verran pitkä, oli sen jatkoksi hankala keksiä toista ja kolmatta nimeä. Niinpä ne yhtenä yönä vain putkahti mieleeni, mutta muistin ne vasta seuraavana iltana. Olin ihan varma, että mies ei suostu ainakaan siihen keskimmäiseen nimeen, mutta sainkin hämmästyä, sillä kommentti oli aika innostuneeseen tyyliin lausuttu no tähänastisista paras! Eli aika hyvä, kun ei niitä tähänastisia ollut edes ollut… Innostuin nimen sointuvuudesta niin, että keksin heti samalla kertaa kolmelle pojalle nimet :D. Kaikissa sama kiva sointuvuus joka tulee siitä, että nimiyhdistelmissä aina toiset ja kolmannet nimet alkavat samoilla alkukirjaimilla. Ja täytyyhän niitä nimiyhdistelmiä olla varalla, jos vauva näyttääkin enemmän nimiyhdistelmä B:ltä kuin A:lta! Miten teillä muilla sujuu raskaus? Joko bebelle on nimi mietittynä?

018

Mulla on työn alla se pitempi raskausaiheinen postaus, eiköhän se tässä lähipäivinä valmistu! Tänään paistoi pitkästä aikaa aurinko täälläkin, mutta se vain paljasti tähän asti ihanasti piilossa pysyneet pölypallerot ja likaiset ikkunat. Lisäksi se häikäisi mun päikkäreitä, höh. Nyt voisi kyllä olla paikallaan jokin kotisiivouspalvelu; kevään kunniaksi perusteellinen putsaus lattiasta kattoon ja nurkasta nurkkaan! Onko teillä kokemusta vastaavista – mitä suosittelisitte Kokkolan alueella?

Arvatkaas, helpotti jo kun sai purettua näitä ajatuksia! Nyt fiilis on jo tuon toisen vohvelin kaltainen! Tuskin mä mitään hyödyllistä tänään aikaan saan, mutta ei se ainakaan enää häiritse ja otan loppupäivän ihan rennosti laiskottelun kannalta ;). Mutta nyt jotain ruokaa; nälkäisenä kaikki näyttää huonommalta eikö totta!

 

Comments

  1. Äippä
    26.2.2014 / 16:52

    Moi! Ei aina tarvitse touhuta, pitäähän välillä antaa ajatuksillekin tilaa ja relata. Mulla on kyllä aina huono omatunto, jos mies touhuaa kovasti ja mä vaan olen, ärsyttävää – mutta minkäs teet :) Toinen ei välttämättä sitä edes niin ajattele. Me ollaan kovasti suunniteltu wc-remppaa vieläkin ja nyt alkaa olla kalusteet ja laatat (ainakin väri) päätetty. Jännä kun vaihtoehtoja katselee, niin olen ainakin oppinut huomaamaan, mistä en pidä. Lähes kaikki ovat aluksi sellaisia, sitten sieltä alkaa löytymäänkin jotain mieleistä ja viimein löytyykin se mieluisin ja sitten helpottaa todella, kun päätös on tehty. Tämä viikko lomaillaan ja välillä laiskotellaankin :)

    • 27.2.2014 / 12:55

      Ihan totta puhut! Joskus vaan, kun ei saa oikein mitään järkevää aikaiseksi, tulee huono omatunto – tylsää.
      Kiva että remppa edistyy! On kyllä välillä niin haasteellista, kun vaihtoehtoja on niin miljoona joka asiassa… Oikein mukavaa ja rentouttavaa lomaa! :)

  2. 26.2.2014 / 17:19

    I FEEL YOU! :)
    Ja tuo siivouspalvelu on pyörinyt täälläkin mielessä. Kun ei kerta kaikkiaan pysty itse siivoamaan perusteellisesti. Ja miehelle on muutenkin organisoitu hieman lisähommia jo valmiiksi.. ;)
    Nimihommat on aika hyvällä mallilla. Varmaan pitäisi vielä se kolmas nimi keksiä, molemmilla tytöillä kun on kolme etunimeä.

    p.s. täällä on ollut vuorostaan lemmikkihuolia, kun meidän koiruus meni yllättäen todella kipeäksi. ja ei nämä raskaushormonit hirveästi helpota sitä suhtautumista tällaisiin ongelmiin..

    • 27.2.2014 / 12:57

      Juu ei jaksa ja kun itse haluan vielä siivota niiiiin perusteellisesti, että siinä kyllä voimat loppuu totaalisesti. Päätimme jo joulusiivousta tehdessämme, että loppuraskaudessa ostamme tuon siivouspalvelun :).
      Voimia ja tsemppiä vielä tätäkin kautta koirahuoliin <3.

  3. elovena79
    26.2.2014 / 18:56

    Täällä mennään vähän yli puoliväliraskauden…nukkumisvaikeuksia täällä myös :/ no kait se tästä! Tsemppiä sinnekin! Olen myös miettinyt nimiä…toivon et saisin oivalluksen sun tavoin jokin yö :D

  4. Jenna
    26.2.2014 / 20:02

    Tiedän niin tuon tunteen – vauhti koko ajan päällä mutta sitten se kostautuu kunnon väsymyksenä. Eilen siivosin koko huushollin ja päätin vielä lähteä kävelylle, olin päässyt ehkä parisataa metriä kodista kun alkoi supistelemaan niin kauheasti että hyvä kun takaisin pääsin! Pitäisi vaan osata olla itselle armollisempi. Muuten kyllä itselläni on raskaus sujunut hyvin, tunnen olevani elämäni kunnossa :) ja vauvalle on nimi valmiina, sekä tytölle että pojalle kun se sukupuoli on edelleen arvoitus, no reilun kuukauden päästähän se selviää!

    • 27.2.2014 / 13:01

      Mulla noita supisteluita tulee uimahallissa aika tiuhaan tahtiin, täytyy aina sitten vähän huilailla :).
      Tosi kiva kuulla, että voit hyvin. Mä tunnen erittäin harvoin nykyään olevani elämäni kunnossa, ihan naurattaa ajatellakin :D. Palaanpas asiaan siinä raskauspostauksessani!

  5. niina
    26.2.2014 / 21:02

    Ihan ehdottomasti ja lämpimästi suosittelen Hemma-kotipalvelua!! :) Homma toimii ja Heidi 3 lapsen äitinä kyllä varmasti tietää mitä on olla raskaana! Ja jos en ihan väärin muista niin taisi olla jotain tarjouksiakin välillä!

  6. Heli
    26.2.2014 / 21:14

    Ihanaa kuulla, miten muutkin samassa tilanteessa olevat
    ovat väsyksissä, mutta silti ei osaa olla itselle armollisia. Itse kuulun ehdottomasti tähän ryhmään… joka päivä siivousta, ulkoilua, ruuanlaittoa, kaappien tehosiivousta, koko ajan sitä keksii itselle jotain ”pakollista” tehtävää! :) Ehkä tää suorittaminen jossain välissä raskautta loppuu. Toivottavasti! :)

    Täällä on myös nimet valmiina molemmille sukupuolille! :) Ja itse asiassa täälläkin tytön nimi tuli lauantai iltana yhtääkkiä mieleeni ja se on mielestäni kaunein ja paras nimi… toki miehen mielipidettä ei asiaan ole vielä kuultu… ;))

    • 27.2.2014 / 13:05

      Kiva kuulla muiden ajatuksia ja huomata, etten ole yksin! :)
      Nimivaihtoehtoja on hauska pohtia ja yllättävän kivat nimet keksin pojallekin, vaikka sitä etukäteen hieman epäilin, heh!

  7. 26.2.2014 / 22:29

    Oma keho on paras ja ainoa(!) mittari, joka kertoo mielen ja ruumiin tilan. Silloin kun väsyttää on levättävä ja jos jokin asia ei huvita, ei sen aika ole silloin. Hommat eivät täällä lopu tekemällä, joten yhtälailla voi tänään levätä ja huomenna jatkaa. Hyviä vointeja <3

    • 27.2.2014 / 13:07

      Niin mahtavasti sanottu ja niin totta! Kiitti tsemppiviestistä! :) <3
      Juuri noin teinkin eli eilen lepäilin ja laiskottelin ja tänään ryhdyin tuumasta toimeen :).

  8. 27.2.2014 / 08:18

    Itsellä ainakin joka raskauden (4 lasta)lopulla nukkuminen öisin vähentyi. En tiedä valmistiko luonto jotenkin yöheräilyjä varten, vai mistä johtui.

    • 27.2.2014 / 13:08

      Kyllä se luonto sen taitaa järjestää. Toivottavasti mulla ei nyt ihan vielä ala nuo yöheräilyt, odottelin niitä vasta viimeiselle kuukaudelle ;).

  9. 27.2.2014 / 11:10

    Nimivaihtoehtoja on vain muutama, loppupeleissä se on miehen päätös kunhan pääsemme tutustumaan pikkuiseen… vaikkakin mulla on toki VETO-oikeus :) Heikolla hetkelläni ennen sukupuolen varmistumista menin lupaamaan että jos saan päättää ja pitää kiinni pojan nimestä, mies saa päättää nimen tytölle! Siitä diilistä onkin sitten revitty huumoria viime kuukaudet :D

    • 27.2.2014 / 13:11

      Oi oi minkä lupauksen olet tehnyt :D. Varmasti löydätte kivan nimen!
      Itse olen odotellut miehen nimiehdotuksia koko raskauden ajan ja kun ei niitä alkanut kuulumaan, niin päätin sitten nimen itse eikä mies näyttänyt vastustelevankaan :D.

  10. Lennu
    27.2.2014 / 14:48

    Voi ei, toivottavasti saat taas pian nukuttua yösi hyvin. Yöunet kun vaikuttaa niin paljon kokonaisolotilaan. Mulla tulee huomenna 38 vkoa täyteen, ja tiedän olevani onnenpekka kun edelleen nukun yöni heräilemättä. (Luultavasti kostautuu vauva-aikana ja tulee joku koliikkitapaus ;))
    Nimikin oli poitsulle pitkään selvänä ennen kuin se loppumetreillä alkoi tuntua hassulta… Joten tyhjän päällä ollaan sen kanssa!
    Viikonloppuna luvassa sitten ikkunanpesua; olimme jo päättäneet ottaa palvelun siivousfirmalta, mutta sitten aloin miettimään, mihin kaikkeen muuhun voin sen rahan käyttää (esim. uudet vaatteet houkuttaa kummasti tän mammavaatekauden jälkeen..) joten ikkunat pestäänkin miehen kanssa, sehän voisikin sopivasti käynnistää synnytyksen… ;)

  11. 27.2.2014 / 19:31

    Meillä päätettiin kaksosten nimet ristiäispäivän aamuna. =D Useita vaihtoehtoja oli toki tarjolla jo odotusaikana, mutta lopulliset nimet löytyivät vasta vauvojen synnyttyä. 10 vuotta on kohta noita nimiä käytetty ja hyvin ovat sopineet.

  12. 27.2.2014 / 19:45

    Oi, tuolla tavalla saa ihan parhaita oivalluksia. Oli sitten jotakin hyötyä valvomisesta :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.