Tervetuloa Juhannus!

Nyt se voi alkaa, pitkän viikonlopun ja samalla juhannuksen vietto kotimaisemissa! Jääkaappi on täytetty monenlaisella herkulla, kukkia on siellä täällä ja syreenien lisäksi kotona tuoksuu mansikat. Kyllä! Mansikkalaatikko oli hetken keittiön tasolla ja tuoksu valtasi heti koko kodin. Mikäs siinä, kesähän on vähän niin kuin mansikat!
Mansikoiden lisäksi täällä tuoksuu myöskin raparperi; veljeni ja tyttöystävänsä toivat mummumme pihasta pussillisen! Kuorin, paloittelin ja pakastin jo suurimman osan; ne onkin hyvä säilöä viimeistään näihin aikoihin, sillä kesän loppua kohden raparperi muuttuu kitkeräksi ja puumaiseksi. Mitä te valmistatte raparperista (kiisselin ja piirakan lisäksi)?

maljakko

Pari syreeninoksaa vanhempieni pihasta. Olin tänään koko päivän pojan kanssa kaupungilla asioilla. Kotimatkalla nukahti autoon eikä herännyt edes siihen, kun nostin hänet autosta syliini ja kannoin sänkyynsä. Nukkui 2,5 tuntia, voitteko kuvitella! Tuollaisia parin tunnin päikkäreitä on nyt viime päivinä muutenkin nähty. Samoin kuin oikeaa jalkaa tarjottimella, aivan j-o-k-a-i-s-e-l-l-a aterialla. Tuossa se kuvan taustallakin komeilee…

cats

Mutta nyt telkkarin pariin! Tykkäämme miehen kanssa katsoa sarjaa Kaappaus keittiössä, tämäniltainen jakso odottaa boxilla, joten moi, kivat juhannukset ja huomiseen!

Comments

  1. Niina ja 4kisua
    18.6.2015 / 22:29

    Oikein ihanaa Juhannusta teille :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.