Vanhemman kisuneidin terveydestä

Vanhempi kissamme on jo 15,5-vuotias. Varasin hänelle juuri eläinlääkäriajan huomiselle, sillä löysin jokin aika sitten yhdestä hänen nisästään pienen patin. Kun tunnustelin pattia nyt hieman tarkemmin, osa siitä puhkesi päästäen kirkasta nestettä ulos. Olen todella huolissani ja pelkään nisäkasvainta… Nisätulehdus olisi parempi eikä niin vakava vaihtoehto.

Kissa on muuten todella virkeä ja hyväkuntoinen eikä hänen voinnissaan ole ollut mitään poikkeavaa. Ruoka maistuu erittäin hyvin eikä hänen ikäänsä uskoisi lainkaan! Tämän kuvan mies otti esikoisen raskausaikana; sylissäni oleva vanhempi kisuneiti oli tuolloin 11-vuotias.

Luin juuri, että yli 10-vuotiaiden kissojen nisiä tulisi tarkkailla ja tunnustella kuukauden välein. Se on kyllä meillä jäänyt tekemättä, en ollut tuohon tietoon aiemmin törmännytkään, mutta aika äkkiä tämän patin onneksi huomasimme. Sitä ainakin kuvittelisi, että jos kyseessä on kasvain, kissa jotenkin oirehtisi ja muuttuisi vai mitä?

Onko teillä kokemusta kissan nisäkasvaimista tai nisätulehduksista? Toivoisin niin saavani lukea positiivisia kokemuksia aiheesta ja ettei tämä välttämättä ole mitään hengenvaarallista. Tänä raskausaikana on ilman tätäkin jo ihan riittämiin huolenaiheita… Tigru on niin monin tavoin ainutlaatuinen kissa ettei sanat riitä sitä kuvaamaan! En millään ole vielä vuosikausiin valmis tuosta murusestani luopumaan ♥. Tämä kisunen on aina ollut se mun sydänkäpynen, kunnes poikamme syntymän jälkeen löysi sen ykkössylin miehen sylistä (vauva kun asui tissillä). Olin tuolloin niin onnellinen, että miehellä oli aina aikaa sylitellä kissojakin, joten eivät jääneet juurikaan mistään paitsi.

Tämä vanhempi kissaneiti onkin ominut miehen täysin itselleen: mieheltä pyytää ruokaa, rapsutuksia, syliä ja milloin mitäkin. Kun mies vei pojan eilen yöunille, olin kissojen kanssa olohuoneessa. Kun mies tuli olohuoneeseen, kissa ryntäsi heti hänen jalkojensa juureen iltaruokaa pyytämään, vaikka olisi voinut pyytää sen minultakin :D. Meidän kissat saavat kolme ateriaa päivässä (noin klo 9, 15 ja 21) ja tämä vanhempi kissa (tai hänen mahansa) on kuin kello! Jos kello on viisi yli yhdeksän, alkaa armoton ruokamaukuminen. Hassu! ♥ Yksi todiste siitä, miten hänestä on tullut miehen kissa, on se, kun mies tulee töistä kotiin: on kuin kissa vasta silloin heräisi päivään ja menee miehen luokse naukumaan! Toki onneksi minunkin sylini kelpaa edelleen! Uskon, että kisu on jo alkanut vaistoamaan raskauteni, sillä hän on alkanut tulemaan mahani päälle nukkumaan aivan kuin esikoisenkin raskausaikana.

Nyt täytyy viettää pieni lekotteluhetki kisu kainalossa ♥

12 Comments

  1. 6.3.2018 / 11:30

    Kääk, eipä kyllä ole täälläkään tullut noita tunnusteltua koskaan, mitenkään erityisesti, mutta niin kuin sanoit, ehkä mahdolliset patit huomaisi kuitenkin. Toivotaan että patti on vaan joku tukos.

    Minä niin tiedän tuon miten lemmikki on erityinen, se erityinen suhde. Joskus tuntuu että kun katsotaan kissan kanssa toisiamne, se sanoo kohta jotain ihmisen kielellä. Meillä myös tuo vanhempi kissa on jotenkin “enemmän ihminen”, ottaa enemmän kontaktia ihmiseen kun oli aluksi ainoa kissa. Tällä toisella on aina ollut lajitoveri, se on “enrmmän kissa”.

    Tsemii! Vatsan kanssa ja kissan.

    • 6.3.2018 / 11:35

      Toivotaan, että olisi vain joku sellainen… Luin netistä, että alle vuoden iässä leikatuilla kissoilla nisäkasvain on hyvin harvinainen. Luki oireistakin, että jos kissalla on kasvain, kissa on yleensä vetäytyvä, apaattinen, ruokahaluton ja täällä ei onneksi ole merkkiä moisesta!

      Nauratti niin tuo, että kohta kissa sanoo jotain ihmisen kielellä – tiedän tunteen! Meidän nuoremman kissan kanssa en koe sellaista koskaan, on niin erilainen tapaus, mutta tämän vanhemman kanssa kyllä ♥.

      Kiitos paljon Heidi ♥.

  2. Tuula
    6.3.2018 / 13:20

    Kissakasvattaja ystäväni kissalta leikattiin nisäkasvain loppuvuodesta. Kisu on 13 vuotias ja toipui leikkauksesta täysin.
    Tsemppiä teidän kisu-kullalle, uskotaan, että kaikki menee hienosti

  3. Hilla
    6.3.2018 / 15:19

    Kuulostaa enemmän paiseelta tai tulehdukselta, kuin kasvaimelta :) Vanhoilta kissoilta kannattaa joskus myös rtg kuvata hampaat. Esimerkiksi forl näkyy alkuvaiheessa vain kuvissa! Tsemppiä, toivottavasti patti ei olisi mitääm vakavaa!

  4. Nimetön
    6.3.2018 / 17:09

    Voi olla myös puhjennut kysta?

    • 6.3.2018 / 17:14

      Itse en tästä tiedä oikeastaan mitään. Oletin vain sijainnin perusteella, että liittyy nisään jotenkin…

  5. 7.3.2018 / 10:57

    Eläinlääkärin tutkimuksen perusteella kyseessä on nisäkasvain :(
    Vielä täytyy kuvata kissa ja tutkia, onko etäpesäkkeitä ja keskustella mahdollisesta leikkauksesta…

  6. Niina ja 5 kisua
    12.3.2018 / 19:27

    Voih, tiedän huolesi rakkaan kisusi puolesta <3 Se tunne kun toivoisi , että kissa puhuisi ja kertoisi mikä on hätänä. Onneksi hän on ollut pirteä ja ruoka kelpaa :)
    Itsellä aikoinaan kun Luka-kisu sairasteli , niin hän vetäytyi saunaan omaan rauhaansa ja siitä melkein tiesi , että taas mennään lääkäriin.
    Kissat ovat niin super hyviä piilottelemaan kipujaan , että saa olla aika salapoliisi ,että huomaa oireen kuin oireen.
    Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat kissasi ainutlaatuisuudella <3 Vaikka minulla on nyt 5 aivan ihanaa ja rakastettavaa kissaa , joiden takia teen mitä vain, niin kyllä Luka oli minun elämäni poika , jonka kanssa oli monesti sanaton yhteys, varsinkin ulkona lenkillä ollessamme <3 Koimme niiiiin paljon yhdessä ja hän oli minulle älyttömän tärkeä !Kyyneleet valuu nytkin kaipauksesta ja ikävästä…
    Itse olen sitä mieltä, että vain kissa ihminen ymmärtää sen miten kissa on tärkeä perheenjäsen <3
    Toivon teille koko sydämestäni kaikkea hyvää ja että rakkaasi saadaan hoidettua <3 Halaus.

    • 14.3.2018 / 09:15

      Just näin! Ja itku tuli täälläkin kun tätä viestiäsi luin :(
      Tiedän niin hyvin mitä tarkoitat tuolla sanattomalla yhteydellä ♥. Sellaisia kissoja ei aina vastaan tule!
      Kiitos paljon ihana Niina ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.