Tänään Kokkolan iltatorilla!

Hei ja mahtavaa keskiviikkoa blogimaailmaan! 

Tänään työpäiväni MioSa. designin parissa sisältää varastojen täydentämistä, sillä alan ihan näillä näppäimillä valmistamaan lisää tuotteita tämän illan tapahtumaa varten. Minulta kysyttiin ensimmäistä kertaa osallistumista Kokkolan iltatorille jo kaksi vuotta sitten, mutta nyt vasta päätin lähteä siellä piipahtamaan! Mukaani otan mm. kaulakoruja, äitiyskoruja, nappikorviksia, avaimenperiä, laukkukoruja, magneetteja, pyyhenipsuja ja avainkaulanauhoja. Osa tuotteista on sellaisia, joita ei ole verkkokaupassa (ainakaan vielä toistaiseksi). Niin ja viereisestä pöydästä löytyy niin ikään paikallista yrittäjyyttä Kaverini Designin muodossa!
Olen paikalla klo 15.30 lähtien näillä näkymin klo 19 saakka. Jos torilla tulee oikein kylmä, pakkaan tavarat autooni jo klo 18 :D eli kannattaa tulla hyvissä ajoin paikalle! Tämä Suomen kesä on niin ihanan vaihteleva, että sehän voi vaikka sataakin ja silloin pysyttelen kotona ♥.

Äitiyslomaani olen mietiskellyt paljon viime kuukausina; miten sen järjestän. Kokonaan en voi verkkokauppaa sulkea enkä sitä edes haluaisi, mutta jotain vauva- ja lapsiperhearkea helpottavia ratkaisuja on toki tehtävä. Tähän saakka olen postitellut tuotteita aika ahkeraan, joten siihen taitaa ainakin tulla muutos eli toimitusajat pitenevät hieman (esim. muutamilla päivillä, ei viikoilla sentään!). Tämän kesäkuun teen töitä vielä täydellä teholla (tai toki tässä on tahti jo hieman hidastunut…), joten jos haluat tilata jotain vielä suht nopealla aikataululla, suosittelen tekemään sen vielä tämän kuun puolella. Heinäkuun alussa alkaa äitiysvapaani ihan virallisestikin ja silloin on suunnitelmissa myös lomailla jonkin verran, mikä tietää toimituskatkosta joksikin tietyksi ajaksi. Tästä ilmoittelen tarkemmin vielä myöhemmin, kun ehdin itsekin sumplimaan kaikkia näitä uusia kuvioitani.

”Mul on vuodessa vaan yksi kesäloma…” Äitiyslomia vielä harvemmin! ♥

Toivottavasti nähdään tänään iltatorilla! :)

P.S. Löydät MioSa. designin myös Instagramista ja Facebookista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.