Nyt on tullut aika katkaista tämä blogihiljaisuus edes pienen postauksen ajaksi! Elämämme on tämän kuukauden aikana mullistunut täysin – vauvamme täytti eilen neljä viikkoa ♥. Pieni poikamme syntyi siis 27.7. suunnitellulla sektiolla. Alku on ollut täynnä erilaisia mutkia, mutta nyt kaikki on hyvin ja olemme saaneet aloittaa arkemme kotioloissa nelihenkisenä perheenä. Mies on tämän kuluneen viikon ollut kolmen viikon isyyslomansa jälkeen jo töissä eli ns. arkea on takana nyt viikon verran ja härdelliähän se on! Kyllä palkkatöissä käyminen on vuorokauden ympäri tapahtuvaan kodin- ja lastenhoitoon verrattuna täyttä lomaa ja tähän tulokseen on tullut myös siellä palkkatöissä käyvä mies :).

Ei sitä etukäteen arvaakaan, kuinka suuri muutos on siirtyä yksilapsisesta perheestä kaksilapsiseen – sen osasi vain aavistaa, mutta käytäntö ehkä yllätti hieman silti! Kuinka riittämättömäksi ajoittain olonsa tuntee, kuinka kaikki ylimääräinen jää ja vain pakolliset hommat hoituu. Kuinka esikoinen ottaa elämänmuutoksen vastaan… Nyt on jo tasoittumaan päin, mutta ensimmäiset kaksi viikkoa oli aivan täyttä kaaosta ja tunnemyrskyä! Toki täysin asiaankuuluva reaktio, mutta silti se(kin) yllätti.

Entäpä millaisen härdellin saa aikaan yksistään siitä, kun yrittää paahtaa neljävuotiaalle aamupalaleipiä itkevä vauva sylissä… Leipä paloi, palohälytin huusi (jolloin vauvan itku loppui kuin seinään) ja samaan aikaan esikoinen tappoi pyynnöstäni hämähäkkiä ennen kuin se ehtisi makkariin asti… En voinut oikeastaan tuossa vaiheessa kuin nauraa ja pelastus oli äitini, joka tuli noutamaan esikoista mummolapäivää viettämään mukanaan jauhelihakeittoa ja vispipuuroa (noista tuliaisista meinasi itku päästä pitkin päivää, kun oli valmista ruokaa saatavilla!). Omat aamupalani ovat tällä viikolla jääneet haaveeksi ja päiväni on alkanut lounaalla siinä puoliltapäivin. Tästä muistona kolmen päivän päänsärky. Että vielä on treenattavaa, mutta pikkuhiljaa päivä kerrallaan eikä näitä tiheän imun kausia varmaan joka päivälle riitä vai!?

Entäs se vauva sitten; se pieni kirppunen, joka sai koko elämän sekaisin? Hän on aivan ihana ja niin niin rakas! Syntymänsä jälkeen kuin kopio isoveljestään, mutta nyt kuukauden iässä alkaa saamaan jo ihan omiakin piirteitä. Tuoksuu niin maailman parhaalta eikä enää vain nuku, vaan tarkkailee innoissaan ympäristöään! Ja posket on pyöreät hänelläkin, jotta äiti saa niitä pusutella vuorokauden ympäri ♥.

Haaveissa on kirjoittaa hänenkin syntymästään tänne tarkka kertomus, ihan niin kuin tein esikoisestakin (sormia syyhyttäisi kirjoittamaan jo nyt), mutta en uskalla luvata mitään ajankohtaa tälle. Blogi jää nyt ihan täysin jalkoihin näinä päivinä, sillä tällä “äitiyslomalla” minulla on verkkokauppakin pyöritettävänä. Aloitin muuten työt tasan kaksi viikkoa synnytyksestä – aah tätä yrittäjän elämätä! Kunhan saan tilausjonot purettua niin sitten pääsemme normaaliin rytmiin ja toivon mukaan blogillekin löytyy sitten aina jostain aikaa.

Mutta se kaiken ydin: tuntuu välillä ihan epätodelliselta, että nyt mulla todellakin on kaksi tuollaista kultakimpaletta – maailmani keskipistettä! ♥