Kuten viime heinäkuisen vauvamme synnytyskertomuksessa kerroinkin, joutui poikamme teholle reiluksi vuorokaudeksi heti synnyttyään. Vaikka minulla oli suunniteltu sektio, oli vauvan asento sellainen, että hän syntyi jalat edellä ja ehti vetää lapsivettä keuhkoihinsa sillä sekunnilla, kun jalat ja peppu osuivat ilmaan. Tästä aiheutui hengitysvaikeuksia ja hän matkasi vauvateholle happitukeen ja tarkkailuun. Siellä hän tottui vuolaasti virtaavaan tuttipulloon ja tuttikin oli heti suuhun laitettu. Pienesti kauhistelin asiaa mielessäni, kun sen syntymäpäivän iltana huomasin. Väkisinkin aloin asiaa stressaamaan, sillä tiesin, että kun vauva ei ole vielä päässyt kunnon imuotetta rinnalla treenaamaan, vaikeutuu se valtavasti. Ja voi mitä ongelmia siitä meille tulikaan! Siitä seurasi kolmen viikon ympärivuorokautinen imetystaistelu, jossa itkin vuorotellen vauvan kanssa, useimmiten jopa yhtä aikaa. Koin valtavaa turhautumista, epätoivoa, epäonnistumisia yksi toisensa perään…

Lopulta saimme imetyspolin imetysohjaajan kotiimme kotikäynnille. Ihana Monica saapui eräänä perjantaina ja näki käytännössä, mitä ongelmamme piti sisällään. Vauva karjui tissillä selkä kaarella, aloitti useimmiten huudon jo silloin, kun hoksasi, mitä yritin. Ei raukka osannut napata tissistä kiinni, ei millään. Yritin vaikka ja mitä ja imetysohjaajakin sanoi, että yrityksen puutetta tämä ei todellakaan ollut. Yritin niin monia imetysasentoja kuin ikinä vain keksin, rintakumella ja ilman, ennen pullomaitoa tai pullomaidon jälkeen. Molemmissa tavoissa kun on puolensa… Välillä vauva onnistui saamaan imetysotteen ja olin onneni kukkuloilla! Nytkö tämä lähtee käyntiin! Kunnes parin tunnin päästä koin jälleen uuden pettymyksen ja epäonnistumisen tunne oli valtavan voimakas. Kerroin imetysohjaajalle, että vaikka yhteen päivään mahtuisi neljä onnistunutta imetyskertaa, mutta kun tulee se yksi epäonnistunut kerta, jyrää se ne onnistuneet kerrat heti alleen.

Pumppasin vauvalle kaikki maidot alusta lähtien – kynnys korvikkeeseen oli jostain syystä korkea. Koin, että onnistuin edes jossain, kun sain kuitenkin tarjota vauvalle omaa maitoani. Pumppasin päivisin ja pumppasin öisin. Mies oli kolme viikkoa vauvan syntymästä eteenpäin isyyslomalla, joten hän heräili kanssani öisin vauvaa syöttämään. Istuimme olohuoneen sohvalla vierekkäin. Hän syötti vauvalle pullosta aiemmalla herätyksellä pumppaamaani maitoa ja minä pumppasin maitoa seuraavaa kertaa varten. Kaapissa oli varmuuden vuoksi kaksi korvikepurkkia, sillä pelkäsin, että joskus maitoa ei tulisikaan riittävästi ja tärkeintä oli luonnollisesti se, että vauva saisi ravintoa! Se oli selvästi sellainen henkinen motivaattori ja tsemppari; riitti että tiesin korvikkeiden olevan kaapissa ja näin oma maito riitti.

Ilman mieheni 100 % tukea en olisi varmasti onnistunut imetyksessä. Voitte varmasti kuvitella, miten nuo ensimmäiset viikot elämämme oli täynnä pelkkää imetystä? Sehän on muutenkin, sillä oikeastaan ensimmäiset kaksi kuukautta on vauvalle maidontilailuaikaa ja hänen kuuluukin asua tissillä, mutta nyt siinä oli mukana sellainen pieni pakotus ja stressi. Mies hoiti kodin ja ruokapuolen, vietti paljon aikaa esikoisemme kanssa. Uskon, että hänelle vahvana motivaattorina toimi ne öiset pullosyöttökerrat :D. Imetetyn vauvan yöheräilyt on meidän kodissamme äidin heiniä, joten mies saisi nukkua, kuten esikoisemmekin vauva-aikana. Toki imetyksessä on satoja muitakin hyötyjä ja hyviä vaikutuksia sekä minun että vauvan terveyteen! Että ilman muuta tehokkaita motivaatiotekijöitä nekin.

Koska elämäni oli tuolloin pelkkää imetystä ja siitä stressaamista, päätimme mieheni kanssa, että aloitan työt pikkuhiljaa. Tuolloin synnytyksestä oli kulunut tasan kaksi viikkoa. Vauva kun nukkui suurimman osan ajasta, jäi päiviin aina pari tuntia työntekoaikaakin esikoisen kanssa olemisen, kotitöiden ja sektiohaavan hoidon (= suihkuttelu ja ilmakylpy) lisäksi. Koin, että työnteko oli suuri helpotus minulle! Sain välillä pienen hetken uppoutua ihan joihinkin muihin asioihin ja kerätä siinä samalla ns. imetysvoimaa :D.

Pidimme kirjaa syöttökerroista: mihin kellonaikaan vauva oli syönyt pullosta ja montako millilitraa ja kuinka kauan hän oli syönyt tissiä. Kun imetysohjaaja tuli toisen kerran kotiimme, oli maanantai. Hänen ensimmäisestä vierailustaan oli kulunut kolme päivää ja muutos oli valtava! Hän ei ollut uskoa, että kyseessä oli sama vauva! Nimittäin tuon viikonlopun omistin imetykselle ihan täysin. En juurikaan poistunut kotoamme, vaan rakensin makuuhuoneeseemme ns. imetyspesän, jossa vietin aikaa vauvan kanssa herkkuja syöden ja lemppariohjelmia katsellen. Ajattelin, että nyt taas sitä sisua kehiin enkä varmasti anna periksi! Lauantai-iltapäivänä keksin erään keinon, jolla sain taltutettua vauvan raivon. Minulla oli pullossa pumppaamaani maitoa, jota ruiskutin pienesti vauvan suuhun, kun hän raivosi. Raivo lakkasi ja samantien tyrkkäsin rinnan hänen suuhunsa :D. Tätä toistin joka imetyskerralla – aina se ei toiminut, mutta useimmiten toimi! Näin pikkuhiljaa vauva alkoi yhdistämään rinnan ruokaan, joka oli meillä ollut se ongelma: hän ei kerta kaikkiaan tiennyt, että ruoka tulee rinnasta, kun oli teholla tottunut pulloon ja saanut toki siitä tehopätkän jälkeenkin suurimman osan ravinnostaan. Muistan aina sen innokkaan hamuamisen, kun tuttipullon nokka osui hänen huuliinsa. Ja vastaavasti sen raivon, kun tissi osui hänen huuliinsa. Tuntui niin pahalta ja luonnottomalta. Tiesin, että minussa ei ollut mitään vikaa, mutta silti se välillä tuntui siltä. En ollut etukäteen tiennytkään, että imetys olisi minulle niin ratkaisevan tärkeä asia. Enkä ollut tiennyt, että sen kanssa voisi olla niin valtavia ongelmia! Se ei todellakaan aina mene niin, että tässä on vauva, tässä on tissi ja ei muuta kuin syömään! Onnekas saan olla, että esikoisen kanssa imetys sujui heti alusta lähtien kuin valssi!

Mietin sitäkin, että jos olisin kohdannut moisia imetysongelmia esikoiseni kanssa, olisin ihan varmasti luovuttanut jossain vaiheessa. Imetysohjaaja ja neuvolan terveydenhoitaja ylistivätkin useita kertoja, miten sinnikäs ja sisukas olin ja miten moni olisi jo sata kertaa tarttunut korvikepurkkiin. Sain niistä lisäpotkua ja toki aiempi, täydellisesti onnistunut imetystaival oli myös hyvin suuri motivaattori. Tiesin esikoisen ajalta, miten valtavan helppoa ja vaivatonta ja nopeaa ja mutkatonta ja terveellistä imetys onkaan! Ei mukana kulkevia korvikkeita eikä tuttipulloja. Riitti, kun tissit kulkivat mukana :D.

Pakko tähän väliin mainita, että mieheni lisäksi suuri tukijani imetystaipaleemme alussa oli ihana ystäväni, joka on Imetyksen tuki ry:n imetystukiäiti. Hän neuvoi ja opasti, jakoi vinkkejään, tuki ja tsemppasi. Iloitsi kanssani onnistumisista ja lohdutti epäonnistumisista minkä omilta pieniltä lapsiltaan ehti. En ikinä unohda hänen tukeaan ja sitä, miten hän oli aina viestin päässä auttamassa. Kiitos niin paljon Jenna! ♥

Imetysohjaaja punnitsi vauvan molemmilla vierailukerroillaan ja painoa oli sen viikonlopun aikana tullut todella paljon! Näin ollen hän oli sitä mieltä, että saimme heti purkaa pullomaidot kokonaan pois ja mennä pelkällä imetyksellä. Pyysin vielä yhden punnituksen neuvolasta oman mielenrauhani vuoksi ja edelleen poika kasvoi silmissä! Hän pääsi sitten kunnolla tissin makuun ja siitä seurasikin valtava kasvutahti noin 1kg/kk ja se taas tiesi hänelle vatsavaivoja seuraaviksi viikoiksi… Niistäkin selvisimme lopulta useiden vyöhyketerapiahoitojen avulla ja toki myös aika auttoi! Kunnes sitten mahavaivojen hellitettyä starttasivat ”nelikuisen yöhulinat” kolmen kuukauden iässä :D. Yhtä vaihetta vaiheen perään, mutta toki huomattavasti enemmän niitä ihania, onnen ja rakkauden täyteisiä hetkiä ♥.

Tästä kolmen viikon uurastuksesta ja muutenkin ihan vain toisen poikamme syntymän kunniaksi ostin itselleni muistoksi nahkaisen Cuero Designin lepakkotuolin ♥. Tuolia katsoessani mieleeni muistuvat aina ne ensimmäiset, erittäin haasteelliset päivät ja viikot. Huh mitä tunnemyrskyä se olikaan! Jo pelkästään uuden vauvan syntymä ja esikoisen totutteleminen asiaan ovat isoja asioita, mutta siihen vielä nämä erinäiset haasteet päälle niin sanotaanko vaikka näin, että soppa oli valmis :D.
Niinä ensimmäisinä viikkoina mietin usein sitä, että oli pullovauvassa hyviäkin puolia (niitä kun oli välillä pakko oman jaksamisen vuoksi etsiä). Nimittäin pulloruokitulle vauvalle muodostuu selkeämpi uni- ja valverytmi kuin täysin imetetylle vauvalle. Hän söi noin 2-3 tunnin välein ja aika lailla nukkui väliajat pieniä hereilläolohetkiä lukuunottamatta. Näin ollen omistin nuo väliajat hyvin pitkälti esikoiselleni. Kävimme hänen kanssaan kaksin kaupassa, vietimme kylpy- ja saunailtoja jne. Uskon, että niillä oli suuri merkitys hänen sopeutumisessaan uuteen isoveljensä rooliin.

Viime sunnuntaina kuopuksemme täytti kuusi kuukautta ja samana päivänä tuli täyteen myös puoli vuotta täysimetystä! Olin ja olen niin ylpeä itsestäni (vaikka suomalaiseen tapaan ei vissiin jostain syystä näin kuulu sanoa…), että taistelin ja onnistuin! Nyt vauva maistelee uusia makuja neljättä päivää ja on kuin olisi aina syönyt muutakin kuin tissimammaa. Tänään söi lounaaksi tekemääni porkkanasosetta, jälkkäriksi maiskutteli maistelututistaan banaania ja joi tissimammaa sekä ennen että jälkeen lounaan. Illalla maisteluvuorossa voisivat olla jääkaapista löytyvät avokado ja persimoni!

Siis en voi uskoa, että nyt mulla on aikaa istahtaa tähän koneen ääreen muissakin kuin työasioissa – blogini ääreen! ♥ Onhan tässä jo tovi vierähtänytkin; kokonainen kuukausi! Joulu tuli ja meni, niin ihana joulu ♥. Olitte mielessäni hyvin usein sekä ennen että jälkeen joulun ja todella monta kertaa olen mielessäni teille täällä hyvää joulua toivottanut, mutta kertaakaan en oikeasti tänne blogiin asti päässyt. Toivottavasti toivotukseni edes some-kanavissani tavoitti teidät!

Kuten etukäteen kirjoitinkin, tämän joulun omistin perheelleni ja jätin kaiken ylimääräisen. Verkkokauppanikin suljin hieman ennen joulukuun puoliväliä, jotta joulu olisi myös töistä vapaa – pitkästä aikaa! Jännitin kovasti tuota päätöstä, mutta kyllä kuulkaas se oli oikea päätös! Pääsin kunnolla irti töistä ja sain vauvan päikkäriaikoina kokea sellaisia joutenolonhetkiä, joista en ole viime kuukausina juuri tiennyt. Olin ja fiilistelin – välillä yksin, välillä lasten kera ja välillä koko perheen voimin. Tämä toistetaan ensi joulunakin! Sinne on vain taas turhan pitkä aika… Ennen koin suorastaan ahdistusta joulun oltua ohitse, mutta tässäkin lapseni ovat opettaneet toisin: on paras elää kulloistakin hetkeä eikä jahkailla mennyttä joulua ja alkaa jo odottaa tulevaa. Lasten kanssa vuoden jokaisessa kuukaudessa on ne ihanat huippuhetkensä, jotka eletään täysillä ♥.

Vaikka joulu on nyt taas ollutta ja mennyttä, siirrän tänne muutaman kuvamuiston myös joululta 2018. Olihan eilen kuitenkin vasta Nuutinpäivä, jolloin joulu kai on ennen perinteisesti riisuttu ;). Meillä ei malteta niin pitkään jouluasussa odotella, hyvä jos loppiaiseen! Jotenkin jo uudenvuodenpäivänä tuntuu nykyään siltä, että haluaa jouluiset asiat kaappiin seuraavaa joulukautta odottelemaan. Uusi vuosi on mukava aloittaa raikkaasti ja ikään kuin puhtaalta pöydältä! Mutta nyt vielä jokunen kuva jouluaatolta:

Jouluaattoa vietimme meillä, kuten joka joulu esikoisemme syntymän jälkeen. Saimme meille jouluaattoa kanssamme viettämään lastemme isovanhemmat, minun mummuni, veljeni ja hänen avovaimonsa. Kuka arvaa, kuka heistä pukeutui tänäkin jouluna joulupukin asuun? Voipi olla, että ensi jouluna joudumme hankkimaan vieraan pukin, jotta silloin 5-vuotias ei vahingossa kummisetäänsä tunnista! Tänä jouluna meni vielä ihan täydestä :)

Jouluna pysähtelin useita kertoja nauttimaan hetkestä ja niitä hetkiähän oli useita! ♥ Oli ihanaa itsekseni fiilistellä, kuinka mukavalta kulloinenkin hetki tuntui. Nämä joulut, joita nyt vietämme, on niin maailman parhaita, kun näitä saa viettää neljän sukupolven kesken!

Ja niin maailman parhaita reaktioita tuli taas esikoiseltamme, kun hän lahjojaan availi! Kaikki hänen joululahjatoiveensa (joita oli viisi) täyttyivät ja enemmänkin! Joulupukille lähteneestä kirjeestä löytyivät mm. pyssy, sukkia, robotti, ihan oikea rannekello ja vasenkätinen kynä :D.
Viime jouluna eräästä lahjapussukasta löytyi mandariini ja voi miten nauru kotonamme raikuikaan, kun sitä avattiin! Ajattelin, että tästä äitini lahjaideasta tulee nyt perinne ja tänä jouluna käärin pussukkaan naposteluporkkanoita :D. Poika hihkui innoissaan, että jee täällä on suklaamunia, mutta ei ollut pettynyt, vaikka pussin sisältä paljastuikin porkkanoita! Istahti kesken lahjojen avaamisen rahin päälle, otti porkkanan ja haukkasi tokaisten Nyt mää syön vähän porkkanoita ku on niin kauhia näläkä! Olihan jouluruokailusta kulunut jo lähes tunti!

Tammikuu on pyörähtänyt käyntiin ja nämä vuoden ensimmäiset kuukaudet kuluvat tehokkaasti joko pulkkamäessä tai sitten hiihdon ja luistelun parissa. Ilman neljävuotiastamme näin tuskin olisi, joten tästäkin kiitos hänelle! :)

Tänä vuonna perheessämme juhlitaankin pyöreitä useamman ihmisen kohdalla! Pyöreitä täyttävät mieheni, äitini ja lastemme faffa! Lisäksi poikamme viettävät tänä vuonna myöskin isoja synttäreitään: esikoinen täyttää toukokuussa viisi ja pieni vauvelimme viettää heinäkuussa yksivuotissynttäreitään. Monenlaista synttärijuhlaa on siis luvassa touko- ja lokakuun välillä!

Ja palataas sitten otsikkoon: hulinat ovat vieneet vauvamme ja siinä sivussa ainakin minutkin osittain mennessään, kun ne tuossa kolmen kuukauden iässä hänellä starttasivat. Jokunen tauko on saattanut väliin mahtua, mutta eipä tuo tauko ole päivää-paria kauempaa kestänyt… Että hieman on välillä ollut haasteita tässä arkitouhussa mukana pysymisessä, mutta yllättävän hyvin olen tätä härdelliä jaksanut pyörittää! Huomaan, että saan voimaa paitsi perheestäni, myös oman yritykseni töistä. Joulukuun tauko teki terää ja nyt olen startannut työpuolenkin jälleen uudella innolla! Työni on minulle paitsi elinkeino, myös harrastus, arvokasta omaa aikaa sekä pieni hengähdystauko lasten- ja kodinhoidosta. On välillä päikkäriaikana hyvinkin terapeuttista istahtaa työpöydän ääreen täällä uudessa, pikkuruisessa työhuoneessani, sytyttää pöydällä nököttävä tuoksukynttilä, laittaa musiikki (hyvin usein jazz) taustalle soimaan ja ryhtyä käymään tilauksia läpi. Välillä cappuccinoa hörpiskellen… Ajoittain pidän pienen mietiskelytauon ja siinä sivussa tyhjenee astianpesukone ja pyykinpesukone saa uuden koneellisen pyykkiä sisuksiinsa. Joskus, kun yön läpi torkutaan heräillen 5-25 minuutin välein (kuten kolme yötä sitten…), saatan itsekin ottaa päivällä vauvelin kanssa pienet nokoset… Tällä tavoin täällä arki yleensä rullaa!

Mahtavaa alkanutta vuotta 2019! ♥