Uusi kimppu, uusi viikko

Vuoden ensimmäinen tulppaanikimppu! Olin suunnitellut ostavani valkoisia tulppaaneita, jotka olisin laittanut maljakkoon vaaleanpunaisten terttuneilikoiden kera, mutta eipä tietenkään juuri noita sävyjä löytynyt. Täytyi sitten vaihtaa värit toisinpäin ja ihan kiva tuli näinkin:

Valkoinen Aalto-maljakko pääsee aina alkuvuodesta esille, sillä se on minusta erityisen kaunis tulppaaneiden kanssa. Olen saanut sen mieheltä synttärilahjaksi yli kymmenen vuotta sitten. Asuimme silloin vielä edellisessä vuokrakodissamme. Kaapista löytyy näitä pienempinä myös, ovat sävyltään kirkkaita.

Minulla onkin ollut tammikuun alusta lähtien mielessäni käydä kaikki maljakkoni läpi ja tehdä osalle niistä tehopesu, samalla karsia valikoimaa, mutta vielä ei ole ollut sopivaa saumaa tähän. Siihen täytyy varata yli tunti keskeytyksetöntä aikaa, jotta siihen viitsii ryhtyä, sillä kaikki täytyy ensin levittää ruokapöydälle, jotta näkee kokonaisuuden. Tykkään kaikesta tuollaisesta järkkäilystä, jos siihen on aikaa ja se oikea motivaatiohetkensä!

Olen saanut jonkin valtavan sisustuskärpäsen pureman tuossa vuodenvaihteessa. Toki sisustus on aina ollut lähellä sydäntäni ja tykkään hääräillä kotona sen parissa aina silloin tällöin, mutta nyt tämä sisustusinnostus on päällä jotenkin eri mittakaavassa!

Myös tämä blogini tuntuu nyt erilaiselta, kun olen saanut järjestettyä tälle aikaa arkemme keskeltä. Tuntuu, että vihdoin rankan vauvavuoden jälkeen alkaa olla pieniä tuokioita, kun voin tehdä jotain muutakin mielekästä kuin yritykseni töitä. Jotain ihan omaa juttuani, vain itseäni ajatellen. Sain tähän neuvolan taholta ikään kuin kehoituksen ja se jotenkin avasi silmäni. Olin jo vähän kadottanut itseni parin viime vuoden aikana ja on tärkeää avata silmänsä sille ja alkaa ajattelemaan enemmän itseään. Turhan usein vain äidit uhrautuvat ja isät pitävät kiinni menoistaan ja harrastuksistaan. Niin se ei saisi olla! Tämä muistutuksena teille muillekin pienten lasten äideille! Meillä on oikeus yhtä suureen tai pieneen määrään omaa aikaa kuin puolisoillammekin ♥.

Voisiko tämä olla sellainen oman hyvinvoinnin viikko? Sovitte puolison kanssa jo tänään, että viikonloppuna silloin ja silloin on sitten minun oma aikani. Laitatte vaikka kellonajankin kalenteriin ylös, jos se muuten meinaa jäädä muiden menojen jalkoihin tai unohtua!

Me teemme miehen kanssa usein siten, että jaamme viikonlopun toisesta päivästä omat ajat molemmille ja silloin voi sitten tehdä jotain sellaista, mistä nauttii. Viime lauantaina meillä oli ohjelmassa tuollaiset tuokiot. Mies vietti ensin puolitoista tuntia omissa jutuissaan, sen jälkeen teimme yhdessä pizzaa ja kun olimme syöneet, alkoi minun puolitoistatuntinen ennen lauantai-illan saunaa. Suosittelen lämpimästi!

Comments

  1. Marine
    5.2.2020 / 11:12

    Tuo valkoinen aaltomaljakko on ihana, haaveilen siitä myös. Kirkas minulta jo löytyykin, ehkä tänä vuonna toivon sitä synttäri- tai joululahjaksi :).
    Ja myös minun tekisi mieli käydä maljakko kokoelmani läpi ja luopua kaikista jotka eivät enää miellytä.
    Täällä 6 viikkoisen esikoisen kanssa siihen ei tällä hetkellä aika riitä. Mutta sitten joskus. Nyt nautin täysin rinnoin vauvasta ja koiranpennusta.

    • 5.2.2020 / 11:44

      Huomaan, että tykkään nykyään enemmän jonkun sävyisestä maljakosta kuin ihan kirkkaasta. Tuntuu, että kirkkaassa näkyy heti kaikki tahrat, jos jotain pientäkään on jäänyt.
      Teidän esikoinen syntyikin sitten hyvin samaan aikaan kuin tuleva kummityttöni eli veljeni esikoinen! Minä joulukuun päivänä teidän vauveli syntyi? :)

  2. Marine
    9.2.2020 / 11:01

    Laskettu aika oli 13.12 ja esikoinen syntyi 21.12 :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.