Se oli nähtävissä jo ensimmäisenä yhteisenä jouluna, kun pienet ystävät istuivat lattialla vieretysten. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta elekieli riitti ja riittää edelleen tänäkin päivänä.

Se oli nähtävissä kissaystävän uneliaasta, silmiä siristelevästä katseesta. Kissan rauhallisesta olemuksesta. Nautinnollisesta kehräysäänestä. Ja se oli nähtävissä kissan nojaamisesta pienen ystävänsä olkapäähän.

Se oli nähtävissä yhtenä kauniina kesäpäivänä omalla pihallamme. Se pieni hetki, jolloin jaettiin enemmän kuin tuhat sanaa viestivä katsekontakti. Se pieni yhteinen höpöttelyhetki, jota sain taustalla todistaa, liikutti niin suuresti.

Se oli nähtävissä yhtenä talviaamuna sohvalla, lastenohjelmien äärellä. Miten kissa itse valitsi sohvalta sylin, johon käpertyä. Eikä kerta ollut ensimmäinen.

Se oli nähtävissä myös viime viikonloppuna. Jälleen yksi yhteinen lepohetki sohvalla. Kissa toisena tyynynä eikä hän ollut moksiskaan, koska sitä se ystävyys on. Molemmat voivat olla rentoina, omina itsenään, toistensa seurasta nauttien ja toisiaan kunnioittaen. Mahdumme tähän molemmat.

En tiedä mistä tämä jokin niin liikuttava sanaton yhteys on peräisin. Ehkä siitä, että nämä pienet ystävät jakavat saman syntymäpäivän, seitsemän vuoden ikäerolla. Ehkä siitä, että he vain ymmärtävät ja kunnioittavat toisiaan. Ehkä he vain viihtyvät yhdessä.

Itse jaan saman yhteyden vanhempaan kissaamme, joten on mukavaa, että myös nuoremmalla kissallamme on joku tuollainen jäsen perheessämme. Hän kun on aina ollut hieman yksinäinen ja yksin pärjäävä luonne. Mutta niin kiltti, äärettömän kiltti. On ymmärtänyt alusta asti, että lapsi ei voi automaattisesti osata eläinten kaunista kohtelua, vaan se täytyy hänelle opettaa. On kärsivällisesti odottanut, milloin oppi menee perille, mutta sen opetteluajankin on ollut ja pysynyt lähellä. Pari kertaa on aiheesta lapsen kädestä näykkäissyt, mutta ystävyys ei ole siitä kärsinyt. Siitä on vain otettu opiksi. Opetteleva lapsi tietää usein, mistä narusta vetää ja tänäkin aamuna kuului ensin miten kissojen ruokakaapin ovi kolahti, sitten kilahti ruokakupissa ja sen jälkeen kuului Hyvää ruokahalua Sissylle! Ja niin kissaystävä antoi taas anteeksi kaikki aiemmat temput!

Näistä mietteistä toivottelen teille leppoisaa tiistaipäivää! ♥

En ole hetkeen kiertänyt kirpputoreja – viikonloppuna voisi piipahtaa! Mitä te yleensä etsitte kirppiksiltä? Itse etsin usein pojalle vaatteita, mutta koska hän on jo kolmevuotias, löytyy hyväkuntoisia vaatteita enää harvakseltaan. Joskus joitain harvemmin pidettäviä vaatteita kyllä löytyy hyväkuntoisina ja niitä nykyään hänelle sieltä etsinkin. Ns. arkirönttähousut ostan myös mieluusti käytettyinä, sillä kun ne polvet on suht pian kuitenkin puhki, ei se euron-parin hankinta kirpaise juurikaan, kuin jos housut olisivat maksaneet kolmekymppiä. Tosin juuri näistä samoista syistä niitä poikien housuja löytyy joskus huonommin käytettyinä, sillä niistä tosiaan on ne polvet puhki ja taitavat päästä usein seuraavana kesänä shortseiksi kirpputoripöydän sijaan :D. On ne pikkupojat sellaisia! ♥

Usein tutkailen myös astioita, vaikka niille ei tarvetta olekaan… Ne tulee kuitenkin silmäiltyä ja sisustuspuoli myös! Kippoja, kulhoja, maljakoita, kynttilänjalkoja – niitä olen useimmiten kirppiksiltä kotiuttanut.

Yksi ehkä kaikkien aikojen paras kirppislöytöni ovat kaksi 60-luvun nojatuolia, jotka kerran sattumalta 30 euron kappalehintaan löysin ja myöhemmin kunnostin. Tai ööh, ehkä minä en niitä kunnostanut, jos mies hioi tuolien jalat, kiristeli ja lisäili ruuveja ja miehen äiti ystävänsä kera verhoili tuolit… No ainakin suunnittelin tämän tuolien uuden lookin :D. Esittelin tuolit ensimmäisen kerran täällä syyskuussa 2015 postauksessani Yllättävä kirppislöytö. En meinannut hetki sitten uskoa, että tuolit ovat olleet meillä jo tasan päivälleen kaksi vuotta! Olisin veikannut, että yhden vuoden…

Noin ihana tuolista loppujen lopuksi vaaleanharmaalla verhoilulla tuli! ♥ Valitsin kankaaksi Lauritzon’s Stark -kankaan sävyssä 510 ja hyvin se on ainakin vielä tässä lapsi- ja lemmikkiperheessä kestänyt.

Näin apean näköinen se alkuperäisasussaan oli: (siis tuoli, ei kissa)

Tulipa tässä samalla kaiveltua hieman arkistoja… Mun ihana pieni pellavapääni tässä vanhemman kisumme kanssa. Tuo hellä ote ja kissan nautinnollinen ilme kainalossa ♥:

Kunnes taapero tekee äkkinäisiä liikkeitä ja kissa on heti varuillaan :D

Tuolista kuoriutui esiin kyllä todellinen kaunotar ja saankin siihen liittyen edelleen usein kysymyksiä.

Toinen tuoleista on olohuoneessamme ja toinen työhuoneessani tässä selkäni takana. Vanhempi kisumme on tuoleihin erityisen rakastunut ja käyttääkin niitä ahkerasti molemmissa huoneissa :)

Eipä sitten muuta kuin kynttilät palamaan ja perjantaita fiilistelemään!

Ihanaa ja tunnelmallista viikonloppua! ♥

On lomia, joiden jälkeen toteaa, että olipa ihana ja rentouttava loma. Sitten on lomia, joiden aikana ja jälkeen hokee, että olipa ihana, mahtava, huikea, täydellinen, rentouttava ja silmäkarkkia tarjoava loma; milloin lähdetään uudestaan?! Meillä oli tällä kertaa tuo jälkimmäinen loma ja voitte ehkä kuvitella, miten edelleen haahuilen täällä lomamuistoissani ja niissä huikean upeissa maisemissa, joita Menorca tarjoaa. Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan sitä, miten täydellisen tyytyväinen olin sekä kohde- että hotellivalintaamme. Hotelli miljöineen tarjosi sellaisia visuaalisia elämyksiä, että en voinut kuin katsella ja ihailla, huokailla ja miettiä, milloin voimme tulla takaisin…

Olimme TUI:n matkalla ja kohteenamme oli luonnonkaunis, Espanjalle kuuluva Menorcan saari ja siellä lomakylä Cala’n Bosch. Hotellinamme oli Grupotel Tamariscos eli Blue Star Tamariscos. Tämän kuvan otin hotellin aulasta heti saavuttuamme, kun jonotimme respasta lomahuoneistoamme:

Kuvassa näkyy hotellin toista allasaluetta. Allasalueita oli siis kaksi, joissa molemmissa myös lastenaltaat. Molemmat allasalueet ovat aivan Välimeren rannalla, sillä hotelli sijaitsee hauskasti ikään kuin rannan paikalla.

Tässä näkymää parvekkeeltamme toiselle allasalueelle. Kuvan taka-alalla näkyy hotellin viereinen ranta, joka sijaitsi kauniissa poukamassa:

Vesi Menorcalla on uskomattoman puhdasta ja turkoosia. Joissain paikoissa vesi oli puolestaan smaragdin vihreää (mm. Cala Galdanassa). Rannat olivat hienoa, vaaleaa hiekkaa. Mietin lomaviikkomme aikana useaan otteeseen, että kunpa voisin ottaa kuvia silmilläni: joka suunnalla oli jotain kuvattavaa. Pienempi Olympuksen kamerani oli matkalla mukana, mutta koska kannoin lähinnä crossbody-laukkua mukanani, mahtui sinne oikeastaan vain lompakko ja kännykkä ja kaikki kuvat otinkin lopulta kännykällä. Nämä ovat siis käsittelemättömiä kännykkäkuvia, mutta toivottavasti näistä välittyy lomatunnelmat edes jossain määrin!

Menorca on yksi Välimeren vihreimmistä saarista ja sen ilmasto on muita saaria kosteampi. Näiden seikkojen vuoksi siellä viihtyvät jopa lehmät! Näin alkusyksystä Menorcalle on ominaista voimakkaat tuulet ja niitä koimmekin heti ensimmäisenä päivänä niin, että rantapallo lähti hotellin pihalla käsistämme kohti Välimerta sellaisella vauhdilla, että Usain Boltkin olisi jäänyt toiseksi. Pojan suusta pääsi melkoista huutoitkua, mutta selitimme, että pallo matkaa kohti Afrikan lapsia, koska heillä ei tuollaista palloa ole… Muina päivinä tuuli oli maltillisempaa, mutta hyvin monipuolisia säitä saimme todistaa. Oli kuumaa auringonpaistetta, pari vesipisaraa, kunnon sadepäivä, ukkosmyrskyjä… :D Erästä perheenäitiä vaihtelevat säät näyttivät häiritsevän hieman enemmänkin, mutta itse taisin olla saareen niin umpirakastunut, että ajattelin tuon vaihtelevuuden vain lisäävän kohteen vetovoimaa. Opas kuitenkin kertoi, että normaalisti syyskuussa säät eivät noin paljoa vaihtele. Lämmintä siellä oli kuitenkin, vaikka välillä pilvistä olikin. Ihokin vaihtoi ihan riittävästi väriä, joten kyllä siellä paistoikin!

Tämän kuvan otin seisoskellessani hotellin pihalla, kuvasta vasemmalla on ranta. Jyrkänteeltä on noin viiden metrin pudotus ja innokkaimmat hyppivätkin veteen tästä kohdasta:

Tässä sitten taas tämä ensimmäisissä kuvissa näkynyt allasalue, johon paistoi aurinko aamusta auringonlaskuun saakka:

Tämä sitten taas se toinen allasalue ja huoneemmekin oli tämän altaan suuntaan. Tässä kuvassa parvekkeemme on vasemmalla kulmauksessa, ylimmässä kerroksessa:

Altaalta otettu kuva Cala’n Boschin rannan suuntaan:

Peruslomapäivämme taisi olla sellainen, että aamupalan jälkeen menimme altaille ja siellä polskimmekin aina lounasaikaan asti. Sitten siirryimme snack bariin kevyelle lounaalle ja samalla jäimme tälle snack barin viereiselle altaalle:

Välillä kävimme ehkä viereisellä rannallakin tai sitten olimme koko päivän altailla. Hotellin aulassa oli kätevä kierrätyspiste, johon sai jättää itselleen tarpeettomaksi jääneitä uimaleluja sun muita. Sieltä haimme pojalle ämpäreitä ja uimapatjoja, mitä milloinkin oli tarjolla.
Kovasti mietimme ennen matkan varaamista puolihoidon ja all inclusiven väliltä, mutta päädyimme lopulta puolihoitoon ja se oli kyllä täydellinen ja oikein riittävä valinta. Puolihoitoon kuului aamiainen ja illallinen erittäin runsaista ja vaihtuvista buffeteista. Lounaan söimme sitten yleensä buffetravintolan viereisessä snack barissa. Pizzaa, paahtoleipää, spagettiannoksia… Tässä iltakuvassa näkyy snack barin terassi:

Tuolla baarissa oli aina illallisen jälkeen tunnin verran ohjelmaa, joka oli suunnattu koko perheelle. Poika jaksoi aina innoissaan sen tunnin keskittyä milloin mihinkin: oli taikurishowta, Disney Show ja kerran aivan ihanaa livejazzia! ♥

Hotellissa oli enimmäkseen pohjoismaalaisia, mutta oli joukossa muutamia saksalaisia ja brittejäkin. Poika löysi aina itselleen seuraa ja etenkin ihanat, kymmentä ikävuotta lähestyvät suomalaispojat ottivat hänet aina mieluusti seuraansa. Juoksentelivat ravintolan viereisellä nurmikkoalueella meidän vanhempien siemaillessa ruuan päätteeksi sangriaa. Oi että, melkein itkettää nuo ihanat lomamuistot! Se kiireettömyys, yhdessäolo, kaukaiset arjen velvollisuudet… Meillä oli niin ihana ja rentouttava loma, joka saa vieläkin pienen palan nousemaan kurkkuun. Mies on jo arkitouhuissa kiinni, mutta onneksi antaa minun vielä haahuilla eikä yritä palauttaa maan pinnalle, sillä hän tietää kokemuksesta, että palaudun sinne sitten pikkuhiljaa omia aikojani… Pyykkäämisen lomassa olen selaillut kuvia ja videoita kymmeniä kertoja, ihana pieni poikani kainalossani ♥. Täydestä sydämestäni voin sanoa, että ikinä ennen lasta en nauttinut lomista tässä mittakaavassa kuin nyt. Oman lapsen kanssa lomailu on niin täysin erilaista ja sata kertaa rikkaampaa. Nyt sitä nautti sekä omasta että lapsen puolesta, joten kaikki ilot, onnen ja naurun hetket koettiin tuplana!

Tässä viimeisenä iltana ottamassani kuvassa näen jo pientä haikeutta. Olimme viimeistä kertaa illallispöydässä upeasta auringonlaskusta ja niistä kaikista herkkuruuista nauttien:

Pakko oli ottaa kuva toiseenkin suuntaan, sillä laskeva aurinko valaisi snack barin edustan ja allasalueen niin upealla tavalla:

Auringonlaskun suunnassa horisontissa näkyi naapurisaari Mallorcan siluetti ♥. Mietinkin tuossa juuri, että tämä oli neljäs tästä kodista tekemämme ulkomaanmatka: Sardinia, Sicilia, Mallorca ja nyt Menorca. Meistä on tullut aikamoisia saarimatkaajia :D. Näistä neljästä taisi nyt Menorca nousta kärkeen, hyvänä kakkosena Sardinia ja hännän päässä Mallorca. Vaikka Menorca on pieni saari, ei se ole kuitenkaan liian pieni. Viikon matkalla ei ehdi läheskään kaikkea nähdä, joten siinäkin hyvä syy palata saarelle uudestaan ja uudestaan… Yhtenä päivänä kiertelimme saarta vuokra-autolla, mutta niitä kuvia toisessa postauksessa.

Edellisestä ulkomaanlomastamme ehti vierähtää neljä vuotta ja tuon lomaviikon jokaisena päivänä ihmettelin, että mitä ihmettä olemme miettineet, kun emme ole aiemmin moiselle matkalle lähteneet! Suurimpana esteenä on varmastikin ollut lentopelkoni ja sitten se, että ne tonnit on halunnut käyttää johonkin muuhun. Mutta nyt tästä eteenpäin, jos vain on mahdollista, käymme tällaisella lomalla vuoden tai maksimissaan kahden välein! Niin ikionnellinen olen, kun saimme tarjota lapsellemme vielä viikon kesää, kun sitä ei täällä tänä vuonna juurikaan ollut.

Muistan elävästi ne hetket hiekkarannoilla, kun hän rakenteli hiekasta milloin mitäkin ja suu kävi koko ajan, vaikka yksinään puuhastelikin. Hän oli onnellisena vaipunut omaan leikkikuplaansa ja ne muistot lämmittävät tämän äidin sydäntä vielä pitkään ♥.