“Mistä on pienet pojat tehty?

Etanoista ei ainakaan
Eikä sammakoista oo kuullutkaan
Ei niitä voi kaupasta ostaa
Eikä verkoilla järvestä nostaa

Näitä ihmeitä joskus lahjaksi saa
Kun tarpeeksi paljon rakastaa
Pojat tehty on langoista rakkauden
Yhteen neulottu muruilla hellyyden

Haaveista kudottu on untuvatukka
Suudelmin silotettu posken nukka
Tähdistä kirkkaimmat silminä loistaa
Onni tää maailman murheita poistaa”

Johanna Niskanen

 

Törmäsin tähän runoon tänä aamuna ja oli pakko jakaa se heti täälläkin. Niin ihana ja liikuttava, sata kertaa parempi kuin se vanha versio! ♥

Ja tuli samantien mieleen tämänaamuiset hetket poikani kanssa. Kun hän aamulla pyysi päästä kainalooni ja siihen päästyään kuiskasi Katotaanko äiti vähän lastenohjelmia? Kuinka makoilimme siinä vierekkäin ja nuuhkin pientä, joka tuoksui vielä ihan unelta ♥. Miten reippaasti hän puki päivävaatteet ylleen ja lähti kohti keittiötä, aikomuksenaan antaa kissoille aamuruoka. Miten kivaa olikaan käydä yhdessä aamupalapöytään, syödä kananmunaleipää ja juoda maitoa. Herkutella päälle vielä jogurttia (olemme täysin koukussa Arlan Luonto+ -jogurtteihin!) ja mangomaku taitaa olla tällä hetkellä meidän molempien lemppari.

Aamupalan jälkeen naureskella toisen tempauksille ja sille, miten tosissaan hän matki jättiläisen kävelyä. Vastailla päiväkodin pihalla taas pariin otteeseen kysymykseen, milloin on hänen ryhmänsä vuoro hiihtää. Hiihtokamat onkin hankinnan alla tulevana viikonloppuna! Luistelua olemme jo harjoitelleet, mutta hiihto on vielä yhtä harjoituskertaa lukuunottamatta kokematta.

Ja nauttia siitä hetkestä päiväkodin eteisessä, kun toinen halaa ja pussaa niin kauan ♥. Sillä voimalla jaksaa taas yhden päivän erossaolon ja loppuviikko onkin sitten yhteistä vapaa-aikaa.

M on tosi reipas, toimelias ja energinen poika. Täytti juuri kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta. On kovin avulias monissa kotitöissä ja kysyy usein, saako auttaa. Pyöräyttää sauvasekoittimella banaanilättytaikinan sileäksi. Auttaa latomaan takkapuita takkaan. Tekee lumitöitä siinä missä aikuiset miehetkin. Käyttää sujuvasti uutta Electroluxin Ergorapido-pikaimuriamme*. Näyttää tässä, miten imurista saa irti myös mini-imurin, jolla on kätevä imuroida esim. pöytätasoja:

Aiemman saman merkin pikaimurin ostimme vuonna 2010 ja voitteko kuvitella, että se oli käytössämme viime syksyyn saakka; tämän uuden saapumiseen saakka! Vasta sitten, kun imuroin tällä uudella imurilla, huomasin, kuinka tehoton se vanha imurimme jo olikaan. Huikea ero! Tässä nykyisessä akunkesto on huippu (näppärästi olen tehnyt koko talon pikaimuroinninkin muutaman kerran) ja imuteho ihan omaa luokkaansa. Ainakin meidän lapsi- ja lemmikkiperheessämme on toiminut ihan 10+ arvoisesti. Imuri nököttää lataustelineessään keittiön nurkassa, josta se on kätevä napata käyttöön aina tarvittaessa.

Nämä kuvat ovat joulukuulta; enää meillä ei ole joulukuusta olohuoneessa. Sen varastoon pakkaamisen myötä kotiin palasi ihana raikkaus ja valoisuus! ♥ Mietinkin juuri eilen, että tässä kuussa on perinteisesti ensimmäisten tulppaanien hankinta-aika!

Mites teillä: minkä ikäisinä lapset ovat aloittaneet kotitöiden parissa? Törmäsin joskus tähän artikkeliin, jossa oli ikään perustuva listaus kotitöistä. Meillä M käyttää tosiaan rikkaimuria silloin tällöin (ei koko talon imurointiin, vaan lähinnä jos jotain pientä jossain), vie roskat roskiin ja likaiset vaatteet pyykkikoriin, tyhjentää astianpesukoneen ruokailuvälinelaatikon, kattaa pöytää, vie tavaroita (lähinnä pyydettäessä :D) paikoilleen… Oman huoneen siivous on aika vaiheessa, mutta eiköhän sekin taito pikkuhiljaa kehity. Nimittäin joka kerta, kun menemme hänen huonettaan siivoamaan, löytää hän aina jotain mielenkiintoista uutta lelua, jolla leikkiä ja siivoaminen jää, ennen kuin alkoikaan. Tuttua? :)
Tietenkään hän ei joka päivä raada täällä kotitöiden parissa :D, että sellaista satunnaista vielä, mutta pysyvästi ovat kuitenkin ohjelmassa. Pidämme tätä ominaisuutta tärkeänä, sillä sitten kun jossain vaiheessa koittaa viikkoraha-aika, on sen rahan eteen tehtävä töitäkin! Aivan kuten me vanhemmatkin pienenä teimme.

*Saatu blogilahjaksi.

Nyt on aika katkaista tämä blogihiljaisuus! Kauan tätä mietinkin, mutta en vain ole saanut aikaiseksi… Nyt kuitenkin täällä toivottamassa teille ihanaa, onnellista ja tervettä vuotta 2018 ♥ ♥ ♥

Joulu tuli, oli ja meni. Joulu tulee aina, oli elämäntilanne mikä hyvänsä. Jouluaatto oli ihana kuten aina ennenkin, vaikka toki fiilis oli hieman erilainen. Jouluruoka maistui kuitenkin niiiin herkulliselta ja koko jouluaaton kohokohta oli tietysti joulupukin vierailu ja poikamme riemu sen äärellä! Nauroimme poskemme ja mahamme kipeiksi, niin mahtavia reaktioita ja lausahduksia saimme taas kuulla. Onneksi on videokamera; sen tallenteet ovat kultaakin kalliimpia ♥.

Nyt kun on oma lapsi, sen vasta kunnolla ymmärtää: lapset tekevät joulun ja joulu on lasten juhla. Ja voi sitä lahjamäärää! Ostimme miehen kanssa pojalle vain yhden joululahjan, sillä aavistimme, että paketteja tulee muiltakin… Yksi paketti oli valtavan suuri ja poika hihkui innoissaan, että se on varmasti mulle ja niinhän se oli. Yhdestä paketista paljastui mandariini ja voi miten meitä aikuisia nauratti! Nauratti niin, että nauru muuttui melkein itkuksi! :D Poika hihkui innoissaan mandariinillekin, hahah! Kertoili sitten, että yksi ystävänsä sai varmasti omenan ja eräs toinen ystävä päärynän!

Meillä on käynyt joulusta 2014 asti sama ihanan lempeä joulupukki. Tätä pukkia ei ole vain veljeni päässyt vielä kertaakaan tapaamaan… ;) Pukki tuli jo iltapäivällä, jotta koko aattoilta oli aikaa leikkiä uusilla leluilla! Kaikki lelut olivatkin pitkin olohuonettamme aina vuodenvaihteeseen saakka… Mutta sitten vuosi vaihtui ja koitti pikkuhiljaa aika palata arkeen. Hieman takkuillen, mutta kuitenkin… Vielä kerran: hyvää uutta vuotta! ♥

Se oli nähtävissä jo ensimmäisenä yhteisenä jouluna, kun pienet ystävät istuivat lattialla vieretysten. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta elekieli riitti ja riittää edelleen tänäkin päivänä.

Se oli nähtävissä kissaystävän uneliaasta, silmiä siristelevästä katseesta. Kissan rauhallisesta olemuksesta. Nautinnollisesta kehräysäänestä. Ja se oli nähtävissä kissan nojaamisesta pienen ystävänsä olkapäähän.

Se oli nähtävissä yhtenä kauniina kesäpäivänä omalla pihallamme. Se pieni hetki, jolloin jaettiin enemmän kuin tuhat sanaa viestivä katsekontakti. Se pieni yhteinen höpöttelyhetki, jota sain taustalla todistaa, liikutti niin suuresti.

Se oli nähtävissä yhtenä talviaamuna sohvalla, lastenohjelmien äärellä. Miten kissa itse valitsi sohvalta sylin, johon käpertyä. Eikä kerta ollut ensimmäinen.

Se oli nähtävissä myös viime viikonloppuna. Jälleen yksi yhteinen lepohetki sohvalla. Kissa toisena tyynynä eikä hän ollut moksiskaan, koska sitä se ystävyys on. Molemmat voivat olla rentoina, omina itsenään, toistensa seurasta nauttien ja toisiaan kunnioittaen. Mahdumme tähän molemmat.

En tiedä mistä tämä jokin niin liikuttava sanaton yhteys on peräisin. Ehkä siitä, että nämä pienet ystävät jakavat saman syntymäpäivän, seitsemän vuoden ikäerolla. Ehkä siitä, että he vain ymmärtävät ja kunnioittavat toisiaan. Ehkä he vain viihtyvät yhdessä.

Itse jaan saman yhteyden vanhempaan kissaamme, joten on mukavaa, että myös nuoremmalla kissallamme on joku tuollainen jäsen perheessämme. Hän kun on aina ollut hieman yksinäinen ja yksin pärjäävä luonne. Mutta niin kiltti, äärettömän kiltti. On ymmärtänyt alusta asti, että lapsi ei voi automaattisesti osata eläinten kaunista kohtelua, vaan se täytyy hänelle opettaa. On kärsivällisesti odottanut, milloin oppi menee perille, mutta sen opetteluajankin on ollut ja pysynyt lähellä. Pari kertaa on aiheesta lapsen kädestä näykkäissyt, mutta ystävyys ei ole siitä kärsinyt. Siitä on vain otettu opiksi. Opetteleva lapsi tietää usein, mistä narusta vetää ja tänäkin aamuna kuului ensin miten kissojen ruokakaapin ovi kolahti, sitten kilahti ruokakupissa ja sen jälkeen kuului Hyvää ruokahalua Sissylle! Ja niin kissaystävä antoi taas anteeksi kaikki aiemmat temput!

Näistä mietteistä toivottelen teille leppoisaa tiistaipäivää! ♥