Katson usein lastani ja hänestä otettuja kuvia ja mietin, että tuo pieni poika on kauneinta minun maailmassani.
Samalla toivon, että jokainen lapsi saisi olla ainakin omille vanhemmilleen se ihanin, kaunein ja ihmeellisin asia maan päällä. Jokainen lapsi ansaitsee sen.

Ilman kuvia unohtaisi monet asiat. Surettaa ihan ajatellakin! Unohtaisi, miten yli-ihana hän oli vauvana, miten supersöpö yksivuotiaana. Miten hänen hiuksensa kihartuivat tuolloin, kunnes alle kaksivuotiaana istahdimme ensimmäistä kertaa parturin tuoliin. Nyt hän käy siellä jo kuin vanha tekijä parturille kuulumisiaan rupatellen. Miten ihanat pulloposket hänellä oli ja on edelleen. Miten usein olenkaan kuullut “Ihan isänsä näköinen, ei voi erehtyä! Mutta äitin nenä. Ja posket!” Kyllä kyllä ja näistä poskistamme olemme suunnattoman ylpeitä :D ♥.

Unohtaisin sen, miten hänellä oli yksivuotiaana hassu vaihe pitää jalkaa syöttötuolin tarjottimella, myös syödessä. Ja kun menit korjaamaan asentoa yrittäen piilottaa jalkaa… Mikä temperamentti sieltä kuohahtikaan! :D

Nyt tästä rakkaasta esikoisestani on tulossa isoveli. Onnekas on pieni vauvamme, kun saa kasvaa tämä ihana hassutteleva satusetä isoveljenään. Järjestin teille arvonnan vauvamme sukupuoleen liittyen; saitte veikata, kumpi meille syntyy. Huomattavasti suurin osa teistä veikkasi tyttöä. Minulla itselläni ei ole mitään ns. äidinvaistoa omaan odotusaikaiseen sukupuolen veikkaukseen; olen ollut molemmilla kerroilla ihan pihalla kumpi vauva mahassa majailee :D. Tällä kertaa sain kuitenkin ihmeellisen varman tunteen, kun olin astumassa ovesta ulos ja lähdössä miehen kanssa rakenneultraan. Se tunne oli hyvin rauhallinen ja varma. Laitoin eräälle ystävälleni viestinkin tuolloin ja kirjoitin, että nyt tuli erittäin vahva tunne siitä, että vauva on poika ja niinhän se on ♥.

Tämä äiti saa toisen tuollaisen poikamaisen sydänkäpysen ja isi saa toisen pikkukaverin ♥.

En voi sanoa, etteikö vaatekaupoilla kirpaise, kun en saa tälläkään kertaa ostella niitä kauniita tyttöjen vaatteita. Eri värejä kuin esikoiselle, sillä emme kuulu niihin, jotka haluavat pukea poikavauvansa vaaleanpunaiseen. Sitten taas samaan aikaan olen niin ikionnellinen siitä, että saan toisen tuollaisen mussukan pojanviikarin, jota pusutella mennen, tullen ja palatessa. Suunnattoman kiitollinen siitä, että saamme toisen lapsen, joka tuo perheeseemme sisarusrakkauden. Onnellinen siitä, että esikoisemme saa pikkuveljen ♥.

Poikammehan arvasi alusta asti, että vauva on poika. Kun näytin hänelle ensimmäisen ultrakuvan kysyen mikä tässä on, hän vastasi kana :D. Pian sen jälkeen hän alkoi kuitenkin veikkaamaan, että vauva on poika enkä voi sanoin kuvailla sitä riemua auton takapenkillä, kun hän kuuli, että vauva tosiaan on poika! Hänellä on ollut jo viikkokausia vauvalle nimikin: Veikko, heh! Erikoisinta tässä on se, että emme tunne ketään Veikkoa, mutta edesmennyt pappani oli Veikko (M ei häntä koskaan ehtinyt tapaamaan). Veikko-pappa oli syntynyt 8.5.1914 eli päivälleen sata vuotta aiemmin kuin M. Emme ole kuitenkaan puhuneet papasta Veikkona, vaan Halkokarin pappana. Aika jännä yksityiskohta vai mitä! Sen kuitenkin tiedän jo tässä vaiheessa, että Veikkoa vauvasta ei tule – se olkoon nyt tämä odotusajan nimi ;).

Suoritin arvonnan poikaa veikanneiden kesken ja arpaonni osui nimimerkkiin Aikku! Olen lähettänyt sinulle sähköpostia.

Ihanaa torstai-iltaa! :)

Sain tuossa viikolla ihania kommentteja teiltä, kiitokset! Eräässä kommentissa toivottiin seuraavaa:

Pidin kovasti siitä, kun kirjoitit perhearjesta ja poikasi kasvusta ja kehityksestä. Sitä olisin mielelläni lukenut enemmänkin, sillä oma tyttöni on samanikäinen. Muistan kuinka paljon juttusi antoivat tsemppiä itselleni äitinä, kun tyttöni oli pieni. Sen kaiken uuden keskellä oli välillä aika kovilla väsymyksestä yms. Myös nykyisestä elämästänne olisi kiva kuulla lisää. Miten poikasi on viihtynyt päiväkodissa? Miten nukkumisasiat, onko stokken sänky vielä käytössänne vai joko olette siirtynyt toisenlaiseen? Jos niin millaiseen? Meillä on stokke vielä käytössä, mutta pian on uuden osto edessä, sillä 3,5v vanhalle alkaa käymään jo pieneksi. Näitä tälläisiä arjen asioita olisi kiva lukea. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

Minusta on mukava saada ihan tällaisia tarkempia, konkreettisia kysymyksiä aiheista kuin aiheista. Niihin on sitten mukava postauksessa vastailla, kun tietää, mikä teitä kiinnostaa! Aikani on hyvin rajallinen mitä tulee blogiin, joten helpottaa suuresti, jos joskus ainakin tietää jo valmiiksi, mistä kirjoittaa :D.

Nyt helmikuun alussa tuli tosiaan vuosi täyteen päiväkotielämää ja onnekseni voin sanoa, että vuosi on sujunut erittäin hyvin. Pojallamme on aivan ihanat lastenhoitajat ja tämä äiti kyllä itkee tovin jos toisenkin, kun vaihto toiseen ryhmään tulee eteen (viimeistään ensi syksynä). Arvostan kovasti päiväkodin ihanan vaihtelevia viikko-ohjelmia; lapset saavat niin kivoja kokemuksia päiväkodin myötä! Meillä kysytään jokaisen päiväkotipäivän jälkeen, miten päivä on sujunut, mitä leikkejä hän leikki ja kenen kanssa ja mitä oli ruokana yms. On ihana kuulla lapsen päivästä hänen itsensä kertomana! Mies yleensä hakee pojan päiväkodista ja usein jäävät hetkeksi ulos siksi aikaa, kun teen ruokaa. Heipat kyllä sanomme jo heidän tullessaan ja joskus huvitun, miten ovelta kuuluu pikainen Heippa äiti! Oli kivaa päiväkodissa! Silti uskon, että lapsen mielestä on mukavaa, kun vanhemmat ovat kiinnostuneita juuri hänen päivästään ja juuri hänen kuulumisistaan.

M on saanut paljon kavereita päiväkodissa ja erityisen paljon sydäntäni lämmitti vasu-keskustelussa kuulemamme, että kun ryhmän lapsilta kysyttiin Kuka on sinun kaverisi?, niin lähes jokaisesta lapusta löytyi poikamme nimi. Olen yrittänyt opettaa hänelle, että kaikkien kanssa tulee leikkiä eikä ketään saa jättää yksin. Ketään ei myöskään saa kiusata eikä kukaan saa ikinä kiusata häntä. Olen sitä mieltä, että useat kiusaamistarinat saavat alkunsa jo päiväkodista, joten niihin täytyy puuttua aivan heti ja rankalla kädellä, jotta ne eivät seuraa mukana kouluelämään.

Tunsin aikoinaan erään pojan, jota kiusattiin ylipainon vuoksi aika lailla hänen koko koulutaipaleensa ajan. Oli hänellä kavereitakin, mutta se kiusaaminen vain jatkui ja jatkui. Lopulta tarina päättyi niin, että yläasteen jälkeen hän teki itsemurhan (tuolloin olimme jo eri kouluissa). Tietenkään kukaan ei voi tietää tarkkaa syytä, mutta hyvin todennäköisesti kiusaamisella oli osansa tähän kohtaloon. Tuo muisto seuraa mukanani läpi koko elämäni ja sen vuoksi kaikki kiusaamisjutut tulee otettua hyvin rankasti ja vakavasti… Joten puututaanhan herkästi kiusaamiseen, sama missä sitä näemme! ♥

Nukkumisasiat ovat olleet täällä jo jonkin aikaa pienessä mietinnässä… Poika nukkuu tosiaan edelleen meidän makuuhuoneessamme Stokken sängyssään. Nyt sänky alkaa käydä pieneksi ja on uuden sängyn hankinnan aika. Tahdon hänelle valkoisen sängyn, jonka alla on säilytyslaatikko. Nimittäin koska hänen oma huoneensa ei ole mitenkään erityisen suuri, haluan hyödyntää myös sängynalusen säilytystilana. Saa vinkkailla kivoista sängyistä, jotka sopivat näihin kriteereihini! Sänky saa olla myös kivan näköinen, sillä se tulee olemaan hänen huoneessaan vuosikaudet. Mietin vain vielä, että kannattaisiko heti ostaa sellainen parimetrinen sänky eikä mitään lasten kokoa? Jos ostamme jonkin pikkulapsen sängyn, täytyy kohta taas ostaa uusi, isompi sänky… Myöskin parvisänkyä olen pohtinut yhtenä vaihtoehtona.

Olemme myös miettineet, onko hänen uuden sängyn myötä aika siirtyä omaan huoneeseensa nukkumaan. Meillä vanhemmilla ei ole asian kanssa ollut mikään kiire, sillä kaikki ovat saaneet täydellisen hyvin unta näillä nykyjärjestelyilläkin. Meillä on miehen kanssa täysin vakiintunut tapa, kun käymme nukkumaan: molemmat käymme vuorollamme pojan sängyn luona kurkistamassa pienen unta :D ♥.

Kysyin pojalta pari viikkoa sitten, että mitäs jos siirrettäisiin sun sänky sun omaan huoneeseen ja nukkuisit siellä? Hän oli hetken hiljaa kainalossani ja tuumasi Nooh, mitäs jos siirrettäisiin sun sänky vessaan? Joten mietin sitten, että ehkä aika ei ole vielä kypsä, jos hänestä pelkkä ajatuskin kuulostaa noin hullunkuriselta :D.

Meillä kasvaa täällä hyvin reipas, puhelias (ei siis juurikaan hiljaisia hetkiä…), sosiaalinen, empaattinen ja sanavalmis poika. Hän on omasta mielestään jo hyvin iso ja muistuttelee siitä tämän tästä. Äitin pieni -lauseeni korjataan nopeasti ei ku mää oon iso! On hyvin innostunut luistelusta ja hiihtämisestä; molemmat sujuivat heti ensikerrasta lähtien ällistyttävän hyvin. Painiminen on edelleen yksi lempipuuhista isin kanssa! M on hyvin tarkka ja käämit palavat nanosekunnissa, jos kenkä tai hanska menee huonosti. On luonteeltaan melko temperamenttinen, jota en pidä ollenkaan huonona asiana. Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon, että tässä elämässä ei pärjää, jos ei ole jonkin verran tulta ja tappuraa!
Päiväkotielämä on saanut hänestä esiin johtajatyypin, mutta sellaisen, joka ei kuitenkaan huonolla tavalla muita määräile. Helposti kuitenkin ryhmässä ottaa sen johtajan roolin. Näiden kaiken vastapainona hän on myös hyvin herkkä ja tunteellinen poika. Hän rakastaa hellyyttä ja läheisyyttä ja jakelee niitä itsekin auliisti. On kova halailemaan ja pussailemaan. Puhuu todella kauniisti ja päräyttää yhtäkkiä kesken lastenohjelmien Äiti mää niiiiiin rakastan sua. Ihmettelee sitten, jos äiti joskus noina yllättävinä hetkinä hieman niiskuttelee… Mun maailman rakkain ♥.

Minkäslaisia 3–4-vuotiaita teillä? :)

“Mistä on pienet pojat tehty?

Etanoista ei ainakaan
Eikä sammakoista oo kuullutkaan
Ei niitä voi kaupasta ostaa
Eikä verkoilla järvestä nostaa

Näitä ihmeitä joskus lahjaksi saa
Kun tarpeeksi paljon rakastaa
Pojat tehty on langoista rakkauden
Yhteen neulottu muruilla hellyyden

Haaveista kudottu on untuvatukka
Suudelmin silotettu posken nukka
Tähdistä kirkkaimmat silminä loistaa
Onni tää maailman murheita poistaa”

Johanna Niskanen

 

Törmäsin tähän runoon tänä aamuna ja oli pakko jakaa se heti täälläkin. Niin ihana ja liikuttava, sata kertaa parempi kuin se vanha versio! ♥

Ja tuli samantien mieleen tämänaamuiset hetket poikani kanssa. Kun hän aamulla pyysi päästä kainalooni ja siihen päästyään kuiskasi Katotaanko äiti vähän lastenohjelmia? Kuinka makoilimme siinä vierekkäin ja nuuhkin pientä, joka tuoksui vielä ihan unelta ♥. Miten reippaasti hän puki päivävaatteet ylleen ja lähti kohti keittiötä, aikomuksenaan antaa kissoille aamuruoka. Miten kivaa olikaan käydä yhdessä aamupalapöytään, syödä kananmunaleipää ja juoda maitoa. Herkutella päälle vielä jogurttia (olemme täysin koukussa Arlan Luonto+ -jogurtteihin!) ja mangomaku taitaa olla tällä hetkellä meidän molempien lemppari.

Aamupalan jälkeen naureskella toisen tempauksille ja sille, miten tosissaan hän matki jättiläisen kävelyä. Vastailla päiväkodin pihalla taas pariin otteeseen kysymykseen, milloin on hänen ryhmänsä vuoro hiihtää. Hiihtokamat onkin hankinnan alla tulevana viikonloppuna! Luistelua olemme jo harjoitelleet, mutta hiihto on vielä yhtä harjoituskertaa lukuunottamatta kokematta.

Ja nauttia siitä hetkestä päiväkodin eteisessä, kun toinen halaa ja pussaa niin kauan ♥. Sillä voimalla jaksaa taas yhden päivän erossaolon ja loppuviikko onkin sitten yhteistä vapaa-aikaa.

M on tosi reipas, toimelias ja energinen poika. Täytti juuri kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta. On kovin avulias monissa kotitöissä ja kysyy usein, saako auttaa. Pyöräyttää sauvasekoittimella banaanilättytaikinan sileäksi. Auttaa latomaan takkapuita takkaan. Tekee lumitöitä siinä missä aikuiset miehetkin. Käyttää sujuvasti uutta Electroluxin Ergorapido-pikaimuriamme*. Näyttää tässä, miten imurista saa irti myös mini-imurin, jolla on kätevä imuroida esim. pöytätasoja:

Aiemman saman merkin pikaimurin ostimme vuonna 2010 ja voitteko kuvitella, että se oli käytössämme viime syksyyn saakka; tämän uuden saapumiseen saakka! Vasta sitten, kun imuroin tällä uudella imurilla, huomasin, kuinka tehoton se vanha imurimme jo olikaan. Huikea ero! Tässä nykyisessä akunkesto on huippu (näppärästi olen tehnyt koko talon pikaimuroinninkin muutaman kerran) ja imuteho ihan omaa luokkaansa. Ainakin meidän lapsi- ja lemmikkiperheessämme on toiminut ihan 10+ arvoisesti. Imuri nököttää lataustelineessään keittiön nurkassa, josta se on kätevä napata käyttöön aina tarvittaessa.

Nämä kuvat ovat joulukuulta; enää meillä ei ole joulukuusta olohuoneessa. Sen varastoon pakkaamisen myötä kotiin palasi ihana raikkaus ja valoisuus! ♥ Mietinkin juuri eilen, että tässä kuussa on perinteisesti ensimmäisten tulppaanien hankinta-aika!

Mites teillä: minkä ikäisinä lapset ovat aloittaneet kotitöiden parissa? Törmäsin joskus tähän artikkeliin, jossa oli ikään perustuva listaus kotitöistä. Meillä M käyttää tosiaan rikkaimuria silloin tällöin (ei koko talon imurointiin, vaan lähinnä jos jotain pientä jossain), vie roskat roskiin ja likaiset vaatteet pyykkikoriin, tyhjentää astianpesukoneen ruokailuvälinelaatikon, kattaa pöytää, vie tavaroita (lähinnä pyydettäessä :D) paikoilleen… Oman huoneen siivous on aika vaiheessa, mutta eiköhän sekin taito pikkuhiljaa kehity. Nimittäin joka kerta, kun menemme hänen huonettaan siivoamaan, löytää hän aina jotain mielenkiintoista uutta lelua, jolla leikkiä ja siivoaminen jää, ennen kuin alkoikaan. Tuttua? :)
Tietenkään hän ei joka päivä raada täällä kotitöiden parissa :D, että sellaista satunnaista vielä, mutta pysyvästi ovat kuitenkin ohjelmassa. Pidämme tätä ominaisuutta tärkeänä, sillä sitten kun jossain vaiheessa koittaa viikkoraha-aika, on sen rahan eteen tehtävä töitäkin! Aivan kuten me vanhemmatkin pienenä teimme.

*Saatu blogilahjaksi.