Moi vaan tännekin! Täältä loman keskeltä istahdin tänään koneelle hetkeksi töitä tekemään ja ajattelinpas samalla tulla täällä blogissakin pyörähtämään. Olemme harrastaneet pientä kotimaan matkailua viime päivinä ja viikon sisällä olemme yöpyneet Oulussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Kuopiossa, josta kotiuduimme eilen. Koko reissu oli aika lonkalta toteutettu eli yhtäkään yötä emme olleet etukäteen varanneet, sillä emme olleet suunnitelleet reittiäkään etukäteen. Aika tyyristä on kyllä lomailla kotimaassa, etenkin jos haluaa yöpyä hotellissa! Kallein yö oli Tampereella: lähes 200 euroa autopaikan kera.

Tampereella kävimme asiaankuuluvasti Särkänniemessä. Ostimme pojalle rannekkeen, mikä oli hyvä veto: näin hän pääsi samaan laitteeseen vaikka kuinka monta kertaa peräkkäin, jos joku oikein mieluinen löytyi. Saimme jonkin päähänpiston, että mennäänpäs porukalla Tukkijokeen; se on kiva laite, sinne voimme mennä kaikki yhdessä! Alkumatka sujui ihan iisisti ja selostimme M:lle kaikenmoista kyseisestä laitteesta. Pienen mäen jälkeen sanoin, että kohta tulee vähän isompi mäki, jolloin edestäni kuului En mää halua isoon mäkeen. Hmm… Tiedättekin varmasti, että se mäki ei ole mikään kovin pieni ja alas kun tulimme ja läpimäriksi kastuimme, pienin itki ja me isommat nauroimme. Tosin oma nauruni oli lähellä muuttua itkuksi, sillä en yhtään muistanut, että siinä oikeasti kastuu aivan täysin. Kuin saavista vettä kaataen! Reunoilla seuranneet ihmiset nauroivat – vahingonilo on paras ilo! Kirsikkana kakun päällä olimme halunneet oman vaunun, sillä olimme aikeissa ostaa meistä räpsäistyn kuvan lomamuistoksi. En yhtään muistanut, missä kohtaa kuva otetaan ja hyvä niin, tulipahan ainakin aitoja ilmeitä ja kyllä sille kuvalle onkin naurettu! Poikani katsoo kuvassa järkyttyneenä ja silmät lautasen kokoisina mäen alaosaan, itse nauraa kikatan hermostuneena ja mies ottaa takanani suht rennosti; ei ollut varmaan vielä hoksannut mitä tuleman pitää… Poika tuumaili jälkikäteen, että se mäki oli niin hurja! Uusinnasta ei kuitenkaan ollut puhetta…

Tampereelta oli aikomus suunnata Kuopioon, mutta matkalla päätimme jäädäkin yhdeksi yöksi Jyväskylään. Takapenkkiläinen tuntui nimittäin sen verran väsähtäneeltä, että parituntinen autossa riitti. Hänen ei tarvinnutkaan pitkään hereillä matkustaa, kun jo saavuimme Jyväskylään. Siellä nopeasti hotellin ravintolaan syömään ja sitten hotellihuoneen sängylle Haloo Helsingin Ruisrockin keikkaa seuraamaan. En olekaan tainnut kertoa, miten suuri Haloo Helsinki -fani pieni poikani on ♥. Lempparibiisi taitaa olla Hulluuden Highway ja sitä jammataan niiiiin rankasti!

Meillä oli tuuria, sillä koko lomamatkamme ajan paistoi aurinko! Pari sadekuuroa taisi tulla, yksi Särkänniemessä, mutta muuten paistoi ja lämmintä riitti. Halusin Kuopiossa jollekin pienelle risteilylle ja päätimmekin lähteä puolentoista tunnin kanavaristeilylle. Vinkkinä, että nämä liput saa usein hotellista edullisemmin kuin itse risteilyn järjestäjältä! Esim. meidän lippumme maksoivat 18 euroa/hlö (lapsi ilmainen), mutta hotellista ostettuna hinta oli 12 euroa/hlö. Laivasta näimme aivan upeita taloja ja vapaa-ajan asuntoja (toisessa kuvassa Kuopion tuomiokirkko eli ei liity risteilyyn):

Viimeinen kuva on otettu loman keskeltä: pieni väsynyt matkustaja ♥. Lapsi, joka yleensä aina haluaa kävellä itse, oli usein ihan ilomielin menossa rattaisiin :D. Oli kiva huomata, miten hyvin lapset oli hotelleissa huomioitu ja toki tämä on myös seikka, joka osaltamme vaikuttaa hotellivalintaankin. Iso plussa myös paikalla olevasta maskotista; eilen aamiaisella nähty Onni Orava kruunasi loman! Sitä piti jonkin matkaa seuratakin, vaikka tikkari oli jo saatu, heh!

Kuopio on kyllä niin ihana kesäkaupunki että! Myös Original Sokos Hotel Puijonsarvi osoittautui tosi kivaksi hotelliksi. Varasimme sieltä tilavan superior-luokan huoneen omalla saunalla, kyllä kelpasi ♥. Hotellin leikkitila oli poikamme mieleen ja erääseen leikkitilassa olleeseen peliin jäimme miehen kanssa ihan koukkuun…

Mutta nyt nuo mansikkalitrat jääkaapissa huutelevat sen verran voimakkaasti, että ei se auta kuin ryhtyä lättyjen paistoon! Mukavia kesäpäiviä teillekin! :)

Täällä lomasta nauttimista, mites siellä?

Tässä kun hieman perheeni kanssa lomailen, niin blogikin on aika ajoin melkoisen hiljaa, sillä ajattelin pitää tietokonettakin kiinni useita päiviä. Kyllä sitä sitten taas syksyllä ehtii koneella istumaan, pitkästä talvesta puhumattakaan… Olemme olleet menossa siellä sun täällä, eilisen vietimme mm. Oulussa. Poika vietti riemukkaat kolme tuntia Kempeleen Leon Leikkimaassa (niin kiva paikka ja ennen kaikkea siisteyteen kiinnitetty huomiota!), mies kävi prätkäliikkeessä ostoksilla ja minä sain kännykkäni kameran korjattua. Kun ilta koitti, olimme Sokos Hotel Arinan sängyissämme aika lailla asennoissa X!

Kännykkäni kamera rikkoontui viikko sitten pudottuaan epäonnisesti soralle ja vaikka kännykkä on kovien kuorien suojassa, ei kameran linssin suojana ole mitään… Niinpä siihen sattui juuri joku kivi osumaan ja linssi oli entinen. Voi että mua harmitti! Yksi suuri syy siihen, miksi vuosi sitten Samsung Galaxy S7:n ostin, oli sen hyvä kamera, joten sanomattakin on selvää, että kännykän laadukas kamera on käytössäni tärkeä. Se kun oli kaputt, oli mennä sormi suuhun. Vaati omituisten sattumusten vuoksi kaksi reissua Ouluun, mutta nyt se toimii kokonaan uuden kameran voimin, jei!

Välillä täytyy käydä kuitenkin kotonakin. Täytyy pestä pyykkiä, hoivailla kisumisuja, suunnitella seuraavia päiviä ja reissuja sekä kuten kuva ehkä tarpeesta jo kertookin: leikata nurmikkoa!

Tänään kotimatkalla keksin, että käydäänpäs mutka Särkillä ja käväistään viime kesältä tutussa Liikennepuistossa. Tuolloin poika ei uskaltanut vielä autoilla ajella, mutta nyt asia oli toisin! Liikennepuistossa on sekä polku- että sähköautoja; meidän pikkumiestä kiinnostivat vain sähköiset versiot. Hienosti hallitsi autoa kolmevuotiaaksi ja pysähteli välillä jopa liikennevaloihinkin. Ei sen niin väliä, vaikka siellä muuten hieman englantilaisittain ajeltiinkin, kunhan osasi väistää muita! Puolen tunnin ajoaika maksoi kuusi euroa ja tiesin jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen, että se 30 minuuttia ei tule riittämään mihinkään… Niinpä ostimme perään vielä toisen puolen tunnin ajon ja silti, kun ajoaika päättyi, raikui ilmoille katkera itku. Miksi kaikki hyvä loppuukin aina aikanaan! Ihan sydäntä särki, kun toinen niin ressukkana isoja kyyneleitä vuodatti, mutta elämässä vain tulee näitä pettymyksiäkin vastaan… Eipä sille mitään mahda. Autossa mutustetut mansikat auttoivat jonkin verran asiaa, mutta vielä hieman ennen kotipihaa piti pettyneenä tokaista Mää haluan sen vihreän auton kotiin! Mää haluan! Onneksi kivat naapurinlapset saivat pian murheen väistymään.

Mutta nytpäs lähden tästä iltapalaa valmistamaan! Ja jatkan tätä lomasta nauttimista – on tää aika mahtavaa ♥. Me ei lomalla juurikaan kelloa katsota eikä stressata, jos ruoka- ja uniajat hieman venyy… Tärkeintä on, että kaikilla on kivaa! Aurinkoisia lomaterkkuja! :)

Kurkataanpas tänään hieman perheemme pikkumiehen huoneeseen! Tämä huone on erittäin harvoin sellaisessa kunnossa, että siellä voi edes kävellä – saati sitten valokuvata. Meidän poikamme ei näytä minkäänmoisia innostumisen merkkejä siivoamista kohtaan. Yleensä kuuluu vain ”Äiti, älä siivoa!”, jos alan keräämään enimpiä tieltä pois… Joskus toki hänkin innostuu keräilemään tavaroita laatikoihin, mutta yleensä tuollaiset keräilytuokiotkin keskeytyvät, kun kerätessä käteen osuukin jokin hyvin mielenkiintoinen lelu, jolla täytyy alkaa leikkimään samantien :D. Mites teidän kolmevuotiaanne? Missä vaiheessa lapselta olisi realistista odottaa omien leikkien poiskeräämistä?

Sain alkukesästä vihdoin koottua jonkinmoisen taulukollaasin huoneen tyhjälle seinälle. Siitä löytyy yksi canvastaulu ihanan tekstin kera, Puisto-juliste kehystettynä, traktorikortti sekä pikkumiehen omaa taidetta: eräs tussityö, ensimmäinen päiväkodissa tehty vesivärityö nimeltään Joki sekä isänpäiväksi 2015 mustikoilla maalattu kortti.

Vaihdoimme alkukesästä huonekalujen paikkoja huoneessa. Sohva oli aiemmin tuossa ikkunan alla lokerikon paikalla, nyt käänsimme sohvan seinää vasten. Siinä on mielestäni ihana lukea yhdessä kirjoja, voi samalla makoilla kainalokkain! Harmittaa vain, että sitten kun poika siirtyy omaan huoneeseensa nukkumaan, täytyy sohva siirtää pois eikä sille ole muuallakaan kotonamme tilaa… Osaatteko muuten antaa sänkysuosituksia? Jokin valkoinen ja pitkäikäinen olisi etsinnässä. Täytyykin jokin päivä etsiskellä vaihtoehtoja ja tehdä niistä vaikka ihan oma postauksensa!

Olin aikeissa hävittää toisen noista Ikean valkoisista pikkupöydistä, mutta poika tykkäsikin, että sitä on mukava pitää leikkien laskutasona tuossa sohvan edessä. Ajattelin, tuleeko huoneesta nyt liian ahdas, mutta näyttääpä olevan kolmevuotiaalle juuri sopivasti tilaa tälläkin kalustejärjestyksellä. Poika huomasi itsekin huoneensa muuttuneen ja huone innosti ihan uudella tavalla leikkimään, kun se oli kokenut pienen muutoksen!

Viime kesänä kirppikseltä löytämäni ja maalaamani koivujakkara on ollut omiaan pojan huoneessa. Se toimii täällä jakkaran lisäksi myös pienenä pöytätasona. Mulla olisikin tälle kesälle monenlaista maalausprojektia työlistalla… Saapa nähdä, mitä kaikkea ehdin! Jotenkin meidän äitien omat puuhastelut jää aina muiden perheenjäsenten puuhasteluiden ja projektien jalkoihin, olen huomannut.

M on nyt kovin innostunut kaikista ajoneuvoista: erityisesti mönkkärit ja prätkät kiinnostavat! Oma lahjaksi saatu mönkkäri jäi täysin toiseksi, kun sai olla papan ison mönkkärin kyydissä. Hokee tämän tästä, että hän haluaa ison mönkkärin… Myös ruohonleikkurit ovat hitti! Kävimme ostamassa M:lle lahjarahoilla oman Jonsered-merkkisen ruohonleikkurin ja sillä on päristelty ahkerasti. Juhannusaattoaamuna leikkasin nurmikkoa ja toinen tuli perässä oman ruohonleikkurinsa kanssa kuulosuojaimet korvillaan. Välillä otin hänet avuksi työntämään isoakin leikkuria ja kylläpä oli jännää!

Tosiaan seuraava muutos pikkumiehen huoneeseen on luvassa sängyn ilmestymisen myötä. Silloin muutosta tarvitaan myös verho-osastolla, sillä sälekaihtimet eivät mielestäni keväisin/kesäisin pimennä huonetta riittävästi. Aamuaurinko paistaa tänne kirkkaasti, joten pimennysverhot ovat tarpeen! Mistähän löytyisi kivoja..?

Hieman jännittää myös se, miten yöt sitten sujuvat ja heräileekö poika jatkuvasti… Nyt hän nukkuu erittäin sikeästi huoneessamme eikä herää mihinkään. Viime yönäkin porskutti tasan 12 tuntia päästämättä ääntäkään! Pitkäaikaisemmat lukijat varmasti muistavat, miten vähäunisesti pojan ensimmäiset 1,5 vuotta sujuivat, joten näinkin voi käydä! Päiväunethan hän jätti pois jo viime syksynä 2,5-vuotiaana. Päiväkodissa joskus tulee uni, mutta sielläkin sitä kestää vain 15-30 minuuttia. Myös autoon nukahtelee aina silloin tällöin pieniä pätkiä… Ei vain tarvitse unta päivällä, kun nukkuu yöllä niin hyvin.

Mutta nyt töiden pariin – aurinkoista keskiviikkoa!