>Millainen pihakivi meille?

>

Keräilin yks ilta kaikenlaista pihajuttua ja -tietoa. Mulla on mielessä tietty pihakivi, mitä mielelläni pihallemme laittaisin… Kivi on sävyltään harmaa ja muodoltaan tosi selkeä ja suoralinjainen. Mitään pyöristyksiä en meidän pihalla näkis. Löydettyäni tämän sivuston, alkoi innostunut sivujen selailu pihakivien maailmassa!
Siirrän sieltä löytämäni tekstit tänne itelleni muistiin ja voihan tämä aihe kiinnostaa jotakuta muutakin :)
(Pahoitteluni, seuraa kuvaton postaus)

Sopivan kivetyksen värin valintaan vaikuttaa ennen kaikkea ympäristön värimaailma, ensisijaisesti rakennuksen ja muiden pihan rakenteiden väritys. Usein kiveys sävytetään lähelle rakennuksen katon sävyä ja poikkeavaksi rakennuksen seinien väristä. 
*
On hyvä muistaa, että vaaleat sävyt ovat tummia herkempiä likaantumaan. Sen sijaan erivärisillä kivillä voi elävöittää muuten yksitoikkoiselta tuntuvaa kiveyspintaa, latoa kuvioita, korostaa reunalinjoja tai ohjata kulkua esimerkiksi kohti pääsisäänkäyntiä.
*
Betonikivien ladontamalleja on tarjolla runsaasti. Ladontamallin valinnassa on hyvä huomioida rakennuksen arkkitehtuuri, jolloin pihasta ja rakennuksesta syntyy yhtenäinen kokonaisuus. Selkeään, suoraviivaiseen arkkitehtuuriin istuvat usein parhaiten suoralinjaiset kiveysalueet ja suorakaiteen malliset kivet. Perinnetalojen ympäristössä voidaan hyvin käyttää perinnekiviä ja ladontamallit voivat olla kaartuvia, kuten ympyrä- ja suomuladonta.
*

Portaissa voidaan käyttää joko betoniporraskiviä tai askelmissa betonikiviä ja nousuissa reunakiviä tai esim. graniittista reunakiveä. Yksinkertaisin tapa on käyttää valmista betoniporraskiveä, jossa nousu ja etenemä ovat samassa kivessä. Valmiit porraskivet voidaan asentaa joko peräkkäin, jolloin etenemän pituudeksi tulee 40 cm, tai vaihtoehtoisesti limittäin, jolloin etenemän syvyys on pienempi ja porras mahtuu pienempään tilaan.
Porraskivi asennetaan joko kivituhkaan tai maakosteaan betoniin (K10), jos on syytä epäillä kiven pysymistä paikoillaan. Kun porras rajautuu alareunastaan esim. kiveyspintaan, on maakostean betonin käyttö usein turhaa, koska kiveys estää porraskivien liukumisen paikoiltaan.
Kun portaat rakennetaan reunakivestä ja betonikivistä, tuetaan nousukivenä toimiva reunakivi maakostealla betonilla.
*
Muurikivet ovat kätevä tapa rakentaa pihalle korotettuja istutusaltaita. Muureja voidaan rakentaa n. 70 cm:n korkeuteen ilman vahvistavia rakenteita. Tätä korkeammat ja maanpaineen alaiset muurit vaativat routaeristyksen, anturan, raudoituksen ja sideaineita. Matalat tukimuurit asennetaan tiivistetylle murskeelle.
*
Tukimuuri voidaan rakentaa joko betonisista muurikivistä tai luonnonkivistä. Muurin voi myös valaa tai muurata harkoista ja verhoilla pinta esim. liuskekivellä. Valettu tai muurattu muuri vaatii kuitenkin matalanakin anturan ja routasuojauksen.
*
Istutusaltaiden rakentamisessa on syytä huomioida, että korotettu kasvualusta kuivuu helpommin kuin maantasossa oleva. Siten kovin pienet istutusaltaat voivat olla kasvien menestymisen kannalta ongelmallisia ja vaativat jatkuvaa kastelua kasvukaudella. Pienissä istutusaltaissa kasvualusta myös jäätyy helposti talvella ja jää rikkoo kasvien juuristoa, mikä voi aiheuttaa kasvien menehtymisen. Pienikokoisissa altaissa on yleensä hyvä käyttää pystyyn asennettua routalevyä muurin ja kasvualustan välissä ehkäisemässä jäätymistä.
Käytännössä kapein, kasvien kannalta vielä toimiva korotettu istutusallas ei saisi olla 80 cm kapeampi, jos altaan korkeus on yli 30 cm. Mitä isompi allas, sen paremmin kasvit menestyvät.
Istutusallas kannattaa sijoittaa riittävän etäälle rakennuksen sokkelista, jolloin voidaan huolehtia pintavesien poistumisesta rakennuksen seinänvierustalta. Samalla istutukset sijoitetaan räystään ulkopuolelle ja sadevesi pääsee kasvualustaan.

*

Koristekiviä käytetään kotipihoilla yleensä sisäänkäyntien tai oleskelualueiden läheisyydessä tai muilla ”paraatipaikoilla” joko kivikkona tai yksittäisinä elementteinä. Kiviksi lasketaan halkaisijaltaan yli 6 cm kokoiset kivet, tätä pienempi kiviaines luokitellaan koristesoraksi.
Pienikokoisia koristekiviä voi käyttää kasvualustojen pinnalla katteen tapaan, jolloin kivien ja kasvualustan väliin asennetaan suodatinkangas. Kivikon puhtaanapito on usein ongelmallista, minkä vuoksi kivet sopivat parhaiten katteiksi pienikokoisille havuille, jotka eivät roskaa kasvualustaa. Kivikko puhdistetaan joko lehtipuhaltimella tai vaikkapa tavallisella imurilla.
Isokokoisempia koristekiviä voi käyttää yksittäin esim. havuistutusten keskellä. Ympäri vuoden näyttävänä pysyvän istutusalueen voi rakentaa esim. matalilla havuilla, koristekivillä tai –soralla ja muutamalla isokokoisemmalla koristekivellä, jotka valaistaan niihin suunnatuilla kohdevaloilla.
***

Nämä luettuani huomasin ettei me kyllä mitään pihasuunnittelijaa ainakaan tähän hätään tarvita, aivan samoja ajatuksia olin jo ennen tekstin lukemistakin mielessäni pyöritellyt :). Toki pihasuunnittelijan käyttö varmasti säästää aikaa ja vaivaa, näkee oman pihansa kokonaisuutena kerralla, mutta ei me kuitenkaan ainakaan vielä tänä kesänä ammattisuunnittelua tarvita. Luotan vanhempiemme pihakokemuksiin! 
Sitä paitsi mä oon semmonen pähkäilijä et haluan kaikessa rauhassa miettiä näitä asioita, pieni osio kerrallaan. Tosin se on hassua, sillä oon erittäin kärsimätön luonne… Mutta tässä vaa’assa eniten painaa lopputulos ja ennen kaikkea tyytyväisyys siihen. Jos nyt ostaisin pihasuunnitelman ja se toteuttaa paukautettaisiin, varmaan katuisin lopputulosta ens kesänä… Mulla ajatuksen täytyy aina muhia, sit tiiän ettei toteutusta tarvi myöhemmin katua :). Tämän mulle opetti talon rakentaminen. 


Huomenna meillä on suunnitelmissa lähteä pihakiviä katselemaan, peukut pystyyn että se oikea pihakivi löytyy!



Comments

  1. Enna
    19.7.2011 / 18:32

    >On muuten äärimmäisen vaikeaa mielestäni tuo kivien valitseminen. Itse saatiin kuukausien jossittelun jälkeen tänään ostettua kasa kiveä pihaan! (voit kurkata blogistani, millaisia ovat)

  2. S
    19.7.2011 / 22:43

    >Enna: joo voin vain kuvitella! en jotenki yhtään odota huomista pihakivien etsintäreissua, varsinkaan jos en heti löydä sitä mitä mulla on mielessä :/

  3. K
    19.7.2011 / 23:24

    >Olen itse vähän samanlainen, mietin ja mietin mikä olisi just hyvä. Toisaalta, täytyy sanoa tuosta pihasuunnitelmasta, että nyt kun meille se tehtiin niin kyllä se sen toteuttaminen menee todella pienissä erissä, ihan kustannussyistäkin. Laskettiin, että kaikenkaikkiaan koko tontin laittoon saattaisi mennä useampi kymmenen tuhatta. Toisaalta hyvä, ehtii tosiaan mietiskellä. ;) Tovin jos toisenkin.

  4. Hanna
    20.7.2011 / 06:48

    >Toivottavasti löydätte hyvän kivimallin!Meillä oli alusta asti aika selvää, millaisen haluamme, eikä ole tarvinnut katua. :) Meillä on siis Lakan antiikkipihakivi.

  5. S
    20.7.2011 / 09:58

    >K: juu mä oon kyllä semmonen pähkäilijä et mies meinaa välillä menettää hermonsa :P. niin… ehkä mä vaan niin haluan suunnitella ite, en usko että ykskään pihasuunnittelija hokaa mun makua :Dkattoo sit myöhemmin onko suunnittelijalle tarvetta… mut nyt nautin siitä et ite kiertelen paikoissa ja kattelen mitä voisin soveltaa omalle pihalleni. Hanna: joo toivotaan, kohta lähdetään etsimään :). teidän piha onki tosi kaunis ja sopii niin ihanasti teidän kodin tyyliin <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.