Jouluostoksilla

Viimeisiä lahjoja hankkiessa vierähti eilinen lauantaipäivä.
Joulushoppailu on ihanaa kun kuulee samalla kaupoissa joulumusiikkia, se auttaa pitämään stressin poissa ja joulumielen korkealla! Muutamassa kadunkulmassa saatiin nauttia myös livejoulumusiikista. Joulushoppailun lomaan kuuluu toki olennaisena osana myös tunnelmalliset kahvilat; niissä voi nauttia kupin kuumaa jonkin herkullisen suolaisen tai makean kera.
Eräässä liikkeessä mies kävi ostoksilla yksin, odottelin autossa. Seurasin samalla joulukuusten myyntiä liikkeen pihalla. Siinä vartin aikana meni kaupaksi kaksi kuusta. Eräs nainen valitsi pitkän harkinnan jälkeen tosi kauniin, tuuhean ja symmetrisen kuusen. Hetken kuluttua ostoksille tuli mies. Hän valitsi kuusista melko pian ehkä epätäydellisimmän yksilön ja lähti se kainalossa kotiinsa kävelemään. On meissä eroja, miehissä ja naisissa :).

Harjoittelimme eilen kotiin tultuamme myös erästä jouluruokaa, joka on niiiin herkullista, mutta jota emme ole koskaan vielä itse tehneet. Täytyi harjoitella, että aattona se on priimaa ;D
Kyseessä on siis imelletty perunalaatikko, jota ollaan aiempina jouluina saatu herkutella miehen vanhempien valmistamana. Tänään selviää, onnistuiko meidän ensimmäinen versio…

Eilinen ilta vierähti kotoisasti kotosalla ♥
Tällaisia rauhallisia ja tunnelmallisia koti-iltoja odotan eniten joululomaltani, joka alkaa aivan lähipäivinä.
Tänään saatiin muuten herätä kauniiseen valkoiseen talvimaisemaan, oi oi! Toivotaan, että tämä lumi pysyy joulun yli. Jo tämäkin määrä riittää tekemään jouluisen olon, valkoista joka puolella…
Erittäin hyvä fiilis!

Suloista sunnuntaita ja neljättä adventtia :)

Comments

  1. RagDoll
    18.12.2011 / 11:19

    >Ihanan jouluisi kuvia. Jotenkin se kuusi on se joka tuo joulun. Tai ainakin tulee se lapsuuden into mieleen, kun/jos pääsee kuusta koristelemaan. =)Oli pakko avata sälekaihtimia, kun puhuit lumesta. Eipä näy täällä, kuin märkää asfalttia. ;)

  2. Anonymous
    18.12.2011 / 12:09

    >Ihanan jouluisia tunnelmakuvia! Mulla on myös enää ti+ke töitä, sitten alkaa joululoma ja takaisin töihin vasta 9.1.! :)Mukavaa sunnuntaita teille!-I-

  3. Niina
    18.12.2011 / 13:41

    >Oih ihanat kuvat! <3Mekin ajateltiin tänään laittaa kuusi paikoilleen!:)Ja naam imelletty perunalaatikko on ihan parasta!! <3

  4. S
    18.12.2011 / 14:46

    >RagDoll: kiitos! ilman kuusta ei kyllä vois olla :). toiv. sinnekin tulee pian lunta!I: kiitti! mulla alkaa loma ti, mut ei oo ihan noin pitkä ku sulla. pitkä kuitenkin :))Niina: kiitos Niina <3 joo se on herkkua, tykkään siitä joka joulu enemmän ja enemmän :)

  5. Tarja S
    18.12.2011 / 19:52

    >Muistelen sinun kertoneen, että tykkäätte miehesi kanssa viettää viikonloppuja kotimaassa eri paikoissa ja panostaa hotelliin. Voisin suositella teille Vaasaa ja siellä hotellia nimeltä Kantarellis. Kaikki huoneet ovat juniorsviittejä ja jokaisessa on oma sauna ja suurimmassa osassa on lisäksi poreallas.Ruoka on aivan mahtavaa ja aamiainen jotain uskomatonta. Leikkelevaihtoehtoja oli reilut 10, lämminruoka "laatikoita" oli 9 ja osassa paria eri vaihtoehtoa, leipiä oli monta vaihtoehtoa sekä lisäksi normaalit salaatti, kurkku, tomaatti, jogurtti, hedelmät, myslit ja vaikka mitä! Hotelli on keskustassa rauhallisella paikalla. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka!

  6. Meän Satu
    18.12.2011 / 21:55

    >Ihania joulusia kuvia :) Meki saatiin eilen joulukuusi :D Pitkän kiertelyn ja valittemisen jälkeen löyty SE oikia :D viime viikolla ei kuusimyyjiä näkynykkään ko oisin halunnu kuusen jo silloin, että sais nauttia siittä kauan, mutta eilen oli tullu :D Wuhuu :D Huomena saa nostaa sen paikoilleen ja alakaa koristelleen :D Siittä se loppujoulufiilis sitte tullee..vaikka lumi onki sulanu pois muttei haittaa :)Ihanaa sunnuntai-iltaa sinnekki :)

  7. Anonymous
    18.12.2011 / 23:20

    >Näyttää ihanalta, teillä on muutenkin ihanat puitteet laittaa joulua, meillä menossa ns välivaihe joulussa kun oma koti valmistunee vasta ens jouluksi(hope so)! Onko tuo kuusi ostettu stokkalta ja minkä korkuinen se mahtaa olla? stokkan kuuset on kylläkin myyty jo tältä vuodelta loppuun, mutta jos olisin nopea ensi vuonna :) Hyvää joulun odotusta! t:Jonna

  8. S
    18.12.2011 / 23:32

    >Clara Turbay: muchas gracias! creo que entiendes español ;)Tarja S: juu muistat oikein, mut kyllä meille käy vaatimattomampikin hotelli ;). tosin kotimaan hotelli saa kyllä mielellään olla suht laadukas, ulkomailla ei olla niin tarkkoja. muistan joskus lukeneeni tuosta sun vinkkaamasta hotellista, kiitos paljon ku tulit kertomaan; nyt kuulin jonkun omia kokemuksia siitä! oon melko varma et tuolta me jonain aamuna heräämme :PMeän Satu: jei hieno homma :) kivoja koristeluhetkiä!Jonna: kiitos Jonna! muistan tuon vaiheen kahden vuoden takaa, tsemppiä paljon ja voimia, kyllä se valmistuu :)). meidän joulukuusi on Halpa-Hallista, korkeus 225 cm ja hinta 40 euroa. aika lailla samanlainen oli Stockan kuusi, hintaa vain 200 euroa :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.